Uusimmat

Rockstar Games kertoo – kolmen päähenkilön GTA oli melkoinen uskonhyppy

06.01.2014 16:00 Juho Anttila

Kaikkien aikojen suurin viihdetuote ja uskomaton rahasampo. Grand Theft Auto V täytti kaikki sille asetetut odotukset ja muodostui monen mielestä yhdeksi viime vuoden parhaista peleistä. Kolmen pelattavan hahmon käyttäminen yhden antisankarin sijaan oli onnistunut muutos tuttuun kaavaan.

Pelin taidesuunnittelija Aaron Garbut on kertonut haastattelussa, että ratkaisu ei ollut itsestään selvä. Niin moni asia olisi voinut mennä pieleen kolmen päähenkilön tarinan tasapainottamisessa ja sen varmistamisessa, että pelikokemus säilyy eheänä. Voi melkein kuvitella tekijöiden kuulleen kotkan kiljaisun ja tunteneen jännän kouraisun vatsanpohjassaan kehityspäätöstä tehtäessä.

Garbut kertoo, että idea kolmesta päähenkilöstä tuntui kiinnostavalta ja tiimi koki voivansa hyödyntää lähestymistapaa mielenkiintoisella tavalla. Samanaikaisesti uusi haaste pelotti myös tiimiä. Kuten lopputulos osoittaa, lähestymistapa oli kuitenkin onnistunut. Uudistuminen ja riskinotto siis kannatti, ainakin tällä kertaa.

Lähde: Joystiq

Lisää aiheesta

GTA V taklasi Hollywoodin

Vuoden jymy-yllätys: GTA V on megahitti

GTA V:ssä on kolme päähenkilöä, kaikki miehiä. Miksi?

Muropaketin uusimmat