Uusimmat

Piraatit 2600 – Peliteollisuus 1

04.10.2006 10:00 Miikka Lehtonen

Yarr!Internet-piraatit, nuo peliteollisuuden suuret möröt, ovat jälleen kerran seilanneet virtuaalipaateillaan Internetin vesistöille ja tuoneet mukanaan kotiin mahtavan saaliin. Kauan odotettu Final Fantasy XII -roolipeli nimittäin on jo vuotanut nettiin.

Squaren ja yleensäkin suunnilleen koko PlayStation 2:n vuoden odotetuin pelijulkaisu, roolipelieepos Final Fantasy XII julkaistaan Yhdysvalloissa kuun lopussa. Kelmit piraatit ovat kuitenkin saaneet pelin jo nyt käsiinsä ja päästäneet sen kellumaan Internetin aallokkoon. Nettitietojen mukaan kyseessä on vieläpä pelin lopullinen ja täysin toimiva versio, joten osuma lienee Sonylle ja Squarelle harvinaisen ikävä.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen, eikä varmasti myöskään viimeinen kerta. Hartaasti odotettuja pelejä on päätynyt aiemminkin piraattiporukoiden ja sitä myötä kaikkien löyhän moraalin omaavien haltuun. Half-Life 2, Doom 3 ja monet muut hittipelit olivat verkossa viikkoja ennen virallista ilmestymistään. Syyttävä sormi on osoittanut pelitoimittajia ja nettihuhujen mukaan vieläpä sangen suurella pelisaitilla työskentelevää miekkosta. Nähtäväksi jää, miten totuudenmukaisia huhut ovat.

Final Fantasy XII ryövärien uhrina

Kolikon kääntöpuolella myös pelijulkaisijat ovat hyödyntäneet piraattipoikia siivittääkseen oman pelinsä myyntiä. Myös eDomessa useaan otteeseen hehkutettu Defcon-peli vuosi mystisesti verkkoon samoihin aikoihin kun pelin arvostelukappaleet lähtivät maailmalle. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tällä kertaa epärehellinen pelitoimittaja, vaan pelin kehitysporukka.

Kyseinen piraattikopio nimittäin toimi harvinaisen edustavana demona, sillä se antoi pelaajan kokeilla mielensä mukaan yksinpeliä. Nettiin yrittäessä peli tarinan mukaan herjasi pelaajaa epärehellisyydestä ja kehoitti ostamaan pelin, tukien näin pientä pelistudiota. Kenties osittain tästä johtuen Defcon sai aikaan huikeaa ennakkokohua ja tukuittain varauksia ja ostoja firman omilla sivuilla ja Steam-verkossa. Joskus näinkin päin.

Liitymme monien muiden pelisaittien joukkoon kehoittaessamme Final Fantasya innokkaasti odottavia malttamaan mielensä vielä hetken. Hyvät pelit ovat aina ostamisen arvoisia.

Harrastatko piratismia?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat