Dissidia: Final Fantasy (PSP)
Sonyn PSP-käsikonsoli on jäänyt pahasti Nintendon DS:n voittokulun jalkoihin, eikä kovan luokan pelinimikkeitä ole laitteelle viime aikoina juuri näkynyt. Allekirjoittaneen kirjoissa laitteen viimeisin hitti onkin toissakesäinen Final Fantasy VII: Crisis Core, ja oma PSP:ni onkin ollut pimeänä valitettavan pitkään.
Kuinka ollakaan, mielenkiintoni heräsi jälleen Final Fantasyn maagiseen nimeen. Mutta mitä ihmettä, PSP:n pelivalikoimaa kaunistamaan saapunut Dissidia: Final Fantasy onkin tappelupeli. Tästä ei voi seurata mitään hyvää. Vai voiko?
Ensikuulemalta Dissidia: Final Fantasy kuulostaa sarjan vastineelta Super Smash Bros -tyylisille All Stars -mätkinnöille. Eri Final Fantasy-pelien pahikset ja sankarit kohtaavat eeppisessä mittelössä, jossa epäjärjestyksen ja harmonian jumalien välinen välienselvittely vaatii enemmän tai vähemmän maallisia käsikassaroita avukseen.
Tarinan alussa harmonian jumala Cosmos ja epäjärjestyksen jumala Chaos ovat pyytäneet kymmenen suurta sankaria ja pahaa poikaa avukseen. Cloud, Sephiroth, Terra, Kefka, Tidus, Jecht… kaikki löytyvät. Pelin tarinatila pyörii luonnollisesti sankareiden ympärillä, ja jakaantuu kahteen osioon: Destiny Odysseyhin ja Shade Impulseen. Destiny Odysseyt ovat yksittäisten hahmojen taustatarinoita selvittäviä, vaikeustasoltaan vaihtelevia osioita joiden pääsääntöisenä tehtävänä on kerätä kokemusta ja esineitä sankaripoppoolle. Shade Impulse taas on tarinallisilta elementeiltään todella vakuuttava viimeinen koitos, joka sekin on jaettu useaan osioon.
Näistä Shade Impulse on ehdottomasti viihdyttävämpi mutta samalla haastavampi. Halutessaan sen pariin pääsee kun yksikin Destiny Odysseyn luvuista on läpäisty. Perfektionistit luonnollisesti läpäisevät kaikki, jolloin Shade Impulsen pelaaminenkin helpottuu.
Tarinatilan lisäksi pelistä löytyy myös perinteisempiä turnaus- ja arcade-osioita, joiden pääsääntöisenä tehtävänä on apuvälineiden kerääminen tarinatilaan. Näissä pelitiloissa myös pahikset ovat pelattavissa, osassa tosin vasta avaamisen jälkeen.
Sujuu kuin tanssi
Pääasia on kuitenkin itse taistelu, ja alkuperäiset pelot Tekken-tyylisestä perusmätkinnästä voi unohtaa. Pelin taistelumekaniikka on nimittäin hyvin lähellä Kingdom Heartseja, tosin uusin maustein. Toiminta tapahtuu täysin kolmiulotteisella areenalla ja toiminta on kuvattu pelihahmon selän takaa.
Taistelu päättyy, kun toisen taistelijan terveyspisteet kilahtavat nollille. Se kuinka tämä saavutetaan, onkin sitten eri asia. Jokaisella hahmolla on nimittäin suoja, joka lasketaan niin sanottuina bravery-pisteillä. Hahmoilla on erilaisia sekä osuma- että bravery-pisteitä vahingoittavia hyökkäyksiä. Perustaktiikkana tulisikin olla vihollisen vastustajan braveryn piekseminen nolliin, jolloin tämä joutuu varsin haavoittuvaan break-tilaan, jossa osumapistevahingon tekeminen helpottuu suorastaan naurettavalle tasolle.
Taistelua piristetään entisestään ex-tilalla, johon päästessään hahmot muuttavat muotoaan, saavat tehokkaita erikoisominaisuuksia ja voivat suorittaa huipputehokkaan, käytännössä varmaa kuolemaa merkitsevän ex burst -hyökkäyksen.
Kun tämä yhdistetään varsin mielenkiintoisiin, laajoihin ja kuiluja täynnä oleviin kenttiin, joissa loikat, Matrix-tyyliset seinäjuoksut ja monenlaiset akrobatiatemput ovat mahdollisia, tuntuu että toiminta on ilmassa puolet ajasta. Elokuvamaisuus on toimintaa varsin hyvin ja hyvässä mielessä kuvaava termi.
Sinänsä yksinkertaiset kontrollit kätkevät alleen todella monimutkaisen, opettelua vaativan ja armottoman taistelumekaniikan, jossa voitto voi parhaimmillaan olla parin iskun päässä. Lisämaustetta tuovat vielä Kingdom Hearts II:sta tutut reaktionäppäimet, joilla voi esimerkiksi torjua vihollisen iskuja ja tehdä vastahyökkäyksiä.
Sen lisäksi että kontrollit ovat erinomaiset ja taistelumekaniikka näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta sekä viihdyttävä että syvällinen, on pelissä kunnossa lähes tulkoon kaikki muukin. Grafiikka, erityisesti hahmotaide ja animaatio on PSP-mittapuullakin todella vaikuttavaa, ja musiikki koostuu uudelleensävelletyistä FF-klassikoista, luoden asiaankuuluvaa tunnelmaa.
Destiny Odysseyn hienoisen itsensä toistavuuden lisäksi Dissidia: Final Fantasystä on kovin vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Se on yllättävän syvällinen, teknisesti ammattitaidolla toteutettu, tarjoaa paljon pelattavaa, rutkasti avattavia salaisuuksia ja kattavan moninpelitilan. Lisäksi se toteuttaa monien FF-fanipoikien unelman siitä, kuinka Sephirothilla tai vaikka Kefkalla pääsee antamaan sankareille huutia.
PSP:n vaatimattomassa pelivalikoimassa Dissidia: Final Fantasy on harvinainen helmi, joka ei jätä kylmäksi jos toimintapelit tai Final Fantasy ovat lähellä sydäntä. Käytännössä nollissa olleiden ennakko-odotusten jälkeen on ilo sanoa, että se on vuoden PSP-julkaisujen ehdoton kuningas, vaikka rehellisyyden nimissä kruunun tavoittelijoita ei kovin paljoa ole ollut. Tämä tosin ei ole Square Enixin, eikä varsinkaan Dissidia: Final Fantasyn vika.
Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PSP
Saatavilla: PSP
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://na.square-enix.com/dissidia/
Tero Lehtiniemi
Lue myös
Call of Duty: Modern Warfare 2 (PC)
Dragon Age: Origins (PC, PS3, Xbox 360)
MotorStorm: Arctic Edge (PSP, PS2)
Operation Flashpoint: Dragon Rising (PC, PS3, Xbox 360)
Professor Layton and Pandora’s Box (DS)
