Uusimmat

NHL 09 -ennakko (PC, PS3, 360)

06.08.2008 19:30 Mikko Rekola

Hyvin menestynyt jääkiekkopelisarja saapuu pelastamaan vuosituhannen kovimman kiekkokauden. NHL-pelit ovat menestyneet rantauduttuaan uudemman sukupolven konsoleille, kiitos erityisesti erinomaisen pelattavuuden ansiosta.

Kehittäjät eivät kuitenkaan ole tuudittautuneet tuhtien myyntien tuomaan hyvään oloon, vaan syksyllä ilmestyvässä versiossa nähdään tukku mielenkiintoisia uudistuksia.

 Vancouverin studion kehitysryhmä osoitti viime vuonna taitonsa luomalla ensimmäisen kotikonsoleilla pyörivän todellisen kiekkosimulaation. Kehityssuunta on säilynyt samana, sillä pelaajien raportoimiin ongelmakohtiin on puututtu ja esimerkiksi laukaisumekaniikkaa on päivitetty astetta realistisemmaksi. Lukuisista uudistuksista merkittävin on puolustuspelaamisen helpottuminen, jonka seurauksena kaukalon tapahtumat ohjautuvat laidoille ja kulmiin.

Hyökkäyspelaamisesta tuttu taitotikku on rantautunut myös puolustuskomentoihin. Nyt pelaaja voi työntää, painaa ja estää vastustajaa. Kun päälle lisätään vielä mahdollisuus nostaa mailaa tai luutia Ruoska Lehtosen tavoin on jäinen puolustusrenessanssi valmis. Uusien temppujen avulla vastustaja on helpompi ajaa ahtaalle ja pakottaa pehmeillä käsillä täytetty taitolaituri plekseihin.

Hyökkäyspelissä käytettävää taitotikkua on viilattu maltillisemmin. Uusitut animaatiot mahdollistavat erilaisia jalkakyniä ja leipomiskikkoja. Edellä mainittujen lisäksi hyökkäyspeliä monipuolistaa uusi mahdollisuus suojata kiekkoa yhdellä kädellä. Kiekon laittaminen vartalon taakse taskuun antaa pelaajalle vapauden kehitellä uusia kikkoja tai vaikkapa suojata kiekkoa alivoimalla. Toinen käyttökelpoinen ominaisuus on kiekon vispaaminen yhdellä painalluksella lättynä ristikulmaan.

Perusteiltaan tuttua, mutta sisällöltään erilaista

Pelillisiä uudistuksia nähdään runsaasti kaikilla jääkiekon avainosa-alueilla. Maalivahtipeli on astunut askeleen eteenpäin, sillä ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa nähdään erilaisia spagetteja ja kylkivenytyksiä. Nyt voimakas sivuttaisliike vaikuttaa huomattavasti veskarin liikkumiseen. Testiversiossa maalivahdin haparoivat entistä enemmän ja ottelurupeaman aikana nähtiin useampia helppoja maaleja. Toivottavasti lipsahdukset saadaan kuntoon pelin lopulliseen versioon, sillä nykyisellään ne eivät simuloi edes Japanin maajoukkuevahdin työskentelytasoa.

Taktisella puolella kehitys on siirtynyt useamman askeleen kohti modernia sapluunakiekkoilua. Päämäärätön säntäily ei johda toivottuun tulokseen, vaan painetta on luotava tietyn kaavan mukaisesti. Tilannetta helpottavat pelin aikana käytössä olevat taktiikka-asetukset. Joukkue tottelee valmentajan komentoja aiempaa voimakkaammin, joka osoittautuu elintärkeäksi yksityiskohdaksi pelin painopistettä muutettaessa.

Pelitilojen valikoima on kasvanut muutamalla. Yksittäisen ottelun, kauden, turnauksen ja harjoitusten lisäksi mukana nähdään FIFA-peleistä tuttu Be a Pro -tila.

Pelaajan tehtävänä on täyttää yhdet luistinparit ja ansaita peliaikaa hyvillä esityksillä. Haaste alkaa AHL:n farmisarjasta ja taitavimmat pääsevät kokeilemaan taitojaan maailman kovimpaan kiekkosarjaan. Ensitestien perusteella pelimuoto vaikutti hyvältä, varsinkin kun oman pelaajan pystyy viemään myöhemmin verkkomoninpeliin. Be a Pro löytyy NHL 09:n kaikista versioista.

Viime vuonna nähtyjen kiekkoliigojen lisäksi mukana nähdään Tsekin, Venäjän ja Saksan korkeimmat sarjatasot. Kirsikkana kakun päällä valikoista löytyvät myös historialliset NHL – joukkueet. Testikoodissa jäätä pääsi survomaan Montreal Canadiensin legendoilla. On mielenkiintoista nähdä kuinka paljon tähtijoukkueita lopullisessa myyntiversiossa nähdään. Lukumäärästä huolimatta idea on erinomainen, varsinkin kun menneet huiput nähdään oikeilla nimillä ja pelaajatiedoilla.

Onnistuneita uudistuksia ja kasvaneita odotuksia

Pelillisten uudistusten ohella myös ulkokuori on kehittynyt. Latausajat ovat lyhentyneet, mutta graafinen tykitys jatkaa entistä koreammalla vaihteella. Värimaailma on saanut mukaansa uusia sävyjä ja yksityiskohdat näyttävät viimeistellymmiltä. Samaa voi sanoa animaatiosta, joka on vaikkapa taklausten osalta aivan uudella tasolla. Taklausmekaniikan muutosten vuoksi ilmalennot eroavat toisistaan enemmän, sillä nyt peli osaa laskea iskun kohdan ja sen vaikutuksen liikkuvaan kehoon.

Äänipuoli on kokenut vähiten uudistuksia, sillä valikoissa pauhaa edelleen pikkubändien rock ja selostusparivaljakko on säilynyt samana. Pieni audioporkkana on kuitenkin lisätty mukaan, sillä peliin pystyyn viimein lisäämään omia kappaleita. Niitä voi soittaa ainakin ottelun alkuseremonioiden aikana. Vuorovaikutuksellisuutta löytyy myös uudesta videopalvelusta, jonka avulla jokainen voi siirtää otteluiden tähtihetkiä EA:n ylläpitämään videotietokantaan.

Kokonaisuutena NHL 09:n ennakkoversio vakuutti kehittäjien olevan oikealla tiellä. Se ei yllättänyt, mutta vakuutti viimeistelyn ja tarkasti mietittyjen uudistusten osalta. EA:n kiekkosarjan uusinta osaa voi ennakkoversion perusteella pitää eräänä loppuvuoden huippunimikkeistä. Aika näyttää osuuko ennustus oikeaan. Potentiaalin puutteesta taitokiekon uusinta yritystä ei kuitenkaan voi syyttää.

 

Tekijä: EA Canada
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Tulossa: PC, PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360 – syksy 2008
Pelaajia: 1-4 (samalla koneella), moninpeli 2-30 (verkossa, Xbox 360)
Pelin kotisivu: http://www.easports.com/nhl09/

 

NHL 09: online team play

NHL 09: teaser-video

Lisää aiheesta

NHL 09:n kansikuvapoika on …

Viikon videojysäys: Facebreaker, World in Conflict, NHL09, Vanguard, Aerosmith…

Lue myös

Brothers in Arms: Hells Highway -ensikosketus – taktista räiskintää länsirintamalla

Fallout 3 – klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)

Morppien surmanajot – menestys ei aina kolkuta

The Incredible Hulk (PS3, 360)

The Suite Life of Zack & Cody: Circle of Spies (DS)

Top Spin 3 (PS3, 360)

Wrath of the Lich King -betapäiväkirja: osa 4