Uusimmat

eDome 11 vuotta sitten: Elite 4 tulossa!

02.04.2013 15:00 Jukka O. Kauppinen

(e)Domen pitkän historian varrella olemme ehtineet uutisoimaan yhdestä jos toisestakin aiheesta. Aloitamme kokeilumielessä arkistojen kaivelun ja taatusti wanhojen uutisten uudelleenjulkaisun. Mitä kaikkea muinaisuudessa onkaan tapahtunut?

18.10.-31.10.1999 muun muassa uutisoimme ilolla Elite 4:n tulemisesta, Command & Conquer: Tiberian Sunin lisäreistä, Half-Lifestä, Alien Breedin comebackistä ja Counter-Striken betoista!

 

eDomen linjalla luettavat uutisarkistot eivät valitettavasti ulotu ajallisesti kovinkaan kauas taaksepäin. Sivustoa on vuosien mittaan siirrelty alustalta toiselle ja jokaisessa järjestelmäpäivityksessä on hukkunut vanhoja juttuja, toimituksen suruksi. eDomen toimituksen ja vanhan tuottajamme Jartzan ansiosta arkistoista pystyttiin kuitenkin tekemään varmuuskopio, ennen kuin vanhat palvelimet tietokantoineen siirtyivät bittien taivaaseen. Sukellamme nyt arkistojen saloihin ja muistelemme millaista pelaajan arkipäivä oli ennen muinoin.

Aloitamme arkistojen tutkailun arkisto-arkeologian vanhimmasta päästä. Muinaisimmat uutiset ja artikkelit 1997-1999 väliseltä ajalta ovat luultavasti iäksi menetettyjä. Uutiset ovat raakamuodossaan, tietokannasta kopioituina, eivätkä alkuperäisessä esitysasussaan.


 

(18.10.1999) Lisätietoja Tiberian Sunin laajennuslevystä

Westwood <http://www.westwood.com> on julkaissut lisätietoja tulossa olevasta Command & Conquer: Tiberian Sunin lisälevystä, Firestormista. Firestorm jatkuu juonellisesti siitä mihin Tiberian Sun päättyi. Kanen temppeli Kairossa on tuhottu ja GDI yrittää nyt selvittää kuinka tiberiumin leviäminen saataisiin pysäytettyä. NODin leirissä taas Slavic päättää CABALin avulla jatkaa Kanen aloittamaa ”tiberium vallankumousta”. Firestorm tulee sisältämään 18 uutta tehtävää sekä useita uusia yksiköitä, joista yhteenveto ohessa.

_Mobile EMP (GDI):_

Ajoneuvo joka pystyy sähkömagneettisella pulssillaan pysäyttämään

vihollisyksiköitä, ja jopa pakottamaan maanalaiset härvelit pinnalle.

_Cyborg Reaper (NOD):_

NODin uusi tuhokone joka on käytettävissä ainoastaan moninpelissä.

Ampuu ohjuksia jotka hajoavat pienemmiksi taistelukärjiksi.

_Limpet Drone (GDI & NOD):_

Maan alle piiloutuva häirintälaite, joka kiinnittyy yliajaviin

ajoneuvoihin ja hidastaa niiden liikkumista. Limpet Dronesta

pääsee eroon ainoastaan viemällä siitä kärsivän ajoneuvon

korjattavaksi.

_Mobile War Factory (GDI & NOD):_

Liikkuva asetehdas pystyy siirtymään aina sinne missä uusia

yksiköitä kipeimmin tarvitaan.

_Mobile Stealth Generator (NOD):_

Liikkuva häivekenttää ylläpitävä yksikkö. Mahdollistaa ikävät

yllätyshyökkäykset.

_Juggernaut (GDI):_

Kolmella tykillä varustettu GDI:n uusi kävelevä tykistöyksikkö. Ei

kovinkaan tarkka, mutta sitäkin tulivoimaisempi.

Uusien yksiköiden ja tehtävien lisäksi Westwood aikoo lisätä Firestormin moninpeliin uuden pelimuodon nimeltä World Domination. World Dominationissa NODin ja GDI:n pelaajat taistelevat maailman hallinnasta suurella strategisella kartalla, yrittäen voittaa yksittäisissä taisteluissa vastapuolen alueita.

Firestorm on tulossa myyntiin ensi vuoden helmikuussa, noin kolmenkymmenen dollarin, eli 150 markan hintaan.    

(21.10.1999) Ei Half-Lifea Macintoshille

Valve Software on päättänyt lopettaa jo lähes valmiin Half-Lifen Macintosh-version kehitystyön. Gabe Newellin, Valve Softwaren pääjehun, mukaan Macintosh-versio olisi jäänyt moninpeliltään niin torsoksi (ei Team Fortress Classicia, ei auto-updatea, ei yhteensopivuutta PC-version kanssa), että katsottiin parhaaksi jättää peli kokonaan julkaisematta. Päätökseen vaikutti myös se, että Macintosh-pelit myyvät yleensä aika heikosti. 

 (21.10.1999) Jane’s USAF myyntiin

Electronic Artsin <http://www.ea.com> Jane’s -sarjan uusimman lentosimulaattorin, Jane’s USAF:n, myynti on alkanut Yhdysvalloissa. Simulaattorissa päästään lentämään mm. F-15 Eaglella, F-16 Falconilla, A-10 Warthogilla sekä moderneilla, häiveominaisuuksin varustetuilla F-117 Stealth Fighterilla ja F-22 Lightning II:lla. 

 (21.10.1999) Delta Force 2 kultaan

Novalogicin <http://www.novalogic.com/> Delta Force 2 <http://www.novalogic.com/games/deltaforce2/index.html> on vihdoin valmis ja lähtenyt monistettavaksi myyntiä varten. Peli saapunee kauppoihin marraskuun alussa.

Novalogic on muuten pistänyt Deltan sivut kokonaan uusiksi. Kannattaa käydä vilkaisemassa, osoitehan oli www.novalogic.com/games/deltaforce2/ <http://www.novalogic.com/games/deltaforce2/index.html>. 

 (21.10.1999) Grand Prix 3 myöhästyy

Microprose <http://www.microprose.com> on siirtämässä Geoff Crammondin odotetun Formula-simulaattorin, Grand Prix 3:n, julkaisua myöhemmäksi. Näillä näkymin peli julkaistaan vasta vuoden 2000 syksyllä. 

 (21.10.1999) Pommeja Counter-Striken beta 4:ään

Counter-Striken <http://www.counter-strike.net/> beta 4 -versioon on tulossa kokonaan uusi tehtävätyyppi: pommin purkaminen. Idea pomminpurkamistehtävissä on, että terroristien komentajalla on pommi, minkä tämä yrittää asentaa ennalta määrättyyn paikkaan kentässä. Counter-terroristien tehtävänä on luonnollisesti etsiä ja purkaa tämä pommi. Vain kolmella pelaajalla kustakin ct-joukkueesta on välineet pommin purkamiseen.

(21.10.1999) Quake III: Arenan demo seuraavaksi

id Software <http://www.idsoftware.com> ei aio enää julkaista uusia ”teknologia testejä” Quake III: Arenasta, vaan seuraavaksi – ”sitten kun se on valmis” -aikataululla – on luvassa pelin täysiverinen demoversio. Demo tulee sisältämään aikaisempien teknologiatestien sisällön lisäksi bottivastustajia yksinpeliä varten sekä aloittelijoille tarkoitetun uuden, pienen deathmatch-kentän.

Kuulostaako Unreal Tournamentilta?    

(21.10.1999) Alien Breedeille jatkoa

Amigalla joskus pelanneet muistanevat Team 17:n Alien-henkiset Alien Breed -räiskintäpelit. Nyt peleille ollaan tekemässä monen vuoden tauon jälkeen taas jatkoa, Alien Breed Conflict -nimisen reaaliaikaisen strategiapelin muodossa. Alien Breed Conflictissa pelaaja komentaa pientä ryhmää erikoiskoulutettuja sotilaita, jotka suorittavat erilaisia erikoistehtäviä vihollislinjojen takana. Luvassa on mm. vankien vapauttamista, salamurhaamista ja erilaisia tuhoamistehtäviä. Ilmeisesti ne alienitkin astuvat jossain vaiheessa kuvaan, kun kerta /Alien Breedistä/ on kuitenkin kyse.

Alien Breed Conflict on toteutettu kokonaan 3D-grafiikalla, ja sen suunnittelutiimissä on mukana alkuperäisten Alien Breedien pääohjelmoija Andreas Tadic ja graafikko Rico Holmes. Peli tulee sisältämään yksinpelin lisäksi myös moninpelin.

Alien Breed Conflict valmistuu vuoden 2000 syksyksi.   

(21.10.1999) Microsoftilta moninpelattava avaruustaistelu

Microsoft Games <http://www.microsoft.com/games/> on avannut sivunsa tulossa olevalle online-pelattavalle avaruustaistelusimulaattorilleen, Allegiancelle <http://www.microsoft.com/games/allegiance/>. Ensi vuoden keväällä myyntiin tuleva Allegiance lupailee satojen pelaajien yhtäaikaisia taisteluita, yli kolmeakymmentä pelaajien lennettävää alustyyppiä ja monipuolisia ympäristöjä, asteroidikenttineen, tähtisumuineen ja planeettoineen.

Pelin sivut löytyvät osoitteesta www.microsoft.com/games/allegiance/ <http://www.microsoft.com/games/allegiance/>. Allegiancesta kiinnostuneiden kannattaa vierailla sivuilla perjantaina, jolloinka siellä otetaan vastaan ilmoittautumisia pelin beta-testaukseen.

(21.10.1999) Half-Lifesta poistetut hirviöt

Cyb <mailto:mailto:cyb@frad.org> on tehnyt varsin mielenkiintoisen sivun <http://members.xoom.com/cybspage/half-life/> Half-Lifen hirviöistä jotka eivät päätyneet lopulliseen peliin. Jokaisesta hirviöstä on oma kuvansa ja lyhyt kuvaus. Sivut löytyvät osoitteesta members.xoom.com/cybspage/half-life/ <http://members.xoom.com/cybspage/half-life/>.

(21.10.1999) Uusi Unreal Tournament julkaistu!

Epic Games <http://www.epicgames.com> on julkaissut uuden version (v3.48) Unreal Tournamentin <http://www.unrealtournament.com> demosta. Uusi versio mm. vähentää lagia, parantaa bottien tekoälyä sekä tuo pienen nopeuslisän Direct3D:llä pelattaessa. Täydellinen lista uuden demon sisältämistä muutoksista ja korjauksista löytyy täältä <http://unreal.epicgames.com/demochangelog.txt>.

Uusi versio on saatavilla sekä kokonaisena demona että päivityksenä demon vanhoihin versioihin. Uusi demo on myös saatavana Linux-versiona. Linkit tiedostoihin löytyvät ohesta.

(21.10.1999) Dosen myydyimmät pelit viikolla 41

Tässä helsinkiläisen multimediakauppa Dosen <http://www.dose.net> myydyimpien PC-pelien lista viikolta 41. Pitkään ykkössijaa pitänyt Command & Conquer: Tiberian Sun on pudonnut jo sijalle kahdeksan. Uutena tulokkaana kärkipaikalla on nyt Rainbow Six: Rogue Spear, Age of Empires II:n ollessa vahvana kakkosena.

_PC-pelit top 10:_

1. Rainbow Six – Rogue Spear

2. Age of Empires II – The Age of Kings

3. System Shock 2

4. Homeworld

5. NHL 2000

6. Driver

7. Jagged Alliance 2

8. Command & Conquer – Tiberian Sun

9. Ultima Online Second Age

10. Half-Life Game of The Year Edition

 (22.10.1999) NHL 2000 -turnaus Dosessa

Dose <http://www.dose.net/> järjestää yhdessä Electronic Arts Nordicin <http://www.ea.com> kanssa NHL 2000 -turnauksen. Näin Doselta kerrotaan tapahtumasta:

Dose järjestää yhdessä Electronic Arts Nordicin kanssa NHL 2000 -turnauksen! Ilmoittautumiset kisaan ovat jo alkaneet, ja odotettavissa onkin kovaa vääntöä virtuaalijäillä. Parhaille on luvassa upeita palkintoja, mm. 2000 mk:n matkalahjakortti, sekä EA Sports -pelejä ja -paitoja. Lisäksi kolme parasta lähtevät NHL 2000 SM-kisoihin Hartwall Areenalle suoraan alkukarsintojen ohi! Tarkempia tietoja Dosen NHL 2000 -turnauksesta saat soittamalla Doseen (09-175 588) tai lähettämällä sähköpostia

Kannattaa pitää kiirettä, sillä pelit alkavat pian. Niin, ja ne pelit pelataan sitten NHL 2000:n PC-versiolla.   

(22.10.1999) StarCraft jymymenestys Etelä-Koreassa

Blizzardilta <http://www.blizzard.com> kerrotaan StarCraftin epätavallisesta myyntimenestyksestä Etelä-Koreassa. Peliä on myyty siellä peräti miljoona kappaletta, eli joka kolmas tähän mennessä maailmalla myydystä kolmesta miljoonasta StarCraftista on mennyt Korean niemimaalle.

(23.10.1999) Uuden Tomb Raiderin demo eDomessa

Eidos Interactive <http://www.eidosinteractive.com/> on odottamatta julkaissut jo nyt demon Tomb Raider: The Last Revelationista <http://www.tombraider.com/trlr/index.html>. Demolla on kokoa 12 megatavua ja sen voi imuroida täältä

(23.10.1999) Independence War Deluxe myyntiin

Particle Systemsin <http://www.particle-systems.com> Stephen Robertson <mailto:steve@particle-systems.com> on ilmoittanut, että Independence War Deluxen <http://www.independencewar.com> myynti on vihdoin käynnistymässä Euroopassa. Pelihän on ollut saatavilla Yhdysvalloissa jo jonkin aikaa, vaikka julkaisija, Particle Systems, onkin eurooppalainen.

Independence War Deluxessa pelaaja ottaa komentoonsa 8520 tonnisen, 160 metriä pitkän Dreadnough-luokan avaruusaluksen, ja käy taisteluun Maan keskushallintoa vastustavia kapinallisia vastaan. /Deluxe/-sana pelin nimessä tulee kuitenkin siitä, että peli sisältää ylimääräisen, 18 tehtävää käsittävän kampanjan, jossa pelaaja voi osallistua sotaan kapinallisjoukkojen puolella.   

 (23.10.1999) Ultima Ascensionin demo 450 megatavua!

Huhu kertoo että Ultima Ascensionin demo olisi Computer Gaming Worldin joulukuun lehden kansi-CD:llä. Demoa levitetään varmasti myös internetissä, mutta – voitteko uskoa – sen koko tulee olemaan vaatimattomat /450 megatavua/! Toisaalta demoon sitten luvataan aika paljon pelattavaakin. Originin mukaan demon läpipeluu veisi jopa kymmenen tuntia.

(25.10.1999) The Simsin kehitystyö etenee

Mm. Sim Cityt tehneen Maxisin <http://www.maxis.com> seuraavan pelin, The Simsin <http://www.thesims.com/>, kerrotaan edenneen jo alpha-testaus vaiheeseen. Alpha-vaiheessa peliin on jo ehditty ohjelmoida kaikki sen eri osat ja ominaisuudet, jolloin jäljelle jää enää bugien nitistäminen ja pelin tasapainottaminen. Nykyisellä vauhdilla The Sims valmistunee vuoden 2000 alussa.

The Simsissä pelaaja ei rakenna kokonaisia kaupunkeja, vaan keskittyy pelkästään yhteen /kortteliin/ ja sen /ihmisiin/. Luvassa on siis sekoitus tirkistelyä ja ruohonjuuritason mikro-managerointia.

(25.10.1999) Gloomin versio 1.2 beta julkaistu

Quake 2:n Gloom <http://www.planetquake.com/rxn/gloom/>-modin versiota 1.2 on ryhdytty beta-testaamaan. Versio 1.2 beta -päivitys vanhoihin Gloom-clientteihin on imuroitavissa täältä <ftp://ftp.edome.net/online/clientit/gloom_v1_2_beta.zip> (1,7 MB).    

(25.10.1999) X-Wingin tekijät jättävät LucasArtsin

Aikaisemmin LucasArtsin <http://www.lucasarts.com> kanssa kaveerannut Totally Games <http://www.totallygames.com/> on sopinut yhteistyöstä Activisionin <http://www.activision.com/> kanssa. Sopimus on Activisionin kannalta sikäli merkittävä, että Lawrence Hollandin johtama Totally Gamesin suunnittelutiimi on 15 vuoden aikana tehnyt eräitä LucasArtsin parhaita pelejä, kuten Secret Weapons of Luftwaffen, X-Wingin, Tie Fighterin ja X-Wing Alliancen. Totally Games taas saa vastaavasti Activisionin siipien suojissa enemmän vapautta tehdä mitä haluaa, eikä ole enää sidottu LucasArtsin asettamiin tiukkoihin suunnitteluraameihin.

Joulukuussa ilmestyvä Force Commander jäänee Lawrence Hollandin ja kumppaneiden viimeiseksi LucasArtsille tekemäksi peliksi. Samalla LucasArts lopettanee ”vanhoihin” Tähtien sotiin perustuvien pelien julkaisemisen toistaiseksi.    

(26.10.1999) Wheel of Time kultaan

GT Interactivelta <http://www.gtinteractive.com> kerrotaan, että Unrealin enginellä tehty Wheel of Time -toimintaroolipeli on mennyt kultaan ja saapuu myyntiin marraskuun puolivälissä. Wheel of Time perustuu saman nimisiin Robert Jordanin fantasiaromaaneihin. 

  (27.10.1999) FIFA 2000 kauppoihin

Electronic Arts <http://www.ea.com> on ilmoittanut aloittaneensa FIFA 2000:n toimitukset jälleenmyyjille ja maahantuojille kautta maailman. Peliä voi saada Suomestakin jo tällä viikolla.     (27.10.1999) Kuvia Supreme Snowboardingista

Ohessa neljä kuvaa Infogramesilta <http://www.infogrames.co.uk/> jouluksi ilmestyvästä Supreme Snowboardingista. Kuten kuvista näkyy, pelin aiheena on snoukkaaminen.

</pic/supremesnow1.jpg> </pic/supremesnow2.jpg> </pic/supremesnow3.jpg> </pic/supremesnow4.jpg>

  (27.10.1999) Kuvia Counter-Strike beta 4:stä ja uusi FAQ

Counter-Strike <http://www.counter-strike.net/>-modin virallista FAQia <http://www.counter-strike.net/faq.html> on päivitetty. FAQ vastailee useimpiin uusia Counter-Strike-pelaajia askarruttaviin kysymyksiin.

FAQin lisäksi Counter-Striken tekijätiimi on puuhastellut uuden version, beta 4:n parissa. Alla kuva beta 4:ään tulevasta uudesta /Sig p228/ -pistoolista (vasemmalla) sekä parannellusta /.45 USP/ -pistoolista (oikealla). Myös beta 4:ään tulevasta pomminpurkamiskentästä, /de_prodigystä/, on julkaistu kaksi kuvaa (alarivi).    

(28.10.1999) Uusi demo Spec Ops 2:sta

Zombie <http://www.zombie.com/> on julkaissut uuden version (1.1) Delta Forcea ja Rogue Spearia muistuttavan Spec Ops 2 <http://www.zombie.com/games/spec2/spec2.html> -räiskintänsä demosta. Uusi versio vaimentaa askelien ääniä sekä lisää mahdollisuuden käänteiseen hiiriohjaukseen. Nämä uuden demon ominaisuudet on saatavissa myös vanhaan demoon päivityksenä

(28.10.1999) Tekoäly-päivitys NHL 2000:een!

EA Sports <http://www.easports.com> on vihdoin julkaissut NHL 2000:een kauan kaivatun tekoäly-päivityksen. Tekoälyparannuksien lisäksi päivitys vähentää lagia moninpelistä, poistaa Voodoo 2 -epäyhteensopivuuksia sekä korjaa kirjoitusvirheitä pelin suomenkielisestä versiosta.

Päivityksen voi imuroida täältä

  (28.10.1999) Unreal Tournament kultaan?

Unreal Tournamentin <http://www.unrealtournament.com/> kerrotaan olevan likipitäen valmis, ja lähtevän tehdaskopiointiin myyntiä varten ”hyvin pian” – todennäköisesti jo tänään tai huomenna. 

  (30.10.1999) Braben ja GameTek sopuun – Elite 4 tulossa

Jotkut teistä varmasti muistavat vielä 80-luvulta Eliten, tuon David Brabenin ja Ian Bellin kehittämän mainion avaruuskaupankäyntipelin. Pelille tehtiin tällä vuosikymmenellä kaksi jatko-osaa, Elite 2 ja Frontier: First Encounters, mutta sen jälkeen pelisarja on ollut kokonaan jäissä pelin tekijöiden riitauduttua julkaisijan, GameTekin kanssa. Riita sai alkunsa siitä kun GameTek julkaisi First Encountersin ennen aikojaan ja toivottoman bugisena, eikä jostain käsittämättömästä syystä sallinut Brabenille mahdollisuutta julkaista peliin bugikorjauksia. Tästä seurasi pitkä oikeudenkäyntien sarja joka on nyt vihdoin päättynyt sopuun, jossa GameTek maksaa David Brabenille tuntuvat korvaukset – oikeussalien ulkopuolella.

Ja nyt kun oikeustaistelu on ohi, Brabenin Frontier Developments <http://www.frontier.co.uk/> -tiimi on vihdoin vapaa aloittamaan Elite 4:n kehitystyön. Nelos-Eliteä saadaankin sitten odottaa kieli pitkälle seuraavat pari-kolme vuotta…    

(30.10.1999) Fly! saa jatkoa

Terminal Reality on ilmoittanut suunnittelevansa jatko-osaa hyvin menestyneelle Fly! -lentosimulaattorilleen. Vuoden 2000 lopulla ilmestyvä Fly! II tulee ainakin parantamaan pelin grafiikkaa, sisältäen entistä tarkemmin mallinnettuja lentokoneita ja maisemia.   

 (30.10.1999) Omikronin demo julkaistu

Juuri kun Origin pääsi julkaisemasta hirveän kokoisen demonsa Ultima Ascensionista, niin Eidos Interactive <http://www.eidosinteractive.com/> kuittaa liki parinsadan megatavun kokoisella Omikron: Nomad Soulin <http://www.nomadsoul.com/> demolla. Omikron on futurististeen kaupunkiin sijoittuva 3D-grafiikalla tehty toimintaseikkailu. Seikkailemista ei ole rajoitettu keinotekoisesti ”kenttiin”, vaan pelaaja voi täysin vapaasti liikkua ympäri jättiläismäistä virtuaali-kaupunkia.

Oliko ennen kaikki paremmin?

Katso tilanne vastaamatta