UUSIMMAT

Spider-Man-tähti Tom Hollandin Uncharted-leffan uusi traileri esittelee videopeleistä tuttuja toimintakohtauksia

28.12.2021 10:29 | Muropaketin toimitus

PlayStationin hittipelisarjaan perustuvan Uncharted-elokuvan pääosaa eli Nathan Drakea esittää Hämähäkkimiehenä parhaiten tunnettu Tom Holland. Mukana on myös Mark Wahlberg.

Sony Pictures on julkaissut toisen trailerin Uncharted-elokuvasta, joka pohjaa Naughty Dogin videopelisarjaan. Uusi mainospätkä sisältää runsaasti ennennäkemätöntä materiaalia Mark Wahlbergin ja Tom Hollandin seikkailuista ja erityisesti toimintakohtauksista.

Eniten trailerista saavat luonnollisesti irti pelisarjan fanit, sillä siinä vilahtelee tuttuja kohtauksia peleistä.

Uncharted esittelee katujen kasvatti Nathan Draken (Tom Holland) ja kertoo hänen ensimmäisestä aarteenmetsästysseikkailustaan partnerinsa Victor ”Sully” Sullivanin (Mark Wahlberg) kanssa. Toimintaseikkailussa seurataan Natea ja Sullya vaarallisella matkalla, jonka tavoitteena on löytää ”kaikkien aikojen suurin aarre” samalla, kun he seuraavat vihjeitä löytääkseen Naten pitkään kadoksissa olleen veljen.

Elokuvan on ohjannut Ruben Fleischer (Zombieland, Venom) ja käsikirjoituksesta vastaavat Rafe Judkins, Art Marcum ja Matt Holloway

Uncharted saa ensi-iltansa Iso-Britanniassa jo 11. helmikuuta, mutta Suomessa se saapuu näillä näkymin teattereihin samaan aikaan kuin Yhdysvalloissa, eli 18. helmikuuta.