Uusimmat

Rovio takoi mojovat voitot

03.04.2013 14:33 Jukka O. Kauppinen

Suomalaisen pelialan hittijyrä Rovio jatkaa kasvuaan ja menestystään. Yhtiö julkaisi vuoden 2012 tilinpäätöksensä, josta näkee että hyvin jytkii. Yhtiön myynti kasvoi edellisvuoteen nähden 101 prosenttia, yhteensä 152,2 miljoonaan euroon. Vuonna 2011 liikevaihto oli 75,6 miljoonaa.

Voittoa Roviolle kertyi verojenkin jälkeen 55,5 miljoonaa euroa. Edellisvuonna Rovio teki tulosta 35,4 miljoonaa.

Rovion tulot kertyvät pelien lisäksi laajamittaisesta lisensoinnista ja yhteistyökuvioista. Lelut ja muut kuluttajatuotteet kerryttivät 45 prosenttia Rovion myynneistä.

Pelkästään 2012 toukokuussa Rovion pelejä ladattiin yli miljardi kertaa ja 2012 joulukuussa yhtiöllä oli jokseenkin hurjat 263 miljoonaa pelaajaa.

2012 aikana yhtiö julkaisi vuoden mittaan useita uusia pelejä, kuten Angry Birds Space, Amazing Alex, Bad Piggies ja Angry Birds Star Wars. Yhtiön työntekijämäärä kasvoi vuoden mittaan 224:stä 512:sta, mikä tarkoittaa muun muassa merkittävää panostusta uusien pelien kehittämispuolelle.

Lisätietoja: http://www.rovio.com

Lisää aiheesta

Amazing Alex (Android, iOS)

Angry Birds ei ollut hitti hetkessä

Angry Birds Land – Särkänniemi on Rovion koealusta

Angry Birds Trilogy myynyt yli miljoonan

Angry Birds: Space (Android, iOS, Mac, PC)

Bad Piggies (Android, iOS, Mac, PC)

Rovion äimistyttävä video paljastaa salaisuudet kulissien takaa