Overwatchin pelaajamäärä jatkaa kasvuaan: Peli saavutti juuri merkittävän rajapyykin
Blizzardin räiskintämoninpeli Overwatchiin on luotu jo yli 20 miljoonaa pelaajaprofiilia. Kasvu on jatkunut tasaisena pelin kerättyä julkaisuviikollaan peräti 7 miljoonaa pelaajaa.
Jos olet viimeisen viiden kuukauden aikana pelannut Overwatchia vähintään sen verran, että olet rekisteröinyt siihen pelaajaprofiilin, et todellakaan ole yksin. Polygon nimittäin raportoi, että Overwatchiin pelaajaprofiilin tehneitä pelaajia on jo 20 miljoonaa.
Lukema ei välttämättä osu täysin yksiin myyntilukujen kanssa, sillä siihen on laskettu mukaan myös ne profiilit, joita pelaajat ovat luoneet pelatessaa Overwatchia nettikahviloissa. Lisäksi jotkut pelaajat ovat saattaneet luoda useampia profiileja.
Overwatchin suosio näyttää lukeman perusteella kasvavan kuitenkin tasaisesti. Julkaisuviikollaan peliin luotiin 7 miljoonaa profiilia, ja elokuussa Blizzard tiedotti pelin ylittäneen 15 miljoonan pelaajan rajan.
Juuri nyt Overwatchissa on meneillään Halloween-teemainen tapahtuma, josta näet videon alta. Parhaillaan peliin odotellaan myös uutta pelihahmoa Sombraa, jonka metsästyksessä innokkaimmille nettietsiville on sattunut muutamia ylilyöntejä.
Overwatch