Kukaan ei tykkää LA Noiren tekijöistä
Australialainen Team Bondi on tainnut ajaa itsensä ikävästi nurkkaan huonolla työilmapiirillään ja kehnoilla suhteidenpidollaan. Erinomaisesta LA Noire -etsiväseikkailusta tunnettu firma oli jo teoksen kehityksen aikana otsikoissa brutaalien työolojensa ja ylitöidensä johdosta, eivätkä suhteet pelin julkaisseeseen Rockstar/2K Gamesiin olleet sen paremmat. Lopputuloksena oikein kukaan ei enää halua tehdä töitä studion kanssa.
Tämä on pelialalla melkoista murhaa, sillä jos se on menoa, jos et löydä peleillesi julkaisijaa. Isoa firmaa ei ihan noin vain pelkillä digilatausteoksilla pyöritetä.
Team Bondin johtaja onkin nettihuhujen mukaan etsimässä tilanteeseen uusia ratkaisuja, kenties ostattamalla studionsa jonkin toisen australialaisen pelitalon alle. Näin Team Bondi voisi jatkaa työntekijöidensä ruoskimista ja hyväksikäyttöä, mutta ulkomaailman silmiin firmaa ei olisi enää olemassa.
Huhuilujen mukaan yhteistyökumppaniksi etsimään KMM-studiota, jonka ruorissa on God of War 2:sta tunnettu Cory Barlog.
Lähde: Nobody Wants to Work With LA Noire’s Developers, Boss In Merger Talks
Lisää aiheesta
Ironian huippu: Team Bondi tutkinnan kohteeksi
Hyvä peli syntyy… Ylitöistä, tuskasta ja vihasta
L.A Noire sijoittuu synkälle ja sumuiselle 1940-luvun loppupuolelle. Toinen maailmansota on päättynyt ja Yhdysvallat on pistänyt tavalla tai toisella kyykkyyn suurin piirtein koko maailman. Tässä näennäisen onnellisessa tilanteessa on kuitenkin ihmisiä, joille on perin selvää se, että myös omat koirat purevat. Ja kovaa. Los Angelesin poliisivoimilla nimittäin riittää puuhaa.