Arvostelu: ”Jättäisin hyllyyn” – Segan 3D-klassikkopelikokoelma sisältää mitä sattuu

Tekijä: Sega
Julkaisija: Sega
Testattu: Nintendo 3DS
Saatavilla: Nintendo 3DS
Pelaajia: 1, 2 pelaajaa (osassa pelejä)
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Sega on pelifirma, joka on vuosien varrella tehtaillut pelejä joka lähtöön. Varsinkin 90-luvun kolikkopelihitit elävät yhä monen muistoissa. Kun Sega sitten julkaisee 3D Classics -nimellä kulkevan kokoelman, voisi kuvitella että nyt olisi syytä innostua. Vaan kun ei ole.

Kylmä tosiasia on, ettei vuoden 2016 Segalla ole ihan kamalasti tekemistä vuoden 1991 Segan kanssa. Aikanaan tasaväkisesti Nintendon kanssa konsolimarkkinoista kisannutta japanilaisjättiä rakastettiin sekä kolikkopelihittien että kotikonsoleille tehtyjen pelien ansiosta. Sittemmin firma on ajautunut vaikeuksista toiseen, jättäytynyt pois konsolimarkkinoilta ja siirtynyt yhä suuremmassa määrin tehtailemaan PC-pelejä ja mobiilikamaa.

Vanhoja klassikoita kelpaa kuitenkin yhä muistella, sillä monet niistä ovat aivan kolikkopelaamisen maailman parhaimmistoa. Tässä kohdin onkin pakko ihmetellä, miksi niin harva niistä on päätynyt mukaan uudelle Sega 3D Classics Collection -kokoelmalle.

3D:tä 3D-konsolilla

Kun paketin nimi on Sega 3D Classics Collection, moni Sega-veteraani arvaa heti, mitä on tarjolla. Segahan niitti 1980- ja 90-luvuilla paljon rahaa ja mainetta Power Driftin, Outrunin ja Afterburnerin kaltaisilla peleillä. Ne eivät ehkä olleet oikeasti 3D:tä, mutta feikkasivat sitä sen verran hyvin, että useammankin nuoren pelurin viikkorahat hävisivät automaattien syövereihin.

Nintendon 3DS-käsikonsoli tarjoaa mahdollisuuden pelata klassikkopelejä oikeasti 3D:nä, joten potentiaalia puhtaaseen huikeuteen olisi nyt aika paljonkin. 3D Classics Collection avaakin homman tyylillä, sillä pelin aloitusruutua ja hypevideoita koristaa aikanaan todella näyttävä ja mainio Power Drift -peli. Itsekin muistan, miten joskus pelailin kolikkopelihallissa huikean pehmeää ja sujuvaa rällästyspeliä, ja olin aivan äimän käkenä sen kumpuilevista kentistä ja villistä menosta.

Kuin primitiivistä Mario Kartia olisi pelannut!

Power Driftin C64-versio oli karvas pettymys, sillä eihän versioilla ollut yhteistä kuin nimi. Mutta nyt? Tässä se on: Power Driftin kolikkopeliversio! Jos nyt ei aivan prikulleen samanlaisena kuin muistoissani, niin sen verran lähellä kuitenkin, että YouTube-videot ainakin näyttävät hyvinkin samalta kuin 3DS-versio.

Tarjolla on myös kaksi heikompaa 3D-peliä: Thunder Blade ja Galaxy Force II. Molemmat ovat 3D-räiskintäpelejä, joiden 3D-efekti pääsee kyllä 3DS:n ruudulla oikeuksiinsa, mutta jotka eivät peleinä ole kummoisia. Molemmista näkee ja tuntee, että ne on suunniteltu paitsi hetken huvitukseksi, myös syömään kolikoita kuin sotamies hernekeittoa.

Tämän jälkeen edessä on hämmennys: 3D Classics Collection ei sisällä enempää 3D-pelejä!

Toki kaikki kokoelman muutkin pelit on puukotettu 3D:ksi, mutta Sonic the Hedgehog, Altered Beast (ja vieläpä sen karmea Megadrive-versio) tai Master Systemin Fantasy Zone II eivät ole pelejä, joita odottaisin 3D-kärjellä nimetystä kokoelmasta löytäväni. Ensinnäkin Sonic ja Altered Beast on jo julkaistu noin tuhat kertaa erilaisissa kokoelmissa, ja nyt ne vain heikentävät 3D-koosteen teemaa ja yhtenäisyyttä.

Segalle voi nostaa peukalon pystyyn sentään siitä, että Sega 3D Classics Collectionin valikoiman viimeistelee Puyo Puyo 2. Se on erinomaisen hellyttävä, söpö ja addiktiivinen puzzlepeli, jotka ei tietääkseni ole aiemmin julkaistu Japanin ulkopuolella. Puyo Puyo on yhä pelinä täyttä rautaa, mutta sitten taas: miksi se on mukana 3D-kokoelmalla?

Mitä järkeä?

Nostan hattua Segalle siitä, että firma on lähtenyt kehittämään 3D Classics Collectionia, sillä sellaiselle on kyllä kysyntää. Erinomaisen hyviä ja toimivia 3D-kolikkopelejä kun riittää. Afterburnerit, Outrunit, Super Hang-Onit, Monaco Grand Prixit ja monet muut olisivat sopineet kokoelmaan kuin nyrkki silmään.

Nyt niiden tilalla nähdään kuitenkin väkisin mukaan tungettuja 2D-pelejä. Fiilis ei ole kovin kiva.

Olen kohtalaisen varma, että vino pino kokoelmaan sopivia pelejä on jätetty tarkoituksella pois, jotta Sega 3D Classics Collection II, III ja IV saadaan perusteltua myöhemmin.

Tuore kokoelma sisältää muutaman hyvän tai muuten mielenkiintoisen pelin. Jos mukana olisi edes jonkinlaista museohenkistä materiaalia, kuten vaikka kehitysdokumentteja ja muuta mukavaa,  Sega 3D Classics Collection voisi tuntua hintansa arvoiselta. Nyt jättäisin sen suosiolla hyllyyn ja turvautuisin ennemmin vaikka emulaattoreihin.