Uusimmat

Torchlight II ilmestyy ensi kuussa!

31.08.2012 11:30 Miikka Lehtonen

Tätä hetkeä moni on odottanut pitkään ja hartaasti: useasti siirretty, Diablo III:n jalkoihin jäänyt ja jo kauan sitten markkinoille luvattu Torchlight II on vihdoin saanut konkreettisen ja oikean ilmestymispäivän, joka on jo ihan kulman takana!

Torchlight II:n piti alunperin ehtiä markkinoille reippaasti ennen Diablo III:a. Tuolloin antamissaan haastatteluissa Runic Games vähän laski sen varaan ja toivoi, että he eivät joutuisi suoraan kilpailuun Blizzardin jättiläisen kanssa. Toisin kävi: Diablo III tuli, näki ja valloitti.

Tässä kohtaa Runicin pojat tekivät pelivedon ja löivät keväällä betatestissä olleen pelinsä takaisin työpöydälle. Siihen tehtiin muutamia aika suuriakin muutoksia siihen luottaen, että kun se Diablo III nyt ehti ensin markkinoille, samalla vaivalla voisi sitten odotella sen aikaa, että se ehtii jo pelaajilta hieman unohtua.

Nyt aika ilmeisesti on kypsä, sillä Runic on ilmoittanut, että Torchlight II julkaistaan Windowsille ja Macille 20.9. Julkaisupäivä ilmoitetaan virallisesti viikonloppuna järjestettävässä Penny Arcade Expo -tapahtumassa, mutta kehitystiimi kertoi ilouutiset jo ennakkoon pelinsä uskollisille faneille virallisen fooruminsa kautta.

Lähde: Runic Games

Lue myös

Guild Wars 2 -matkapäiväkirja – osa 2: Taistelun huumaa

Rock Band Blitz hylkää muovisoittimet

Tunti uutta XCOMia pelikehittäjien seurassa? Kyllä kiitos!

SS:ksi CS:n tilalle? Ennakossa Shootmania Storm