World of Tanks (PC)

14.02.2013 17:30 Jukka O. Kauppinen

Tekijä: Wargaming.net
Julkaisija: Wargaming.net
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX285
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP/Vista/7/8, 2,2 GHz, 1,5 Gt muistia, 256 Mt näytönohjain, 9 Gt kiintolevytilaa, internet-yhteys
Pelaajia: 30-tuhansia
Pelin kotisivu: http://game.worldoftanks.eu
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen

World of Tanks, tuttavallisesti WoT, on ihmepeli. Harvoin peliä sekä rakastaa että vihaa yhtaikaa näin tunteella. Harvoin jostain pelistä tulee pidettyä peliväsymyksen takia pitkiä taukoja, ja sitten sen pariin palaakin kevein sydämin. Kunnes julma nettipelimaailma iskee taas kasvoille märällä rätillään.

WoT on yksi pelimaailman tämän vuosikymmenen suurimmista ihmeistä. Se on ilmaispelattava viihdepläjäys, joka todisti mikromaksujen toimivan myös koreamorppien ulkopuolella. Se on netissä moninpelattava hauska räiskintä, jossa on sopivan pinnallinen kuori tosihistoriaa, paljon opittavaa, hitosti kerättävää ja erittäin, erittäin pitkä häntä. WoTin parissa viihtyy, vaikka ei aina haluaisikaan.

WoT on myös peli, jonka suurin vahvuus on samalla sen masentavin puoli. Nimittäin muut pelaajat.

Hitler ajaa loltankilla

Kerrataanpa alkeet. WoT on toimintapeli. Lähinnä räiskintä. Nettimoninpelattava sellainen. Siinä on panssarivaunuja, mutta se ei ole simulaatio eikä ole koskaan ollutkaan. Ja onhan varmasti peli on täynnä jos jonkinlaisia mallinnusvääryyksiä. Eipä niillä väliä. Tämä on räiskintää. Jos simulaatiota haluttaisiin, niin eihän sellainen edes mahtuisi tällaiseen enimmillään kilsa kertaa kilsa -laatikkoon. Pelatkaa Battleground Europea, jos kunnon MMO-panssarisimulaatiota etsitte. Tosielämässähän suuresti rakastamani sakupanssarit pyrkisivät taistelemaan etäisyyksiltä, joilla WoTin kartta on lähinnä se minimietäisyys, josta siirrytään taka-asemiin. Eli sanotaanpa vielä kerran yhteen ääneen: WoT on RÄISKINTÄpeli.

Mitä muuta WoT on? Se on 30 pelaajan taistelupeli, jossa 15 pelaajan osastoihin jaettuna kaksi osapuolta taistelee enimmillään 10-15 minuutin mittaisissa erissä taistelun voitosta. Jos 10 minuutin kuluttua voittajaa ei ole löytynyt: tasapeli. Battle-nappia klikattaessa arvotaan sekä kartta (noin kolmestakymmenestä erilaisesta), pelimuoto että pelikaverit. Jos olet pelaamassa kaverien kanssa ja teillä on oma osasto, niin koko sakki pääsee samaan matsiin hurvittelemaan. Vaikka pelitiloja onkin muutama erilainen, niin pääpiirteittäin kaikissa voitto ratkeaa joko tuhoamalla kaikki viholliset tai valtaamalla lipunryöstön tapaan kenttää hallitseva valtauspiste. Eipä siinä sen kummempaa. Sinne vain sotimaan.

Tankkitallini komistus – mutta ei silti suosikkini.

Ne ihanat, ihanat tankit

WoTissa on tosi paljon kivoja piirteitä ja ominaisuuksia. Yksi niistä on nykyisellään päheän riittoisa vaunuvalikoima kuuden eri valtion tankkitehtailta. Toinen on niiden monipuolisuus ja vaihtelevaisuus. Yksi tykkää isosta ja muhkummasta, toinen sorjasta ja notkeasta. Pätee tankkeihinkin. Se harjoituspanssarivaunu, jolla kaikki aloittavat, vaihtuu pian vähän isompaan ja sitten taas isompaan. Ja aika pian pitää miettiä, että mitäs mielisi kokeilla. Haluaisinko rynnäkkötykin/panssaritorjuntavaunun? Suuntaisinko kevyiden tiedusteluvaunujen maailmaan? Olisiko telatykistö sittenkin suosikkini? Vai menenkö keskiraskaiden panssarien kalustopuun maailmaan, mistä voi edelleen loikata raskaisiin ja superraskaisiin hypersupersotapanssareihin?

Eikä mikään estä hommaamasta kalustoa useammasta kalustopuusta. Tai useammasta maasta. Pelaa miten lystäät, peli ei sinua rajoita. Vain aika. Se aika, mitä voit peliin käyttää.

Tosin pelin kehittymisen myötä panssarivaunujen määrä on kasvanut melkoisesti ja roiskahdellutkin vähän hassuksi paketiksi. Ykköstason, Tier 1:n, perustankit ovat ensimmäisen maailmansodan aikaisia. Tierien kasvaessa vaunut lähestyvät toista maailmansotaa ja sitten ohittavat sen. Toisen maailmansodan vakiovaunuista kimmotaan kevyesti sodan lopun protoihin ja siitä 50-luvun kalustoon. Siinä missä saksalaiskaluston ysi/kymppitierin kalusto on sodan protokamaa, joidenkin maiden kehittyneimmät kymppitierin vaunut ovat jo 50-luvun huomattavasti kehittyneempää kalustoa. Tältä osin peli onkin lähtökohtaisesti tietoisesti epätasapainossa, mutta minkäs teet.

Osasin!

Oman tankkitallini saksalaisvaunupuu.

Pelaamalla valuuttamiljonääriksi

Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän saat. Siis pelirahaa ja kokemuspisteitä, joista puhun jatkossa kierostitutkimuspojoina. Valuutalla ostetaan tutkimuspojoilla avatut varusteet ja vaunut. Tutkimuspojoilla taasen avataan sekä uudet vaunut kalustopuuhun että nykyisiin ja vanhoihin panssareihin iskettävät uudet varusteet.

Käytännössä homma menee näin: mitä enemmän viitsit pelata, mitä paremmin pelaat ja mitä useammin olet voittavalla puolella, sitä enemmän tienaat. Kuluuhan rahaa toki taisteluvaurioiden korjaamiseen ja ammusten ostamiseenkin, mutta yleensä tie on avoin kohti kehittyneempiä vaunuja. Toki tie voi olla kivikkoinen, mutta aina sitä pääsee eteenpäin.

Mikromaksupeliksi WoT on kuitenkin reilu. Onhan noita pay to win -meuhkaajia, mutta höpö höpö. Rahalla saa hienoisia etuja, mutta ei mitään instavoittojuttuja. Jos olet hölmö ja pelaat hölmösti, niin kuolo korjaa kyllä. En ole missään vaiheessa parin vuoden aikana kokenut, että minua olisi houkuteltu tai vaadittu maksamaan oikeaa rahaa. Mutta niin paljon iloa olen pelistä saanut, että ilomielin siitä on pari kertaa maksanut muutaman kympin, vaikka ruudulle ei ilmestynytkään instant win -nappia. Olenpahan vain raivannut rahalla tietä himoitsemieni vaunujen suuntaan, eli hommatnnut himoitsemani herkkutelat hetinyt, eikä vasta muutaman päivän päästä. Kaiken hommaamani olisi kuitenkin saanut myös ihan pelirahaa pelaamalla tienaten, pois lukien pari hassua messuilla lahjakortista raaputtamaani kultavaunua ja joululahjaksi saamaani Löweä.

Kultavaunua? Ok – pelissä ON jotain mitä saa vain rahalla. Tai tuurilla ilmaiseksi, jos vaikka lueskelee pelin uutissivua tai käy messuilla. Nimittäin rahalla ostettavalla pelikullalla ostettavia premium-vaunuja. Premium-vaunut eivät ole välttämättä sen parempia kuin normaalissa kalustopuussakaan olevat vermeet, mutta on niissä se hyvä puoli että jotkut ärsyyntyvät suunnattomasti, kun meikäläinen ”isin luottokortilla pelaava visanvinguttaja” (melkein kuvitteellinen loukkaus) tulee ja tappaa. Tai kun menen ja kuolen kultavaunullani. No, se ihan selkeä etu niissä on tosin se, että premium-vaunulla tienaa taistelussa enemmän kuin perusvaunulla. Tai jos pistää kultaa premium-tiliin, niin pelirahaa ja expaa kertyy enemmän, saatpa kutsuttua mukaasi myös kaksi kaveria ja voit perustaa tankkikomppanian.

Sekä oikealla että pelirahalla saa myös läpäisyteholtaan tehokkaampia kulta-ammuksia, mutta niitä en ole koskaan ostanut. Ihan yksi ja sama. Jos joku minuun osuu niin sitten osuu, paskanhailea onko ammuksen kärjessä kultaa vai uraania. Tyhmästi pelasin ja kuolin. Turha syyttää ketään muita, epäreilusti pelaavia vastustajia, tyhmää omaa tiimiä, tyhmää naapurin koiraa tai tyhmää karttaa.

Toki tässä voi olla sekin, että meikähän on tottunut kuolemaan. Jos pelasin ekaa kertaa netissä 1993, niin onhan tässä ajassa ehtinyt jo tottua siihen, että joku tulee ja tappaa. Olen myös pelannut (ja pelaan) yhteisöissä, joissa kunnioitetaan ns. herrasmiesmäistä käyttäytymistä. Niinpä se, että joku ampuu tappolaakin ei ole maailmanloppu. Kurjempaa on se, että matsi oli huono. Pelattiin huonosti, taktiikka failaili, töpeksin. Mutta jos oli kivaa, niin sitten oli kivaa. Jos pelin aika äännehti ilosta tai nauroi, niin sehän oli hyvä matsi se. Vaikka olisinkin kuollut. Silloin nostetaan kättä lippaan ja lausutaan ”damn you man, that was a good shot.”

Ransuvaunua voi varustella kolmella eri tykillä, kahdella tornilla, kolmella radiolla, kahdella moottorilla ja kaksilla telaketjuilla.

Ja sitten se pelin pirullisen hieno puoli. Pelaaminen on reilua ja peli palkitsee koko ajan. Aivan alussa tuntee etenevänsä huimaa vauhtia, kun pikkuvaunuihin saa koko ajan uutta tilpehööriä. Ja seuraavat tavoitteet tuntuvat olevan aivan käden ulottuville. Peli etenee ja vaunukokoelma kasvaa alkuviikot nopeasti, mikä innostaa ja motivoi tehokkaasti. Vasta jossain tier 7:n vaunuissa alkaa tulla raja vastaan, jos haluaa pitää kukkaronyörinsä tiukalla. Noilla paikkein näet isojen panssarivaunujen ammukset ja korjaaminen maksavat jo niin paljon, että voitokkaasti päättyväkin taistelu saattaa jättää saldon miinukselle. Premium-vaunulla tai -tilillä käteen jää tietty enemmän.

Niiiin, sitten on tietysti vaunumiehistöjen taidot ja erikoiskyvyt sekä vaunuihin ostettavat lisävarusteet…

Kiinalaiset, ranskalaiset ja neuvostoliittolaiset panssaripuut.

Lumoavaa vetovoimaa

WoTissa olisi näet hirveän paljon vielä selitettävää. Sitä sun tätä vaunuista, niiden eroista, pelityyleistä, varusteista, vaikka mistä. Mutta pyh. Menen sen sijaan syihin miksi peli jaksaa kiinnostaa.

Koska se on niin monipuolista ja hauskaa. Siksi. Olen viihtynyt WoTin tantereilla jo kaksi vuotta, enkä edes aloittanut ensi vaiheessa. Pysyin päinvastoin erossa pelistä, koska arvelin että tykkäisin siitä ihan liikaa. Sitten heikkona hetkenä tein tilin, asensin pelin ja viihdyn yhä sen parissa, muutamasta pelitauosta ja burnoutista huolimatta. Peliurani aikaan olen kuljeskellut useilla eri kalustopoluilla, kun alun peruspanssarihommien jälkeen keskityin tykistöhommiin, sen jälkeen tein uraa panssarintorjuntavaunuissa ja sen jälkeen taoin itselleni saksalaiset raskaat Tiger- ja Tiger II -panssarit. Pelattuani pitkään raskaamman pään vaunuilla palasin teknologiapuussa takaisin alkupäähän ja ilakoin puoli vuotta pelaamalla pääasiassa Tier 3-4:n vaunuilla. Pienemmillä vaunuilla matsit kun ovat useimmiten vauhdikkaampia, taktisempia ja jännittävämpiä, monikymmentonnisten mastodonttien tylsän ryöminnän jälkeen.

Tuorein ihastukseni on kuitenkin jokin aivan yllättävä vekotin. Näet Panzer II Luchs. Pelailen WoTia sekä omalla että lehdistötunnuksella, joista jälkimmäiselle on avattuna ihan joka ikinen tankki mitä pelistä vain löytyy. Mutta onhan oma tunnari silti se kivoin, sillä sillä sentään kokee saavuttavansa jotain ja pelirahallakin on merkitystä. Pressitunnarin kautta kuitenkin koin muutaman iloisen uuden havainnon. Keksin miten kivoja juttuja ranskalaisista vaunuista löytää. Hihittelin Kiinan supervaunujen hämmentävää taistelukyvyn ja liikkuvuuden yhdistelmää, mihin verrattuna supersakut, etenkin itse hirviö Maus, tuntuvat liikkumiskyvyttömiltä linnoituksilta. Mutta ennen kaikkea löysin huippunopeiden tiedusteluvaunujen ilot, ja ostin Luchsin kotitunnukselleni. Ja voi himputti, pelaaminen sillä on hauskempaa kuin millään muulla laitteella ikinä. Nopeat tiedustelupinkaisut ja isompien vaunujen kiusaaminen on puhdasta trololoota.

Trololoooooo, nuo nopeat, ihanat, kiusalliset tiedusteluvaunut!

Ja tämä ehkä kertoo jotain pelin monimuotoisuudesta. Pelaan tankkipuiden joka haarasta löytyvillä vaunuilla, mitä erilaisimmilla tyyleillä. En allekirjoita yhtään tiettyä taktiikkaa, vaan nautin pelaamisesta, voitin sitten tai en.

Eikä peli itsekään junnaa paikoillaan. Siihen on julkaistu hyviä päivityksiä koko ajan, väliin hyvin mittaviakin. Uusien karttojen ja panssarien ohessa pätsit ovat myös muokanneet ilahduttavalla tavalla vanhoja karttoja uusiksi niin, että joskus sitä on vain hieronut silmiään katsellessaan ympärilleen. ”Onko tämä muka se vanha tuttu kartta”, raaviskelin päätäni ja ihastelin, miten maisemat ja kylät muuttuvat ajan mittaan. Ja esimerkiksi 8.0-version mahtava fysiikkapäivitys toi pelaamiseen hurjasti uutta, kun vaunujen liikkuvuus, massa ja maaston vaikutus laskettiin aivan uudella tavalla – ja vaunut voivat pudota jyrkältä rinteeltä ja vaikkapa upota jokeen

Siksi WoTia jaksaa pelata edelleen. Peli elää, muuttuu ja uudistuu. Sitä voi grindata, siellä voi huvitella. Eri teknologiapuut tarjoavat uutta jännittävää pelattavaa jos vanhat vaunut kyllästyttävät, ja miehistöjen/taitojen/varusteiden muuttujat värittävät peliä monipuolisesti. Vaikka joskus meininkiin kyllästyykin, niin silti tauon jälkeen panssarien pariin on kiva palata uudestaankin. Etenkin kun siitä ei ihan oikeasti tarvitse maksaa mitään, ellei välttämättä halua.

Mutta… Moninpelistä kun on kyse, niin pelissä on myös muita ihmisiä. Ja se on sekä WoTin suurin vahvuus että heikkous. Koskaan ei tiedä millaisia pelikavereita matsissa on. Joskus jotkut ovat hyviä pelaamaan, joskus oma tai vihollisen tiimi sählää täydellisesti. No, se on vain inhimillistä, ei sillä ole väliä. Seuraavassa matsissa uusi yritys.

Nyt Ferdinanttiin sattuu.

Joskus tykkimieskin on ihminen.

Vaan kun seuraavassakin matsissa omassa joukkueessa saattaa olla joku uusi totaaliääliö, jonka takia olisi mieluummin teamkilleri ja ampuu pälliä selkään kuin taistelee vihollisia vastaan. Monet ovat ne kerrat kun olen ollut valmis ilmoittamaan ”pidä tunkkisi pälli”, painetaan Exit Battle -nappulaa ja jättämään peli”kaverit” pärjäämään yhtä vaunua vähemmällä. Näitä kovaäänisiä wannabe-Rommeleita on WoT pullollaan, näitä itseään puolijumalina pitäviä leuhkoja, jotka yrittävät komentaa koko joukkuetta tajuamatta mitään taktiikoista – tai sosiaalisista kyvyistä. Voi että ottaa päähän, kun nämä päsilöt yrittävät päteä ja päsmäröidä CAPSIT PÄÄLLÄ joukkuekanavalla koko ajan, vaikka ketään ei edes kiinnosta. Ja voi että nämä sankarit pillastuvat, kun heitä ei kuunnella tai heille sanotaan vastaan. Se olisi oikeastaan hyvinkin huvittavaa, jos raasut osaisivat edes loukkaamistaidot. Mutta samat herjat ja itku matsista toiseen käyvät nopeasti vanhaksi.

Onneksi sentään joskus matseissa on mainioita tyyppejä omassa tai vastustajan tiimissä. Kyllä hyvin pelanneelle vastustajalle nostaa mielellään hattuaan. Kyllä kunnon källin tehneet tyypille antaa respektit. Ja omien kamujen kanssa on tietysti kiva kiusata. Onneksi näitäkin hyviä sosiaalisia hetkiä on aina välillä ja ilahduttavasti mukavat joukkueiden väliset huutelut muistaa pidempään kuin idiootit.

Ei kuitenkaan pidä antaa pällien masentaa. WoT on teknisesti toimiva, pelattavuudeltaan loistava ja useimmiten hauskakin räiskintäpeli, jossa on sopivasti myös simulaatiomaista fiilistä ja hyvin kevyt rapsaus realismiakin. Ei mikään ihme, että se on noussut upeaksi kestohitiksi ja jaksaa viihdyttää yhä edelleen.

Mutta jos jotain peliin haluaisin, niin ne olisivat historialliset taistelut ja epäreilummin toimiva matchmaker. Antakaa minulle kunnon toisen maailmansodan panssaritaisteluja autenttisella kalustolla. Antakaa minulle tappeluja, joissa on yksi pirun raskas vaunu ja paljon keskiraskaita. Yllättävää ja hämmästyttäkää minut, muullakin kuin sillä että taistelussa on taas vastakkain kymmenen tier 9-10 järkälettä, pari scouttia ja tykki.

World of Tanks on myös erittäin suosittu puheenaihe Domen foorumilla: World of Tanks

Corbex kritisoi:

Kritisoin peliä koska se on suosittu mutta devit ei silti jaksa välittää pelin parantamisesta. Tuovat peliin uusia tankkeja mutta eivät sitten välitä muista asioista. Tärkeintä on että kassakone käy niin tiuhaan kuin mahdollista. Käyppä vaikka wotin foorumeilla niin huomaat että en ole ainut joka kritisoi peliä. Niin, halusit tietää miksi pelaan peliä. Tässä vastaus: tykkään pelata peliä.

Keketin vastaa:

Olet ehkä osittain oikeassa mutta unohdat semmoisen pienen seikan että mm. noin 5kk sitten peli sai kokonaan uudet fysiikat sekä paljon uutta pelimoottoriinsa. Ei ne asiat yhdessä tai kahdessa päivässä synny.

Tämän lisäksi peliin on tuotu karttakorjauksia, kahden uuden maan vaunut ja niiden lisäksi muutama uusi ”puu” vaunuja. Uudet äänet, yritys päästä artyongelmasta eroon, joka nyt ei ihan nappiin mennyt mutta kuitenkin. Jos nämä asiat olisi kaikki vain niin yksinkertaisia asioita että ”tehdään tämä ja toi paremmin” niin kuluttajathan saisivat vain maailman parhaita pelejä joka päivä.

Pointtina: Vaikka kaikki ei olekkaan parhaalla mahdollisella tavalla toteutettu, on peli silti erittäinkin toimiva kokonaisuus, enkä todellakaan usko että ongelmissa on kyse vain ”devien välinpitämättömyydestä”.

Zaku jatkaa:

Tämä on minustakin suuri ihmetyksen aihe kun pelin ympärillä vollotetaan kovasti näistä puutteista. Toki puutteita on, mutta niitä myös korjataan. Osa ongelmista voi olla hankalia korjata, jonka takia ei nähdä järkevänä pistää resursseja siihen. Toisaalta joskus ei tiedetä miten sen saisi korjattua.

Aivan varmasti pelistä halutaan pitää huolta niin kuin pelaajistakin sillä vain näin WoT tulee pitäämään pelaajakuntaansa. Kaikkia taas ei voi miellyttää sillä se on täysi mahdottomuus. Aivan samoin virheetöntä peliä ei varmasti saada tehtyä. Kuitenkin peli kehittyy koko ajan eteenpäin tasaisin releasin. On myös selvää, että kontenttia pitää tulla lisää, että pelaajat pysyvät mukana sekä houkutellaan uusia. Tämähän on liiketoimintaa kuitenkin vaikka ”ilmainen” peli onkin.

Haukkukaa pervoksi, mutta tämä ranskalainen lähes liikuntakyvytön pst-vaunu on yksi suosikkileluistani. Ei se liiku eikä se kestä, mutta himputti että se ampuu.

Jumprahuiti laajentaa:

1. Itsellänikin oli alunperin ajatuksena, että premiajasta maksaminen on vain väliaikaista, jotta saavuttaa hyviä vaunuja nopeammin. Olen kuitenkin muuttanut näkökantaani tuossa. Suurin haitta pelistä on ajanhukka. Maksan sen noin kympin kuussa mielelläni niiltä ajoilta, kun pelaan aktiivisesti. Tavoite ei enää ole saada vaunuja, että ”pääsee pelaamaan”. Päin vastoin, tavoite on ehkä joskus saavuttaa lähes kaikki vaunut, että voi hyvillä mielin lopettaa pelaamisen, tai ainakin vähentää minimiin, kun kaikki on nähty. Jatkan siis pelaamista, ja maksamista, kunhan peli tarjoaa jotain mielenkiintoista tavoiteltavaa, ja tuntuu, että jotain uutta löytyy. Lopetan, jos/kun kaikki alkaa tuntua liikaa samalta, ja mikään ei muutu.
Tästä näkökannasta premiammusten tulo kaikkien ulottuville oli todella mainio muutos. Kaikkien vaunujen statseja joutuu katsomaan uusin silmin, kun sopeutuu uuteen tilanteeseen. Pelin monimutkaisuus ja vaikeusaste nousivat, kun krediittitalouden hallinnasta, ja alennusmyynteihin varautumisesta tuli tärkeämpää. Kuitenkaan merkittäviä ponnistuksia ei ole tarvinnut, paljoa en ole jaksanut T34:lläni pelailla. Lähinnä koen vain saavani enemmän hupia samalla rahalla, minkä muutenkin maksaisin, eli siten ilmaiseksi, tai ”kaupan päälle” enemmän.
2. WG:n näkökanta. Tämä on heidän tekemä viihdetuote. WG on osaamisellaan tehnyt varsin toimivan tuotteen, pelaajat ovat vastaavasti tuon tuotteen kuluttajia ja maksajia, eivät juuri muuta. Pelaajasta voi tuntua, että hän on löytänyt ”uuden maailman” jonka valtias hän on. Tuo on kuitenkin täyttä illuusiota. Vähän sama, kuin tuntisi elävänsä suosikki tv-sarjansa maailmassa, jossa roolihahmot ovat parhaita kavereitasi.
Pelin foorumit ovat täynnä valitusta jos mistäkin asiasta. Tuo ei kuitenkaan tarkoita, että valittajat useinkaan olisivat oikeassa, ja että korjaus johonkin ”vikaan” olisi helppoa. Suurin syy, että jokin asia nousee ongelmaksi, on mielestäni kyllästyminen. Kun johonkin yhteen viihdetuotteeseen on käyttänyt niin tuhottomasti aikaa, kuin tähän käytetään, olisi pelottavaa, jos mikään ei lopulta alkaisi kyllästyttämään ja nyppimään.
3. P2W. Tämä on kaupallinen tuote. WG:llä on todennäköisesti jokin tavoite, jonka suuruisena haluavat pitää kuukausituoton ja premiasiakkaiden osuuden aktiivipelaajista. Grindaus ja uusien vaunujen tavoittelu on varmaan alkuun riittänyt hyvinkin pitkälle. Kuitenkin tästä perisyystä johtuen:
Jos moni vähentää maksamistaan, niin P2W ruuvia kiristetään. Maksavat asiakkaat alkavat saada vielä enemmän etua, ”vapaamatkustajien” kustannuksella.
Jos tarpeeksi moni maksaa suosiolla, ja löytää ilonsa jo annetuista eduista, tuo ruuvi toivottavasti pysyy nykyasetuksessaan pitkään. (Vielä saisivat kuitenkin vapauttaa kaikki consutkin taktikoitaviksi krediiteillä, omasta mielestäni)
Vaihtoehtoa, että kaikki rupeavat tasavertaisiksi, ilmaiseksi pelaaviksi, premiammuksettomiksi baa:kkosiksi ei (valitettavasti) ole olemassa.

Keskusteluketju: World of Tanks