12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 6 Aikuisten avausjakso hakkaa jopa Kummelin Yle Areenan katselumäärissä – mikä tässä komediasarjassa oikein on niin hienoa?
12 kysymystä tv-sarjoista nyt on Muropaketin kaksitoistaosainen juttusarja, jossa toimittaja Tuukka Hämäläinen käy läpi television ääressä syntyneitä ajatuksia. Kuudennessa osassa pohditaan, mikä tekee Aikuiset-sarjasta ylivertaisen komedian.
Kultainen Venla -palkintojen shortlist julkaistiin viime viikolla, eikä ole suurikaan yllätys, että Ylen hittisarja Aikuiset on napannut useita ehdokkuuksia. Sarjan kolmas ja viimeinen kausi on ehdolla vuoden parhaaksi komediasarjaksi, näyttelijät Anna Airola ja Miro Lopperi ovat ehdolla näyttelijäpalkinnoille, ja lisäksi käsikirjoittaja Anna Brotkin ja ohjaaja Anna Dahlman ovat molemmat ehdolla kategorioissaan.
Jo aiemmin palkittu Aikuiset on todellinen komediailmiö, joka onnistui selvästi ylittämään sukupolvien ja katsojakuntien rajat. Yksinomaan Yle Areenassa sarjan ensimmäisellä jaksolla on koossa yli 900 000 katselukertaa, mikä on aivan mieletön tulos. Ikuisesti suositut Kummelitkaan eivät ole keränneet moisia lukemia Areenassa.
Ylen haastattelussa vuonna 2021 näyttelijät kertoivat saamastaan palautteesta. Heidän mukaansa kehuja tuli kaikenikäisiltä katsojilta: osa tunsi sarjan olevan kuin suoraan omasta elämästään, osa symppasi vaikka hahmot tuntuivatkin kaukaisilta. Itse kuulun varmaan jälkimmäiseen porukkaa, sillä parikymppisten kalliolaisten elämä ei tunnu kovinkaan läheiseltä, mutta silti sarja vei mennessään. Nauroin Aikuisille monesti ääneen, ja nopeasti aloin myötäelää sarjan draamallisia käänteitä.
Yksi Aikuiset-sarjan suosion salaisuuksista on varmasti sen kyky nauraa hahmoilleen hyväntahtoisesti. Oona (Airola), Arttu (Elias Salonen) ja sarjan lukuisat sivuhahmot ovat kaikki samaan aikaan naurun sekä empatian kohteena. Sarjassa kukaan ei ole vain pilkattu, vaan heihin suhtaudutaan myötätuntoisesti. Oonan aikuistumiskipuilulle nauretaan siinä missä hänen isänsä (Ville Myllyrinne) keski-ikäisille mielipiteille, mutta molemmat ovat pidettäviä hahmoja.
Jopa Joonas Nordmanin esittämä ”Pukumies”, Oonan kahvilan vakioasiakas, on lopulta pikemminkin traaginen hahmo. Hän vaikuttaa parodialta kokoomuslaisesta liikemiehestä, mutta saa sarjan edetessä enemmän persoonaa ja taustakertomusta, jotka tekevät hänestäkin sympaattisen.
Aikuisia katsoessa mieleen tuli yksi vertailukohde, jossa onnistutaan samassa tempussa: hittisarja The Office (2005–2013). Siis se ylivertaisesti menestyneempi amerikkalainen versio, ei alkuperäinen brittiversio (2001–2003). Vaikka jälkimmäinen on yleensä enemmän kriitikoiden mieleen, onnistui amerikkalaisversio iskemään siihen kultasuoneen, jossa sarja oli hauska mutta samaan aikaan lempeä ja hyväntahtoinen. Aikuisia ja The Officea yhdistää myös ns. cringe–komedia, eli myötähäpeää aiheuttava huumori.
The Office on nykyisin jo klassikkomaineessa eräänlaisena ”lohtusarjana”. Kun koronapandemia mullisti maailman vuonna 2020, nousi The Office uudelleen Yhdysvaltain striimatuimmaksi sarjaksi. Kuten Variety kertoi, sarjaa striimattiin vuoden aikana vaatimattomat 57 miljardia minuuttia (siis yli 2,5 miljardia jaksoa). Epävarma aika sai ihmiset palaamaan tutun ja lempeän komedian pariin.
The Officen menestystä on yritetty toisintaa. Parks and Recreation (2009–2015) oli verrattain onnistunut, vaikka vähän turhankin pehmo. Superstore (2015–2021) oli sekin paikoin viihdyttävä, mutta tyylilajin tuorein kokelas ei vakuuta millään saralla. Nyt marraskuussa saapui Netflixiin videovuokraamosta kertova Blockbuster, joka on selvästi jatkumon seuraava sarja. Nämä kaikki ovat myös esimerkkejä työpaikkakomediasta, mikä itsessään on kiinnostava lajityyppi, mutta kaavoja kopioimalla syntyy kerta kerralta himmeämpi lopputulos.
Blockbuster onkin jo todella ankea yritys tutun sapluunan toistamisessa. Sarjan henkilöt ovat kuin karikatyyrejä komediasarjan roolihahmoista, kaikki asetelmat ja ihmissuhteet ovat ennalta-arvattavia, ja vitsit niin varovaisia ettei niille osaa nauraa. Sarja yrittää samaa ”lempeää piikittelyä” kuin The Officekin, mutta ei siinä enää onnistu. Blockbuster tuntuu kaikin puolin vanhentuneelta tekeleeltä.
Blockbusteria katsoessa päädyinkin ajattelemaan jälleen, miten erinomaisen onnistunut sarja Aikuiset on. Sen vitsitkin osaavat olla ajankohtaisia ja kärkeviä, mutta ilman, että ihmisiin ja ilmiöihin suhtaudutaan halveksuen ja alentavasti (kuten vaikkapa arvonsa menettäneessä South Parkissa).
Suosikkihetkiäni koko Aikuiset-sarjassa on erikoisjakson kohtaus, jossa Kuisma (Mikko Kauppila) saa keski-ikäisen sovinistin (Janne Reinikainen) näkemään valon kesken kauppareissua. Kohtaus toimii nerokkaasti kahdella tasolla: yhtäältä se kritisoi misogynisia asenteita, toisaalta se satirisoi ajatusta tällaisesta ”valaistumisesta”. Samalla molempiin henkilöihin suhtaudutaan empaattisesti, ja he tuntuvat niin sanotusti kolmiulotteisilta hahmoilta. Tämä ei ole helppo temppu, ja moni komedia on kompuroinut ennen maaliviivaa.
Mielestäni Aikuisten suosio osoittaa, että kaipaamme juuri tällaista komediaa. Meillä on tarve käsitellä huumorilla ajankohtaisia aiheita, mutta ilman, että lopputulos on pelkkää yksiulotteista pilkantekoa. Samaan aikaan meillä ihmisillä on luontainen tarve suhtautua ymmärtäväisesti kanssaihmisiin, olivatpa he sitten kalliolaisia hipstereitä tai kokkolalaisia setämiehiä.
Aikuisten kaltainen sarja oikeasti käsittelee vastakkainasetteluja, ja huumori on siinä avainasemassa. Sarjan keskeisiä opetuksia lienee, että naurun ei tarvitse olla ilkeää.
Sarjan aiemmat osat:
12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 1: Pilaako Netflix tv-sarjat heilumalla kirves kädessä?
