Jättikö Ubisoft lopulliset hyvästit vuotuisille Assassin’s Creedeille?
Kuluva vuosi on pitkästä aikaa ensimmäinen, jolloin ei nähdä uutta pääsarjan Assassin’s Creed -julkaisua. Ubisoft ilmoitti jo aiemmin pitävänsä sarjasta välivuoden. Päätöksessä viitattiin muun muassa toissavuotiseen Assassin’s Creed: Unityyn, joka oli julkaisuaikaansa melkoisen kamalassa kunnossa. Vaikka viimevuotinen Syndicate oli alusta saakka paljon ryhdikkäämpi julkaisu, on välipohdiskelulle varmasti paikkansa.
Ubisoft-pomo Yves Guillemot on nyt paljastanut, että firma saattaa jättää lopulliset hyvästit vuotuiselle Assassin’s Creed -julkaisukierrolle. Guillemotin mukaan firman tavoitteena ei ole automaattisesti jatkaa vuotuista sykliä tauon jälkeen. Assassin’s Creed -sarja tulee jatkossakin laajenemaan säännöllisesti, mutta julkaisuväli voi olla hyvinkin pidempi.
Kun otetaan huomioon se, ettei Assassin’s Creed ole edes ainoa Ubisoftin avoimen maailman pelisarja, on pohdinta hyvinkin järkevää. Jos esimerkiksi jatkoa tänä vuonna saava Watch Dogs laajenee säännölliseksi sarjaksi, voi Ubisoft hyvinkin julkaista pelejä molempiin sarjoihin vuorovuosin ilman, että brändit pääsevät väljähtymään.
Lähde: The Market for Computer and Video Games
Lisätietoja: www.ubisoft.com