Uusimmat

Watch Dogsin julkaisupäivä varmistui

07.03.2014 10:00 Juho Anttila

Ubisoftin hakkeriseikkailu Watch Dogs on eittämättä yksi tämän vuoden odotetuimmista julkaisuista. Pelin piti alun perin ilmestyä jo viime vuoden puolella, mutta puolivalmista ei lähdetty julkaisemaan. Sen sijaan Ubisoft varasi tiimille suosiolla kunnolla lisää kehitysaikaa. Nyt pelin virallinen julkaisupäivä on vihdoin selvillä.

Watch Dogs ilmestyy lähes kaikilla merkittävillä alustoilla 27. toukokuuta. Yksi on kuitenkin joukosta poissa. Kuten jo aiemmin uutisoitiin, pelin Wii U -versiota ei julkaista samanaikaisesti muiden alustojen versioiden kanssa. Ubisoft on kohdentanut kehitysresurssit muille alustoille. Wii U -pelaajat pääsevät Watch Dogsin kimppuun joskus myöhemmin ilmoitettavaan aikaan.

Samassa yhteydessä Ubisoft paljasti myös, että PlayStation 3 – ja PlayStation 4 -pelaajat saavat Watch Dogsinsa mukana lisäherkkuja. Sonyn alustoille nimittäin julkaistaan tunnin verran yksinoikeussisältöä erikseen ladattavan lisäpaketin muodossa. Todennäköistä tosin on, että ennemmin tai myöhemmin tämä sisältö tulee saataville myös Microsoftin alustoille rahaa vastaan ostettavaksi.

Lähde: Eurogamer

Lisää aiheesta

Ubisoft lykkäsi Watch Dogsin Wii U -versiota

Huhupartio: Ubisoft hylkäsi Watch Dogsin (päivitetty)

Joulu pilalla! Watch Dogs julkaistaan vasta ensi keväänä!