Uusimmat

PlayStation 4 -pelaajat pääsevät Black Ops 3 -yksinoikeusbetailemaan

14.07.2015 10:00 Juho Anttila

Riippumatta siitä, kuinka pahasti Call of Duty -allergiset asiaa vastaan protestoivatkaan, Call of Duty: Black Ops 3 tulee olemaan yksi vuoden suurimmista pelijulkaisuista. Pääsy kokeilemaan peliä ennen muita on fanien keskuudessa kovaa valuuttaa ja tänä vuonna se pääsy avautuu PlayStation 4 -konsolin omistajille.

Comic-Con-messuilla San Diegossa paljastuneen tiedon mukaan Black Ops 3:n moninpelibeta pyörähtää käyntiin elokuun 19. päivä. Testaus jatkuu elokuun 23. päivään saakka, jolloin mukaan tuodaan myös muita alustoja. Tässä vaiheessa on vielä epäselvää, jatketaanko betatestiä Xbox One -konsolilla, PC:llä vai molemmilla.

Lopullisesti peli julkaistaan marraskuun 6. päivä. Tällöin alustalistalla on mukana myös vanhempi voimakaksikko PlayStation 3 ja Xbox 360. Betatesti on periaatteessa avoin, mutta pääsyn testaajaksi voi varmistaa tilaamalla pelin ennakkoon. PlayStation 4:n nostaminen ensisijaiseksi betatestialustaksi on siinä mielessä käänteentekevää, että Call of Duty -sarja on nojannut ajastettujen yksinoikeuksien kohdalla Xbox-konsoleiden suuntaan jo viimeisen kahdeksan vuoden ajan.

Lähde: Polygon

Lisää aiheesta

Black Ops 3 myllää taas erikoisversioöveriyttä uusiksi

E3 2015: Call of Duty: Black Ops III tarjoilee moninpeliräiskintätrailerin

Yllättyikö joku: Call of Duty Black Ops III on tulossa – ja tässä se on