Arvostelu: Namco Museum on aikamoinen aikamatka 80-luvun kolikkopelien pariin

Videopelien historia ulottuu nykyisellään kiitettävän kauas, ja yllättävää kyllä moni suurista muinaisista pelitaloista on yhä keskuudessamme. Etenkin Bandai Namcolla riittää pelihistoriaa, jonka muinaisista laareista firma on ammentanut uudelleen ja uudelleen, sukupolvesta toiseen. Niin myös Namco Museum -kokoelmalla.

Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Bandai Namco / Julkaisija: Bandai Namco  / Saatavilla: Switch / Testattu: Switch  / Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella) / Ikäraja: 7

Nykypäivän Bandai Namco -peliyhtiö on yhdistelmä kahta vanhaa japanilaisyhtiötä. Vuonna 1950 perustettu Bandai oli Japanin suurin leluvalmistaja, jonka perässä seurasi samalla alalla ja huvipuistolaitteiden valmistajana tunnettu Namco. Molemmat astelivat myöhemmin myös videopelien maailmaan, ja Namco onnistui vuolemaan klassikkokultaa heti ensimmäisestä, vuonna 1979 julkaistusta Galaxian-räiskinnästään lähtien. Mutta kaikenlaista on firmoille sattunut vuosien mittaan, ja niinpä yhtiöt yhdistyivät vuonna 2005.

Kolikkopelijuuria ei ole kuitenkaan unohdettu, sillä yhtiö operoi edelleen pelihalleja, julkaisee uusia kolikkopelejä ja tietenkin kierrättää muinaisia pelejään.

Kierrätyksestä on nytkin kyse, sillä Namco Museum -kokoelma tarjoilee Switchillä muinaisia luottopelejään alkuperäisessä muodossaan. Mitään remasterointia uusien grafiikoiden, äänien tai pelimekaniikkojen muodossa ei ole tehty, vaan tarjolla on juuri se peli mitä esi-isämmekin kauan sitten pelasivat. Sen verran sentään annetaan armoa, että pelien ja videokuvan asetuksia voi säätää mukavan monipuolisesti, ja virtuaalikolikkoja voi lämiä koneisiin niin paljon kuin haluaa. Ei siitä tosin hyötyä näy olevan, sillä continueita näissä peleissä ei ole. Harmi, sillä kyllä loputtomat kolikot kelpaisivat pelin jatkamiseen.

Sen verran sentään huijausmahdollisuutta löytyy, että pelin voi tallentaa koska tahansa. Niinpä täydellisyyttä tai edes jonkinlaista läpipeluuta tavoitellessaan pelin voi tallentaa oikein hyvin menneen kohtauksen jälkeen. Tähän voi sitten palata huoletta, kun homma menee reisille heti seuraavassa kohtauksessa. Ja nehän menevät.

Loputtomien aloitusten ja tallennushuijauksen ansiosta pelit ottavat näin ehkä vähän vähemmän pannuun kuin aidoissa, kolikoita loputtomiin syövissä versioissa. Mutta jaksaako näitä pelata enää tässäkään muodossa?

Namco Museumin anti on sen verran täyttä historiaa, että moni peleistä ei istu enää edes reilun retron nimikkeen alle. Pac-Man, Galaga ja Dig Dug ovat sen verran antiikkia ja pelihistorian kulmakiviä, että niistä taaksepäin menemällä vastaan tulee enää Pong – ja siihen se historia sitten suurin piirtein loppuukin.

Samalla on kiva muistaa, että kyllähän nämä ovat yhä varsin lystejä pelejä. Pac-Man  on Pac-Man, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Galaga oli niitä edityksellisempiä vertikaaliräiskintöjä, jossa on yhä tiettyä yksinkertaisuuden lumoa, ja Dig Dug vetoaa sympaattisella värimaailmallaan ja oivaltavalla pelattavuudellaan. Eipä muuten ole vaikea arvata mistä tietokoneille julkaistu Boulder Dash on saanut inspiraationsa.

Ne vähän myöhemmän aikakauden pelit ovatkin sitten vähän erilaisia, yllättäviäkin. Meikälle täysin outo tapaus oli The Tower of Druaga, vuonna 1984 julkaistu omituinen roolipeli. Kyllä, kolikkopeliroolipeli, jota kuvailtiin aikoinaan yhdistelmäksi Pac-Maniksi fantasiaseikkailuaineksilla. Ei tällä mitään tekemistä Pac-Manin kanssa tosin ole, ja on tosi outoa kuvitella hidastempoisen sokkelokävelysimulaation toimineen pelihalliympäristössä. Mutta hitiksi tätä babylonialaiseen mytologiaan pohjautuvaa seikkailua väitetään ja jatko-osiakin tehtiin, joten kai se on uskottava.

Kaikesta erikoisuudestaan huolimatta Druaga on tosin myös pahuksen tylsä. Ei retrojatkoon, toisin kuin Galaga ‘88, joka lämmittelee vuoden 1981 Galagaa ihan kivalla tapaa vähän uudempaan muotoon. Onhan se yhä yksinkertaista vertikaaliräiskintää, mutta ainakin ihan tyydyttävää sellaista.

1980-luvun puolivälin jälkeen kolikkopelien tarjonta etenee kiintoisaan suuntaan. Muinaiset klassikot on jo nähty, ja pelien tekniikka kehittyy hurjin askelin. Graafinen toteutus pohjautuu kuitenkin yhä vahvasti perinteisiin pikseleihin ja tyytyy edelleen enimmäkseen sivusta kuvattuun 2D:n. Peleissä alkaa olla laajuutta, sisältöä ja haastetta, mutta ne eivät ole vielä kompastuneet lähestyvän 90-luvun vektoreihin, vokseleihin ja kikkailuihin.

Esimerkiksi Rolling Thunder ja Rolling Thunder 2 ovat kerrassaan mainioita sivutasoloikkaräiskintöjä, jollaisia hinkattiin kotikoneillakin aivan mahdottomissa määrin. Näissä on kuitenkin jotain mainion koukuttavaa ja tyydyttävää.

Ehkä kovin veto on Splatterhouse vuodelta 1988, sillä aikaisekseen hämmästyttävän verinen ja väkivaltainen veriturpamättö on peli, jollaista ei kiltiltä Pac-Man-pelitalolta olisi odottanut. Sankari etenee vetäen vastaantulevia kuoniin milloin paljain nyrkein, milloin kaikenlaisten veristen aseiden kera. Suolet lentelevät, verilepakot lepattavat ja äänimaailmakin huokuu ällöttävästi. Aivan ihana peli siis!

Ja sitä paitsi – jos pelin sankari muistuttaa Perjantai 13. päivä -leffojen Jasonia, niin kyllähän tässä käsi kirvestä hamuaa.

Riemastuttavana extrana kokoelma sisältää myös alkujaan GameCube-konsolille 2003 julkaistun Pac-Man Vs. -pelin, joka on hyvin, hyvin erilainen tulkinta klassisesta Pac-Manista. Ja ehkä paras Pac-variaatio ikinä. Se kun on suunniteltu alkujaankin moninpeliksi, jossa pelaajat voivat halutessaan ohjata myös kummituksia.

Yhdellä Switchillä pelaajat ovat aina kummituksia, mutta jos moninpeliin saadaan kaksi Switchiä, niin toisen koneen näytöllä pelaava kaveri onkin Pac-Man, toisella konsolilla olevat taas kummituksia. Ja voin muuten sanoa, että tämä on lystiä. Oikein kunnon bilepeli!

Namco Museum tavoittaa mukavalla tapaa Namcon muinaisen kolikkopeliaikakauden suuruuden.

Pelit ovat hyviä ja kestävät pelaamista yhä tänäänkin, eivätkä aiheuttaneet kakomista nuoremmillekaan kokeilijoille. Tekniikka toimii mutta niin on syytäkin, kun peleillä on näinkin paljon ikää ja monet niistä on nähty vanhemmillakin retrokokoelmilla ja emulaattoreilla. Plussaa siitäkin, että pikseligrafiikka toimii hyvin myös tämän päivän koneilla. Se ei ole vanhentunut merkittävän paljoa, eikä ainakaan samassa määrin kuin myöhemmissä ysärikolikkopeleissä. Moninpelaaminenkin sujuu hyvin peleissä, joissa se löytyy.

Toki peleistä täysillä nauttimiseen tarvitaan myös aimo annos retrorakkautta ja mielellään valmista taustaa joidenkin parissa. Mutta kyllä näiden parissa on mukava tutustua myös sellaisiin palasiin videopelien ja kolikkopelien historiaa, joka ei ole ennestään tuttua.

Namco Museum Switch sisältää pelit:

• Dig Dug
• Galaga
• Galaga ‘88
• PAC-MAN
• PAC-MAN VS.
• Rolling Thunder
• Rolling Thunder 2
• Sky Kid
• Splatterhouse
• Tank Force
• The Tower of Druaga

NAMCO MUSEUM

”Oivallinen aikamatka videopelien historiaan.”