UUSIMMAT

Arvostelu: Autonautsissa pääset automatisoimaan koko siirtokunnan toiminnan – ”Parasta on, kun ei tarvitse tehdä mitään”

04.11.2019 20:00 | Ilari Hauhia

Ulkoisesti söpö Autonauts kätkee sisäänsä monimutkaisen ja kiinnostavan simulaattorin, jossa tavoitteena on, että koko peli pelaa itse itseään eikä pelaajan tarvitse tehdä enää mitään. Samalla pelaajat oppivat yksinkertaista ohjelmointia. 


Studio: Denki
Julkaisija: Curve digital
Saatavilla: PC
Pelaajia: 1
Ikäraja: 3
Peliä pelattu arvostelua varten: 12 tuntia


Autonauts alkaa, kun pelaaja ammutaan kaukaiselle planeetalle. Pelaajan tehtävä on yksinkertainen mutta haastava: uudelle planeetalle täytyy perustaa uusi siirtokunta. Apunaan pelaajalla on yksinkertaisella visuaalisella ohjelmointikielellä annettuja käskyjä tottelevia robotteja.

Aivan aluksi uudelle pelaajalle opetetaan Autonautsin perusteet. Aluksi pelaajan täytyy tehdä kaikki itse. Esimerkiksi kirveen kokoaminen vaatii keppien ja kivien etsimistä. Kirveen avulla pelaaja voi alkaa pilkkoa puita, joista saa lautoja varsinaista työpöytää varten. Muutaman lisäresurssin jälkeen pelaaja voi valmistaa ensimmäisen robottiapulaisensa.

Ensimmäisen robotin kokoamisen jälkeen aivan kaikkea ei tarvitse tehdä enää itse. Robotti ohjelmoidaan näyttämällä sille pelihahmon avulla yksinkertaisia tehtäviä, kuten ”kaada puu” ja ”etsi uusi puu”. Samalla pelaaja oppii alkeellista visuaalista ohjelmointia, kun eri toimintoja pitää yhdistellä esimerkiksi silmikoilla toisiinsa.

Kehittäjien mukaan Autonauts ei ole varsinainen opetuspeli, mutta sen avulla voi siitä huolimatta hyvinkin innostaa varsinkin lapsia yksinkertaisten ohjelmoinnin perusteiden oppimiseen. Ohjelmointia ei kuitenkaan tarvitse pelästyä, sillä se on varsinkin perustapauksissa hyvin helppoa, eikä Autonautsin pelaaminen vaadi minkäänlaisia aiemmin opittuja ohjelmointitaitoja.

Kun robotti on ohjelmoitu, alkaa se suorittamaan tehtäväänsä. Pian robotille voi kasata pari apulaista, kuten robotin joka kaivaa maahan kuoppia, sekä robotin joka istuttaa kuoppiin uusia puita. Näin pelaaja on automatisoinut metsänhoidon, mikä on ensimmäinen askel siirtokunnan automatisoinnissa. Seuraavaksi vuorossa onkin tukikohdan perustaminen, johon kuuluvat muun muassa ensimmäiset rakennukset.

Perusteiden oppimisen Autonautsin hiekkalaatikko aukeaa pelaajan saataville kokonaan. Homma pyörähtää käyntiin ja Autonautsin hauskuuden ymmärtää viimeistään siinä vaiheessa, kun pelaaja onnistuu automatisoimaan uusien robottien tuotannon.

Autonautsissa ei ole mitään varsinaisia vihollisia, vaan haasteena on avata käyttöön mahdollisimman paljon erilaisia resursseja ja kehittää entistäkin älykkäämpiä robotteja. Pelin edetessä roboteista tulee entistä monimutkaisempia ja niille voi opettaa aiempaa haastavampia tehtäviä. Tavoitteena on, että lopulta pelaajan ei tarvitse tehdä käytännössä enää yhtään mitään, vaan esiohjelmoidut robotit hoitavat koko tuotantoketjun ja siirtokunnan arkipäiväisen toiminnan itsenäisesti. Kun piste on saavutettu, voi pelaaja toki laajentaa siirtokuntaansa vieläkin laajemmaksi.

Kuten kuvauksesta voi päätellä, muistuttaa Autonauts kovasti suosittua Factoriota. Autonauts on kuitenkin hieman yksinkertaistetumpi versio Factoriosta ja monet huomaavat todennäköisesti Autonautsin oppimiskäyrän olevan Factoriota kevyempi. Toisaalta Autonautsissa ei pysty luomaan aivan yhtä monimutkaisia rakennelmia kuin Factoriossa. Mukana ei ole myöskään Factorion vihamielisiä vastustajia tai yhtä konkreettista lopputavoitetta, joten Autonautsissa pelaaminen perustuu enemmän hiekkalaatikkomaiseen hauskanpitoon.

Myös pelien graafinen ulkoasu eroaa toisistaan huomattavasti. Siinä missä Factorio perustuu melko yksinkertaisiin 2D-grafiikoihin, on Autonautsin pastellisävyinen vokseligrafiikka huomattavasti värikkäämpää katseltavaa. On henkilökohtaista, kumpi tyyli vetoaa itseen enemmän. Autonautsin graafinen tyyli sopii kuitenkin pelin stressivapaaseen maailmaan hyvin.

Soundtrackin puolella Autonautsin taustalla kuuluu hissimusiikkia, jota ei todennäköisesti jaksa kuunnella kovin pitkään. Onneksi musiikit on helppo kääntää pois päältä asetuksien kautta.

Kokonaisuudessaan vain 19,99 euroa maksava Autonauts viihdyttänee erityisesti nuorempia tai kasuaalimpia pelaajia, joille Factorio tuntuu liian isolta ja monimutkaiselta kokonaisuudelta. Toisaalta niille pelaajille, jotka haluavat enemmän haastetta ja mahdollisuuksia rakennella hyvin monumutkaisia tuotantoketjuja, lienee Factorio edelleen parempi valinta.

AUTONAUTS

”Stressivapaassa rakentelupeli Autonautsissa parasta on, kun ei tarvitse tehdä enää mitään itse.”