Uusimmat

Tänään luvassa: petetyn miehen tarina

08.10.2012 13:30 Jukka O. Kauppinen

Myöhemmin tänään luvassa jotain herkullista luettavaa… Nimittäin saitille paukahtaa Bethesdan tulevan Dishonored-pelin arvostelu. Mitäs erikoista siinä sitten on, kysyy kansa. No, paljonkin. Suosituspeukullisen verran paljoutta.

Päivitys: hups. Kävikin hassusti ja piti ottaa juttu pois linjalta säätökierrosta varten. Uusi yritys tiistaina. Pahoitteluni, joskus asiat eivät mene ihan suunnitellusti. -JOK

Lainaus tulevasta:

Tällainen erilaisten mahdollisuuksien antaminen onkin Dishonoredin kiistaton valtti. Pelaamisesta tulee äärettömän mukavaa kun ei pakoteta tietyille reiteille tai tietyn tyyppiseen pelaamiseen. Toki verellä valellun vallankumouksen tien määränpää ei ole yhtä ruusuinen kuin vähemmän väkivaltaisen, mutta loppuratkaisuun voi vaikuttaa vielä viimeisen tehtävän aikanakin.

Vaikka ensimmäinen läpipeluukertani olikin melko väkivaltainen, kokeilin tämän jälkeen pelata peliä myös täysin huomaamattomasti ja tappamatta ketään. Lopputuloksena oli käytännössä täysin eri peli, ja yltiömäinen varovaisuus aiheutti huvittavia tapauksia. Pelissä on nimittäin tiettyjä satunnaiselementtejä, jonka vuoksi omien toimien ja niiden seurausten täydellinen ennakointi ei ole mahdollista.

Lisää aiheesta

Dishonoredin E3-trailerissa ihastuttanut Drunken Whaler -biisi julkaistiin ladattavaksi!

Dishonoredissa pelattavaa tusinaksi tunniksi

QuakeConista kajahtaa: Dishonored-galleria

Lue myös

BB-kausi jatkuu kaoottisesti

Call of Juarez Gunslinger -ensikosketus – villi länsi räiskyvässä paketissa

Tekken Tag Tournament 2 (PS3, Xbox 360)

Tiesitkö, paljon keskimääräinen Kickstarter-projekti tuottaa?