Halo 5 valitsee ruudunpäivitysnopeuden resoluution sijaan
Jo nykysukupolven konsolien julkaisun aikaan huomattiin, että lupaus HD-konsoleista ei ihan osunut kohdilleen. Peli jos toinenkin joutui tyytymään täyttä 1080p-resoluutiota heikommasta kuvanlaadusta, useimmiten vielä Microsoftin Xbox One -konsolin puolella. Nyt tähän samaan joukkoon liittyy myös Halo 5.
Pelin kehittäjä 343 Industries on ilmoittanut, että kehitystiimin ensisijainen tavoite on pitää ruudunpäivitysnopeus tasaisessa 60 fps:n lukemassa. Ihan intensiivisimpien kohtausten aikana tämä ei onnistu, joten välillä resoluutiota skaalataan dynaamisesti alaspäin. Samanlainen ratkaisu nähtiin muun muassa Call of Duty: Advanced Warfare -räiskinnän Xbox One -versiossa.
343 Industriesin Justin Dinges kommentoi, että valtaosa Halo 5:n kampanjasta pyörii 1080p:n resoluutiolla. Mukaan on kuitenkin mahtunut myös kohtauksia, joiden kohdalla tiimi irrottelee oikein kunnolla ajoneuvoilla, visuaalisella efektillä ja toiminnalla. Näiden kohtausten aikana resoluutiota pudotetaan toivottavasti tavalla, jota pelaajat eivät edes huomaa.
Lähde: Videogamer
Lisätietoja: Halo –kotisivu