Condemned: Criminal Origins (Xbox 360)

Keskeytä, jos olet kuullut tämän jutun ennenkin. Huippulahjakas erikoisetsivä palkataan jäljittämään vähintään yhtä nerokasta sarjamurhaajaa, jonka brutaalit rikokset ovat jättäneet vähäisemmät lättäjalat raapimaan kaljujaan. Rikollinen onnistuu yllättämään etsivän ja lavastaa hänet syylliseksi murhiin, muuttaen takaa-ajajan ironisesti takaa-ajetuksi. Jaa, kuulostaa tutulta? Näin kliseisistä lähtöasetelmista alkaa Condemned: Criminal Origins, joka tullaan puutteistaan huolimatta muistamaan Xbox 360:n julkaisupeleistä parhaiten.

Ensinäkemältä Condemned tuo mieleen perinteiset 3D-räiskinnät, mutta moiset harhakuvitelmat kannattaa unohtaa välittömästi. Tuliaseet, kuten vihollisetkin, ovat harvalukuisia. Jokainen ruosteisilla teräsputkilla tapahtuva yhteenotto on potentiaalisesti tappava. Pelin tempo on hidas ja tunnelma tiivis. Ympäristöt ovat todella realistisen näköisiä ja kuuloisia, sekä tietenkin sopivan pimeitä.

Ympärillä kaikuvat kaupungin äänet kätkevät alleen lähistöllä varmasti pyörivän narkkarin äänet ja hyökkäys voi tulla mistä tahansa, milloin tahansa. Kun vihollinen viimein hyökkää, kirkumista kuuluu muualtakin kuin kaiuttimista. Muutamaan otteeseen tekoäly onnistui oikeasti yllättämään. Elävästi mieleeni on painautunut tilanne, jossa kuvittelin seuraavani yhden vihollisen liikkeitä turvallisesta huoneesta. Samalla, kun tähtäilin pimeästä metrohallista minulle huutelevaa pultsaria pistoolillani, tämän kaveri kiersi hiljaa selustaani olevinaan lukitun oven kautta. En muista pelästyneeni niin paljon edes Silent Hillin tiukimmissa tilanteissa.

Kun erikoisagentti ei heiluttele teräsputkea, hän tekee työtään. Murhaaja saadaan oikeuden eteen vain CSI-tyyppisellä rikospaikkatutkimuksella. Kun lähistöllä on jotain todistusaineistoksi kelpaavaa, peli kehottaa pelaajaa ottamaan esiin työkalut ja jopa opastaa niiden käytössä. Käytännössä rikospaikkatutkimus jää vain infrapunavalon alla hohtavien eritevanojen tai sormenjälkien seuraamiseen ilman sen suurempaa oivallusta tai pohtimista. Tätä osa-aluetta olisi voinut käyttää paljon paremmin.

Läsnäolon tuntua

Realistisen ympäristön ohella peli ammentaa tunnelmaansa vahvasta paikallaolon tunteesta. Kamera liikkuu todella aidon oloisesti ja matkii hyvin oikean ihmisen pään liikkeitä. Ei aikaakaan ennen kuin pelaaja unohtaa pelaavansa peliä ja kuvittelee hiippailevansa oikeasti metrotunnelissa narkkarien armoilla. Tai ehkä olen vain tavallista alttiimpi suggestiolle.

Asiaa auttaa se, että Condemned on kuuluu selvästi parhaimman näköisten Xbox 360 -pelien joukkoon. Monissa peleissä surkealta näyttävät bumpmap-efektit toimivat tällä kertaa erinomaisesti ja tekevät grafiikasta elävän tuntuista. Pelin paras graafinen osa-alue on kuitenkin valojen käyttö. Varsinkin hylätyssä tavaratalossa pimeyttä leikkaavat katuvalojen heijastukset nostavat niskavillat pystyyn. Liikkuiko varjoissa jotain? Muuttiko tuo mannekiini asentoaan?

Tähän asti voisi kuvitella, että Condemned tulee olemaan yksi Xbox 360:n parhaista peleistä ja pakkohankinta kaikille konsolin omistajille. Ei valitettavasti. Kaikki ylläoleva kehu soveltuu vain pelin ensimmäiseen puoliskoon. Kun pelaajaa on piinattu mestarillisesti noin viiden tunnin ajan, kaikki romahtaa käsiin. Henkeäsalpaava hiiviskely ja psykologinen kauhu vaihtuu velloviin vihollisarmeijoihin ja tympeään Doom 3 -tyyppiseen salaovi-pelleilyyn.

Myös pelin juoni muuttuu jatkuvasti naurettavammaksi ja naurettavammaksi. Ikään kuin pelkässä sarjamurhaajan jäljittämisessä ei olisi ollut vielä tarpeeksi imua, mukaan on pitänyt sotkea psyykkisiä kykyjä ja muka-shokeeraavia juonenkäänteitä, jotka saisivat paatuneimmankin Hollywood-kynäilijän häpeämään.

Löperöstä loppupuoliskosta huolimatta Condemned jää minulle mieleen positiivisena tapauksena. Parhaimmillaan kyseessä on yksi parhaista kauhupeleistä ikinä ja tarjolla on todella ikimuistoisia hetkiä. On lähes rikollista, että joko markkinointipaineista tai pääsuunnittelijan hermoromahduksesta johtuen tyyli muuttuu yllättäen täysin pelin puolivälissä. Vaikka Condemned ei tulekaan jäämään historian kirjoihin mestariteoksena, on se silti tutustumisen arvoinen.