Okami (PS2)
Silloin tällöin julkaistaan peli, joka kerää lähes poikkeuksetta kiitosta kriitikoilta mutta jonka pelaajat jättävät huomioimatta lähes täysin. Okamin voisi sanoa kuuluvan näiden pelien joukkoon, vaikka se onkin pärjännyt maailmalla paremmin kuin monet huonompionniset kohtalontoverinsa. Laajasta pelivalikoimastaan huolimatta PS2:lta on uupunut eeppinen seikkailupeli, joka kilpailisi Nintendon Zeldojen kanssa tasavertaisesti. Okamin myötä PS2:n pelivalikoima ei kärsi enää siitä puutteesta.
Okamin tarina pohjautuu pitkälti japanilaiseen mytologiaan ja tarustoon. Luonnonjumala Sakuya kutsuu viimeisillä voimillaan suden muotoisen auringon jumala Amaterasun muinaisajan Japaniin, joka on hätää kärsimässä. Seitsenpäinen lohikäärme Orochi päihitettiin sata vuotta ennen pelin tapahtumien alkua, mutta tuntemattomista syistä hän on vapautunut vankilastaan ja Japani on pian pahan valtaama.
Okamin tarinaa ei kerrota aivan samanlaisella ammattitaidolla kuin esimerkiksi Final Fantasyiden eeppisiä juonia, mutta omaperäisyys ja japanilaispeleille tyypillinen huumori tekevät siitä silti viihdyttävän retken muinaisajan Japaniin. Tarinaa ei voi myöskään kritisoida lyhyydestä. Siinä missä monessa muussa pelissä lopputekstit jo vierisivät ruudulla, on Okamin taru vasta aluillaan. Pelin parissa saattaa vierähtää helposti yli 40-50 tuntia, vaikkei tekisikään hirveästi mitään ekstraa. Sivupolkuja kulkemalla luvun saa helposti melkein kaksinkertaistettua.
Kopio vai ei?
Ilkeimmät voisivat kritisoida Okamia siitä, että se on vain Zelda-kopio. Pelaamisen rakenne onkin hyvin samanlainen. Amaterasu seikkailee aukeilla alueilla taistellen vihollisia vastaan ja keräten kaikenlaista krääsää. Välillä eteen tulee isompia luolastoja, joiden lopussa kohdataan usein massiivinen loppuvastustaja. Seikkailun aikana voi vierailla kylissä ja auttaa niiden asukkaita ratkomaan arkipäivän ongelmia. Täytyypä joskus toteuttaa hieman erikoisempiakin pyyntöjä. Etenemiseen tarvitaan erilaisia kykyjä, joita löytää milloin mistäkin sopukasta. Pelin aikana kerätään myös eräänlaista jumalvoimaa parantamalla maailmaa pahan vallasta. Jumalvoimalla kasvatetaan Amaterasun energiapalkkia ja muita ominaisuuksia. Ei siis mitään uutta seikkailupeleille.
Okamilla on kuitenkin jotain, joka erottaa sen kilpailijoistaan: Taivaallinen Sivellin. Sitä hyödynnetään kaikilla Okamin osa-alueilla aina pulmien ratkonnasta taisteluihin. Siveltimellä leikkiminen on hauskaa ja helppoa. Nappia pohjassa painamalla pelaaja voi luoda ruudulle haluttuja symboleita ja muotoja. Ruudulle piirtämällä syntyy vaikkapa tuulia tai kentälle putkahtelee pommeja. Erilaisia sivellintekniikoita on yhteensä reilun tusinan verran ja niitä löytää piilotettuina ympäri mielikuvituksellista Japania.
Okami ei olisi kunnon seikkailupeli ellei se tarjoaisi suurta määrää vaihtoehtoista tehtävää ja minipelejä, jotka lisäävät pelin ikää kymmenillä tunneilla. Tällä kertaa pelaaja voi kuluttaa aikansa keräten kaikenlaista tavaraa, kuten helmiä ja aarteita. Luonnosta löytyviä koti- ja villieläimiä voi ruokkia kaupasta ostettavilla ruuilla. Ja kuin jonkinlaisena sääntönä, myös Okami sisältää niin monien seikkailupelien tapaan kalastusta, jonka parissa voi helposti vierähtää tunteja.
Niin loistava kuin Okami onkin, se ei ole täydellinen. Ideana erinomainen Taivaallinen Sivellin ei jaksa käytännössä kantaa aivan pelin loppuun asti. Muutama sivellintekniikka lisää ei siis olisi ollut pahitteeksi. Tällaisenaankin Okamin pelaa loppuun asti ihan mielellään, mutta vihollisten paloittelu kahtia ei ole 49. tunnin aikana enää niin hohdokasta kuin alussa. Arkkujenkaan etsimiseen ei tarvitse nähdä hirveästi vaivaa, sillä yötaivaalla möllöttävä kirkas kuu paljastaa niiden sijainnin. Tämä tekee niiden etsimisestä turhankin helppoa ja sitä kautta pidemmän päälle puuduttavaa.
Elävä maalaus
Heti ensimmäinen asia, johon Okamissa kiinnittää huomiota on sen uskomattoman kaunis visuaalinen anti. Japanilainen maisema herää tyylikkäästi henkiin ja näyttää parhaimmillaan liikkuvalta maalaukselta. Kauneudella on tosin hintansa, sillä joskus ruudunpäivitys köhii kun ruudulla tapahtuu paljon tai kamerakulma näyttää maisemaa liian laajalti. Hidastelu ei kuitenkaan pilaa elämystä.
Japanilaisteemaan sopiva musiikki siivittää pelaajan läpi rauhallisten metsien ja vaarallisten taisteluiden. Äänimaailma on muutenkin sovitettu hyvin Okamin japanilaiseen tyyliin. Ainoa miinus tulee ärsyttävästä ääninäyttelystä. Maailman asukit puhuvat melkein japanilta kuulostavaa siansaksaa, mikä ei ole täysin tuntematonta peleille. Pahinta on kuitenkin tapa jolla sitä puhutaan. Epämääräinen ölinä on toteutettu Okamissa harvinaisen epäonnistuneesti, sillä se on välillä jopa ärsyttävää. Jossain vaiheessa hahmojen puhumistapaan tottuu, mutta tämän tasoisen pelin ääninäyttelyltä olisi odottanut parempaa, oli se sitten siansaksaa tai ei.
Clover Studios on luonut toiseksi viimeisenä tekonaan yhden PS2:n parhaista peleistä. Pelin koko ja yksityiskohtien määrä hämmästyttää. Okami tarjoaa jopa nextgen-konsolien pauloihin langenneille lähes täydellisen seikkailun mielikuvituksellisen Japanin maisemiin.
