Dark Fall II: Lights Out (pc)

Seikkailupelit ovat vajonneet syvälle. Vielä 90-luvun loppupuolella ne olivat yksi pc:n kysytyimmistä genreistä, ja seikkailujen ystäviä hemmoteltiin jatkuvasti huippupeleillä. Nykyään seikkailupelejä ilmestyy vuodessa hyvällä tuurilla kolme, ja nekin ovat Macromedialla tehtyä multimediaroskaa. Suunnilleen tähän kaavaan sopii myös Dark Fall II: Lights Out.

1900-luvun alun Englannissa menee taas vaihteeksi huonosti. Yliluonnollinen sumu peittää rannikot ja merenkulkijoille elintärkeän majakan valo sammuu. Paikallinen nuorukainen lähetetään vain kompassi apunaan katsomaan, mikä majakassa mättää. Henkilökunta on kadonnut, mutta silti nurkissa kaikuu outoja ääniä ja varjoissa näkyy liikettä. Peli alkaa suhteellisen järkevästi ja hylätyn majakan tunnelma on parhaimmillaan aavemainen. Pelin luoja, Jonathan Boakes ,ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan hetken päästä matkataan jo läpi ajan esihistoriallisessa Englannissa ja tulevaisuuden maisemissa, eikä tunnelmasta ole enää tietoakaan.

Erityisen ikävältä tämä tuntuu, kun muistaa alkuperäisen Dark Fallin. Hylätyn englantilaiskaupungin ympärillä tapahtuva kummitusseikkailu oli kiinnostavaa ja jännittävää pelattavaa, joka teknisistä rajoituksistaan huolimatta jaksoi kiinnostaa loppuun asti. Parissa vuodessa ei kuitenkaan ole tapahtunut tippaakaan kehitystä, päinvastoin peli on mennyt monella tavalla taaksepäin edeltäjäänsä verrattuna.

Tarinaa pahempi ongelma on pelin toteutus. Myst lienee tuttu nimi useimmille pelureille. Cd-asemien alkuaikoina renderöityjä taustakuvia ja videopätkää hyödyntävä peli oli rautainen todistus uuden median voimasta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana teknologia on kuitenkin ajanut ohi Mystistä, joten täsmälleen samalla tavalla, joskaan ei yhtä tyylikkäästi toteutettu Dark Fall II tuntuu suorastaan primitiiviseltä teokselta. On tietenkin tavallaan epärealistista odottaa yhden miehen saavan aikaan suurten studioiden tasoista jälkeä, mutta silti cd:llä toimitettava ja 800×600-resoluutioon lukittu multimediaseikkailu tuntuu auttamattoman antiikkiselta.

Käyttöliittymä on myös mallia alkeellinen. Hiiren kursori muuttuu tavaroiden päälle osuessaan toiminta/poimintaikoniksi. Ruudun reunoille vietynä se kääntää kameraa, tai oikeammin vaihtaa kuvakulman toiseksi. Pelaaja ei milloinkaan tunne olevansa pelihahmon ohjaimissa, koska kamerakulmien vaihdoissa ei välillä tunnu olevan mitään järkeä. Kahdeksan vuotta sitten julkaistu Zork Nemesis toteutti samanlaisen käyttöliittymän paremmin, joten ei sovi kuin ihmetellä miksi pelaaminen on näin kankeaa. Seikkailijan tie on myös kovin yksinäinen. Matkalla ei pahemmin ihmisiin tai muihinkaan älyllisiin olentoihin törmätä, vaan juoni luetaan päiväkirjojen sivuilta tai kuunnellaan tallenteiden kautta.

Kaikista ongelmistaan huolimatta Dark Fall II: Lights Out ei ole täysin avuton peli. Osa puzzleista on erittäin kekseliäitä ja varsinkin alkupuolella juoni on suorastaan selkäpiitä karmiva. Alun tiiviit tunnelmat eivät kuitenkaan enää paljon lämmitä, kun taistelee onnetonta käyttöliittymää vastaan kömpelön höpöhöpö-juonen takia.

Seikkailupelien julkaisutiheys on nykyään niin onneton, että nääntyvälle kelpaa tarvittaessa vaikka pilaantunut voileipä. On sinänsä masentavaa, että Dark Fall II: Lights Out häviää vertailun kymmenen vuotta vanhoille VGA-peleille rumasti. Seikkailupelejä himoitsevien kannattaa etsiä käsiinsä joko alkuperäinen Dark Fall, tai vielä mieluummin budjettikorista Lucasartsin vanhoja SCUMM-seikkailupelejä tai Gabriel Knight III. Viihdettä irtoaa aivan eri tavalla.