Arvostelu: Borderlands 3 on muodoton viihdepökäle, joka istuu loputtoman loottivuoren laella nauramassa omille kakkavitseilleen

Gearboxin odotettu open world -räiskintä tarjoaa tolkuttoman määrän sisältöä ja survoo samalla surkeaa huumoriaan väkipakolla pelaajien korvakäytäviin. Viihdettä ja tekemistä riittää, mutta mitään mieleenpainuvaa Borderlands 3 ei oikeastaan tarjoa.

Julkaispäivä: 13.9.2019
Studio: Gearbox Software
Julkaisija: 2K Games
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One, PC
Pelaajia: 1-2 paikallisesti, 2-4 verkossa
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arvostelua varten: 14 tuntia

Jos olet pelannut aiemmin jotakin Borderlands-sarjan peliä, ei äskettäin ilmestynyt Borderlands 3 pääse paljoa yllättämään. Jätin itse Borderlands 2:n (2012) kokonaan väliin, mutta eipä uutukainen tunnu perusteiltaan kovin erilaiselta peliltä kuin sarjan kymmenen vuoden takainen avausosa. Gearbox Softwaren loot shooter -peli on siis pohjimmiltaan entisellään. Odotettua jatko-osaa luonnehtivat pikemminkin määrälliset kuin laadulliset edistysaskeleet – siis enemmän, isompaa, hölmömpää.

Termi ”loot shooter” kuvaa Borderland 3:a kenties paremmin kuin mitään muuta genren edustajaa, sillä lootin määrän on täysin käsittämätön. Aseita, kilpiä, modeja ja muuta rojua sataa pelaajalle mieletön määrä. Pelkästään päätehtäviä suorittamalla saatavien varusteiden määrä on sellainen, ettei tule mieleenkään ostaa uusia rahalla.

Asetulva käy lopulta niin uuvuttavaksi, että varusteita alkaa jättää suosiolla lojumaan. Vaikka mukana on ihan kekseliäitä erikoisuuksia – vaikkapa aseet, jotka lataamisen sijaan heitetään vihollisten niskaan kranaattina – ovat erot useimpien pyssyjen välillä melkein yhdentekeviä. Mutta tämä on peli, jossa tarkoitus on jahdata aina uusia kamoja, aina parempia tykkejä.

Borderlands 3:ssa on kyse SISÄLLÖSTÄ. Ja tarkoittipa sanalla mitä tahansa osaa pelistä, sitä tarjoillaan paljon. Tarinaa on paljon. Hahmoja on paljon. Tehtäviä on paljon. Suoritettavaa on paljon. Kamoja on paljon. Opittavia kykyjä on paljon.

Runsas pelisisältö tuntuu kuitenkin juuri ”sisällöltä” kaikkein ontoimmalla mahdollisella tavalla. Tarina ei ole kiinnostava, se ei tarjoa dramaattisia tai mieleenpainuvia hetkiä, eikä siinä ole kyse oikein mistään. Gearboxin käsitys tarinasta on, että hahmot puhuvat ja asioita tapahtuu. Tämän tapahtumisen ei tarvitse merkitä tai käsitellä yhtään mitään, tuntua yhtään miltään.

Hahmot taas ovat yksiulotteisia karikatyyrejä, ja tehtävät toistavat jo kymmenen tunnin kohdalla tuskastuttavasti itseään, olipa kyse sitten sivuduuneista tai päätehtävistä. Nyt mennään hakemaan taas jotakin esinettä tai kiertotielle sammuttamaan jotakin suojakilpeä, ja lopussa kohdataan haarniskoitu mörssäri ja kerätään helvetisti loottia.

Tarinassa pelaaja on jälleen yksi Vault Hunter, yksi neljästä pelattavasta hahmosta, joka saapuu Pandoran planeetalle, kamppailee kirjavaa vihollislaumaa vastaan ja seikkailee lopulta ympäri galaksia ratkaisemassa ongelmia ampumalla niitä päähän. Tarkoituksena on etsiä muinaisia Vaulteja ja estää pahisten suunnitelmat, mutta valitettavasti kaikki pelissä on niin pinnallista ja tavanomaista, etteivät hahmojen motiivit tai edes nimet jää oikein mieleen.

Tämä kaikki valitus tuntuu vähän julmalta, sillä Borderlands 3 ei ole genressään välttämättä huono peli. Etenkin kaverin kanssa yhteistyössä pelattuna se on parhaimmillaan jopa viihdyttävä. Ongelma on siinä, että Borderlands 3 yrittää vain ja ainoastaan viihdyttää. Se on suunniteltu kiinnittämään pelaajan huomio aina vain uusilla arkuilla, uusilla looteilla ja uusilla tehtävillä, mutta samaan aikaan kaikki on persoonatonta ja tuttua, hajutonta ja mautonta – ja vielä ärsyttävääkin.

Pahinta Borderlandsissa on nimittäin aina ollut huumori, ja Borderlands 3:ssa se on vedetty tappiinsa. Yhtään keskustelua, lähes yhtäkään repliikkiä ei saada ilmoille ilman jotain tekohauskaa, muka-nasevaa ja ylinäyteltyä heittoa. Psykopaatit huutavat hassuja repliikkejä kuollessaan, jokainen hahmo on karikatyyrinen ja runsas dialogi saa toivomaan, että NPC-hahmot voisi laittaa mutelle. Ja tietysti huumori ulottuu myös maailmaan: esimerkiksi panoksia löydetään vessanpöntöistä, joista purskahtaa paskaroiskeita kun niiden kannen avaa. Heh?

Jokunen repliikki pelissä saa välillä hymähtämään, mutta Borderlands 3:n kirjoittajat eivät oikeasti hallitse yrittämäänsä tyyliä. Sen sijaan, että teksti olisi harkittua ja hiottua, roiskivat kirjoittajat vitsejä pihalle kuin haulikolla räiskivä pelaaja, joka yrittää epätoivoisesti osua johonkin. Joskus hauli osuu maaliinkin, mutta valtaosa kimpoilee minne sattuu.

(Borderlands 3:n hassunhauska läpändeeros ei myöskään ole ihan harmitonta. Kuten VG24/7:n toimittajat ansiokkaasti huomauttivat, on pelisarjalla erittäin ongelmallinen suhde lyhytkasvuisuuden ja vammaisuuden kanssa, eikä uutukainen onnistua tällä saralla yhtään paremmin. Lyhytkasvuiset ja kehitysvammaiset hahmot ovat pelissä vain psykopaattisia vihollisia, joita on ihan okei ampua päähän haulikolla.)

Huumorin ja räävittömän sekoilun määrä on kuitenkin Borderlandsin tarinalle elinehto. Jos nimittäin vitsit ja överit hahmot leikkaisi pois, jäisi jäljelle äärimmäisen geneerinen ja mielenkiinnoton scifi-maailma, sekä totaalisen ontto juoni.

Itse räiskintä pelissä toimii kyllä, mutta toistaa itseään armottomasti. Ase- ja vihollisvariaatiot tuovat hieman vaihtelua, samoin lisämoodit Proving Grounds ja Circle of Slaughter, mutta pohjimmiltaan pelaaminen on hyvin yksioikoista. Lisämoodit on myös tasapainotettu naurettavan huonosti, sillä parikin Circle of Slaughter -sessiota pelaamalla voi kerätä sellaisen määrän rahaa, ettei peruspelin masseilla ole enää mitään merkitystä.

Myös teknisiä ongelmia riittää häiritsemässä kokemusta. Ainakin PlayStation 4 -versio kaatuilee ja jäätyy usein, ja PS4 Prolla täytyy valita kahdesta visuaalisesti moodista, joista toinen lataa tekstuurit armottoman hitaasti ja toinen taas haittaa ruudunpäivitystä ja saa konsolin tuulettimen käymään ylikierroksilla.

Vahingossa Borderlands 3 onnistuu kuitenkin olemaan likimain täydellinen metafora kapitalistisesta, sisällön määrää painottavasta kulttuurista. Kehittäjät eivät välitä siitä, millaista sisältö on tai onko sillä mitään merkitystä, kunhan sitä on tarjolla aivan helvetisti. Ja sisällön täytyy pitää kovaa meteliä ja vilkkua kirkkaita värejä, jotta dopamiinihuuruiset pelaajat saadaan jatkamaan loputonta loottijahtia.

Pelit voivat olla parhaimmillaan olla viihteen ohella myös sisällöltään merkityksellisiä ja tarinaltaan vetoavia, jotkut jopa aidosti hauskoja. Niistä jää monia muistoja, jotka saavat palaamaan samojen pelien pariin uudelleen ja uudelleen.

Borderlands 3:sta jää käteen vain kourallinen ala-arvoisia kakkavitsejä, kokonainen vuori turhia varusteita, eikä yhtään mieleenpainuvaa hetkeä tai kohtausta. Kyllä se perusräiskintänä kaiketi toimii, mutta markkinoilla on varmasti monia paljon parempiakin vaihtoehtoja.

BORDERLANDS 3

”Borderlands 3 on se huomiohakuinen, ärsyttävä baarikaveri, joka pitää hirveää meteliä ilman mitään sanottavaa.”