Fifa Street 3 (PS3, 360)

31.03.2008 13:43 Mikko Rekola

Katujalkapallo tekee paluun muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Uudistunut graafinen ilme ja erilaiset sääntöyhdistelmät nousevat lopputuloksen suurimmiksi ansioiksi. Myös pelin sydämenä toimiva uratila on kokenut muodonmuutoksen, mutta sen mielekkyys ei yllä edellisosien tasolle.

Keski-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa huippusuosiosta nauttiva katufutis palaa uusin ottein. Tällä kertaa jalkapallomaailman tähdet on mallinnettu vahvalla karikatyyrisellä otteella. Maalinsylkijä Peter Crouch on venynyt kolmen metrin pituuteen ja Ronaldinhon sääriluut on korvattu keitetyllä spagetilla. Kaikki yksityiskohdat ovat sarjakuvamaisia ja ainoastaan peliympäristöt on toteutettu perinteisesti.

Katujalkapallon marssin konsoleille aloitti Puma Street Soccer vuonna 1999. Se keräsi runsaasti negatiivista julkisuutta, mutta suurin osa arvostelijoista jätti pelin realistisuuden mukanaan tuomat ansiot huomioimatta. Suurempia massoja kiinnostava Fifa Street saapui markkinoille vuonna 2005. Vahva arcadeote lajiin ja vain mainoksissa sujuvat pallotemput herättivät laajaa kiinnostusta, mutta kokonaisuus todettiin keskeneräiseksi. Vuonna 2006 ilmestynyt jatko-osa paransi tasaisen varmasti kaikilla osa-alueilla jääden mieleen erityisesti hyvänä moninpelinä.

Uusimman osan ulkoasu näyttää viimeistellyltä ja pelaajien liikeradat kuin taitopelaajien videopäiväkirjasta napatuilta. Graafisen kauneusleikkauksen ohella pelimuodot ovat joutuneet muutosten kouriin. Pelin selkärankana toimiva uratila on tällä kertaa porrastettu haastekokonaisuus, jossa pelataan otteluita yksi kerrallaan pelaajan valitsemalla joukkueella. Joukkueet jaetaan kuvitteellisiin pelaajasekoituksiin ja maajoukkueisiin. Valitettavasti Suomea ei nähdä maajoukkueiden joukossa eikä edes Sami Hyypiä ole mahtunut mukaan sekajoukkueisiin.

Monipuolista ja lyhytikäistä kikkailua

Otteluihin on tehty pieniä muutoksia sääntöjen osalta. Voittaja voidaan ratkaista vaikkapa 10 minuutin ottelulla tai kamppailulla, jossa ainoastaan ilmasta verkkoon säkitetyt maalit hyväksytään. Uran edetessä kahta samanlaista ottelutyyppiä ei ole peräkkäin, vaan vajaat kymmenen pelimuotoa vaihtelevat jatkuvasti tarjoten virkistäviä pelihetkiä. Harmillisesti pelityyppien erot jäävät turhan marginaalisiksi. Esimerkiksi kenttäpelaajamäärän tuplaaminen tai toisen pallon lisääminen otteluun olisivat olleet kokeilunarvoisia yllätysvetoja.

Sarjan edellisistä osista tutuksi tullut kevyt taktisuus ja hahmonkehitys on heivattu viimeistä pisaraa myöten romukoppaa. Pelaajien välisistä kykyeroista kertovat statistiikat ovat kadonneet jäljettömiin. Tilalle on tullut EA:n urheilupeliosaston vuosituhannen alussa lanseeraamat taitomerkit. Näin aloittelijan on helppo erottaa taklaaja, tekniikkataituri tai maalitykki. Merkit ovat kuitenkin turhan pinnallisia eivätkä kerro mitään esimerkiksi pelaajan heikommista ominaisuuksista.

Pelattavuus on pääosin hyvällä tasolla, mutta sitä vaivaa tasapainottomuus. Kikkailun nouseminen pelin ainoaksi kunnolliseksi tavoitteeksi sulkee pois aiemmin kiehtoneet katufutiksen pelilliset haasteet. Nyt pelaajat pakotetaan vispaamaan oikeaa analogitattia, liipaisinta ja toimintapainikkeita tappovauhdilla. Kikat ovat kieltämättä näyttäviä ja Cristiano Ronaldon puikottaminen kankealla peruspakilla on pari ensimmäistä kertaa nautittavaa. Kikkailun päämäärättömyys kuitenkin iskee, kun kaikki temput ovat tulleet tutuiksi eikä omaperäiselle soveltamiselle löydy mahdollisuuksia.

Varsinkin tekoälyä vastaan pelatessa pelaajan kannattaa pyörittää palloa omalla kenttäpuoliskolla keräten pisteitä kombomittariin. Kombomittarin täytettyään aukeaa onnistunut täyttämään aukeaa gamebraker-tila, jossa joukkueen kyvyt nousevat potenssiin. Taitavan pelaajan käsissä pelinrikkojalla voi kääntää tiukan ottelun edukseen. Maalit tappotilan aikana eivät kuitenkaan tyydytä tavalliseen tapaan, sillä taivaalta ilmestyneet huipputaidot jättävät vastustajan pelkän statistin rooliin ihailemaan puolesta kentästä paukkuvia kierrepotkuja.

Ongelmalapsen paluu

Brasilialaistyylisen hyökkäyspelin vastapainona nähdään lähiöliikunnan mummojen potkupallopuolustusta. Pelistä puuttuu onnistuneen puolustuspelaamisen kaipaama fyysisyys. Vaihtoehdot pallon riistämiseen rajoittuvat kahteen mahdollisuuteen. Ensimmäinen on törmääminen pallolliseen pelaajaan. Sen käyttökelpoisuus on vähäistä ja se näyttää pelaajan silmin rusettiluistelussa tapahtuneelta kolarilta. Aavistuksen tehokkaampi vaihtoehto on kierrekampitus. Kiertävällä puolispagaatilla pallon voi riistää kohtuullisen tehokkaasti, mutta sen onnistumisprosentti on turhan pieni.

Kunnollisen puolustuspelin puuttuminen johtaa epätasapainoiseen kokonaisuuteen, jossa lauma pelaajia kikkailee tiensä kentän päästä toiseen pussittaen pallon verkkoon jokaisen hyökkäyksen päätteeksi. Useamman ottelun jälkeen puolustuksen tehottomuus ärsyttää ja aiheuttaa turhautuneisuutta. Pelastusta ei löydy edes pelimuodoista, sillä haasteisiin perustuva uratila on selvitetty yhdessä illassa ja muut haasteet kuihtuvat muutamaan täytepelimuotoon.

Onneksi pelastavaan asemaan nousee kaveriporukalla pelattava moninpeli, jonka toimivuus on edellisen osan tasolla. Oikeita ihmisiä vastaan pelatessa kevyt kikkailu viihdyttää jos malttaa pelata ainoastaan muutaman ottelun illassa. Puolustuspelaamisen puuttuminen ei vaivaa, kun tavoitteena on pistää kavereille jauhot suuhun jalkakikalla ja tarjota kaikille sopivaa aloittelijaystävällistä ohjelmaa. Kokeilun perusteella moninpeli parani pelaajamäärän kasvaessa ja isommalla porukalla pelattuna nähtiin yksinpelistä puuttuvia taktisia ratkaisuja miesvartioinnista seinäsyöttöihin saakka.

Fifa Street 3 on nykykonsoleilla kapean pelityypin ainoa edustaja. Pelattavuus on kohtuullista ja kikat näyttäviä, mutta syvällisempää tarjottavaa löytyy ilmassa vaappuvan höyhenen verran. Yksinpeliksi kokonaisuus on turhan kapea ja tylsä, mutta leppoisalla porukalla moninpeli on hauskaa satunnaisissa pelituokioissa. Puolustuspelin puutteen ohella pelin turmaksi koituu keskinkertaisuus niin ulkoasun, kuin nettimoninpelin osalta. Pienellä vaivalla lopputulos olisi voinut olla aivan erilainen, mutta nykyisellä toteutuksella se soveltuu vain marginaaliselle pelaajaryhmälle.

PlayStation 3 -versio

Kokeilimme EA:n katupalloilua myös Sonyn alustalla ja erot Microsoftin konsolilla pyörivään versioon jäivät vähäisiksi. Ulkoasullisesti PS3- versio vaikuttaa aavistuksen epätarkemmalta ja suttuisemmalta varsinkin kentän ulkopuolella nähtävän maiseman osalta. Pelillisellä puolella pallotuntuma jää hieman rinnakkaisversiosta. Syyt pohjautuvat Sonyn ohjaimen analogitattien tunnottomuuteen ja pallomenetyksestä huomauttavien tärinöiden puutteeseen.

PS3-version vahvuuksiin voi lukea paikoitellen nopeammat latausajat ja ainakin teoreettisen mahdollisuuden pelata kavereiden kanssa samalla konsolilla peräti seitsemän hengen voimalla kilpailijan jäädessä neljän pelaajan lukumäärään. Peli parani huomattavasti porukan kasvaessa, joten ominaisuus on huomattava. Vaikka erot eri versioiden välillä jäävät kokonaisuutena marginaalisiksi löytyy molemmista selvät vahvuudet ja heikkoudet. Tilanne tasoittuu mahdollisesti uuden DualShockin ilmestyessä kauppoihin, sillä pelistä löytyy tuki uuden ohjaimen mukanaan tuomille tärinöille.

Tekijä: Electronic Arts Canada
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: PlayStation 3, Xbox 360
Saatavilla: DS, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-4, verkossa 1-8 / 1-7
Pelin kotisivu: http://suomi.ea.com/games/11809/