Uusimmat

Xbox One saa softan kautta lisätehoja

05.06.2014 14:00 Miikka Lehtonen

Xbox One lähti konsolisotaan altavastaajana. Kalliimpi hinta, vaatimattomammat tehot ja kehnompi julkaisutilanne kuin PlayStation 4:llä eivät olleet hyvä asetelma. Microsoft on jo korjaillut mokiaan ja lisää tulee kesäkuussa.

Microsoft-kiho Phil Spencer paljasti Twitterissä, että Xbox Onen kehitystyökalut päivittyvät kesäkuussa. Merkittävin uudistus on se, että kehittäjät saavat käyttöönsä enemmän ”GPU-kaistaa”. Näin kylmiltään on paha sanoa, mitä Spencer käytännössä tarkalleen tarkoittaa, mutta kyse on joka tapauksessa siitä, että näytönohjaimesta otetaan enemmän tehoja irti.

Jää nähtäväksi, onko kyse puhtaasti optimoinnista ja kehittyvistä työkaluista vai myös esimerkiksi siitä, että kun Kinect jää pois peruspaketista, kehittäjien ei tarvitse enää huomioida sen olemassaoloa aktiivisesti peleissään. Tiettävästi Kinectin always on -henkinen valvontapalvelu on varannut kohtalaisen kokoisen siivun Xbox Onen tehoista, joten ehkä niitä nyt vapautetaan.

Oli miten oli, pahuksen hyvä juttu kaikkien kannalta. Lisää tehoja ja paremmat työkalut tarkoittavat helpompaa elämää kehittäjille ja paremman näköisiä pelejä meille.

Lähde: Twitter

Lisää aiheesta

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai? Xbox One julkaistaan Suomessa syyskuussa

Xbox Onen voi jatkossa ostaa myös ilman Kinectiä ja halvemmalla