Post Mortem (pc)
eDomen arvostelussa PC:n Post Mortem
Pelejä on usein verrattu leffoihin ja jotkut yhtiöt ovat jopa markkinoineet tuotteitaan interaktiivisina elokuvina. Tämä analogia pitää kuitenkin vain harvoin paikkansa, sillä kyseessä on kaksi erillistä mediaa, jotka rakentuvat hyvin erilaisten periaatteiden varaan. Toisinaan markkinoille hiipii tätä rajanvetoa uhmaavia pelejä, jotka ovat kuitenkin lähinnä säännön vahvistavia poikkeuksiksia. Ne käyttävät monipuolisesti hyväkseen elokuvien tyylikeinoja ja luovat niiden avulla varsin epätavallisen pelikokemuksen. Tuorein tällainen tapaus on Microidsin tuottama Post Mortem, joka antaa pelaajan tutkittavaksi varsin epätavallisen kaksoismurhan.
Humphrey Bogartia ja okkultismia
Peli on melkoisesti velkaa film noirin ja dekkarin lajityypeille. Se lainaa niistä lähes kaiken henkilöhahmoja, juonen perusrakennetta ja ulkoasua myöten. Mukana ovat niin salaperäinen naispuolinen työnantaja, korruptoituneet ja epäkelvot poliisit kuin psykoanalyysiin suuntautunut psykiatrikin. Tyylin ajoittainen kliseisyys on erittäin helppo antaa anteeksi, sillä vastaavia keinoja on hyödynnetty pelimarkkinoilla ikävän harvoin. Tulokas erottuukin edukseen jo yksinomaan epätavallisen ja ennakkoluulottoman lähestymistapansa ansiosta.
Pelin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkupuolen Pariisiin, jonne yksityisetsivän hommat jättänyt Gus MacPherson on vetäytynyt nauttimaan taiteilijaelämästä. Entisen newyorkilaisen elämä kääntyy päälaelleen, kun hänen ovestaan astelee sisään nuori nainen, jolla on käyttöä miehen etsivän taidoille. Naisen sisar ja tämän aviomies on löydetty paikallisesta hotellista erittäin oudolla tavalla murhattuina eikä paikallisen poliisin ammattitaitoon ole luottamista. Tapauksen kummallisuus ja palkkioksi luvatun rahatukun suuruus riittävät muuttamaan MacPhersonin jälleen yksityisetsiväksi, ja murhien selvittäminen voi alkaa.
Tästä liikkeelle lähtevä tarina on koko pelin kantava voima. Lievästä ennalta-arvattavuudestaan huolimatta se on taitavasti suunniteltu dekkarikertomus, jota seuraa lähes yhtä mielellään kuin Humphrey Bogart -leffoja. Ennen pitkään käy tosin ilmi, että kyse ei ole täysin perinteisestä salapoliisikertomuksesta, vaan mukana on runsaasti okkulttisia teemoja hyödyntäviä kauhuelementtejä. Tarinan vetovoimaa lisää se, että juonenkäänteet eivät ole täysin lineaarisia, vaan tilanteet mukautuvat pelaajan tekemiin valintoihin. Esimerkiksi väärillä repliikeillä voi suututtaa osan keskustelukumppaneistaan, jolloin tarpeellisten tietojen saaminen vaikeutuu selvästi. Täydelliseen umpikujaan pelaaja ei kuitenkaan voi itseään ajaa, vaan kaikista ongelmista selviää päättäväisyydellä.
Jonkin verran pelin kerrontaa kuitenkin häiritsee hahmoille kirjoitettu dialogi. Se sisältää kaikki kovaksi keitettyjen dekkaritarinoiden kliseet, mutta sortuu usein melko kömpelöihin sanakäänteisiin. Pelaajan valitsemien repliikkien mukaan etenevät keskustelut eivät myöskään ole aina sisäisesti täysin loogisia. Pelin sankari keksii paikoitellen kysymyksiä aiheista, jotka eivät ole vielä edes nousseet esille. Koska näissä tapauksissa on yleensä kyse jostakin melko oleellisesta yksityiskohdasta, ne pistävät silmään melko häiritsevällä tavalla.
Kotidekkarin tehtäväkenttä
Pelillisesti Post Mortem on melko tyypillinen seikkailu, sillä se painottaa tapaukseen liittyvien henkilöiden kanssa keskustelemista ja erilaisten pulmien ratkomista. Jälkimmäisten taso ja tyyli vaihtelevat huomattavasti. Pahimmillaan pelimaailman sisäinen logiikka joutuu outoon valoon: esimerkiksi päähenkilö ei suostu kävelemään portaita pitkin hotellin yläkertaan portieerin katsellessa, mutta piiloutuu mukisematta keskellä aulaa kököttävään tyhjään, avoimeen matka-arkkuun. Näitä yksinkertaisesti idioottimaisia ratkaisuja ei onneksi tule vastaan kovin usein.
Suurin osa pulmista on huomattavasti älykkäämpiä. Kovin haastaviksi niitä ei kuitenkaan voi kuvailla, sillä loogisuutensa ja suoraviivaisuutensa vuoksi pulmien ratkominen on varsin helppoa. Ainoan poikkeuksen muodostavat tiettyjen vihjeiden yhdistelemiseen perustuvat ongelmat, joissa turvaudutaan useimmiten päähenkilön luonnoslehtiöön. Pelaajan on esimerkiksi hahmoteltava irrallisten yksityiskohtien perusteella epäillyn kuva. Taiteellista lahjakkuutta tämä ei ihmeemmin vaadi, sillä piirrokset tehdään valmiita vaihtoehtoja yhdistelemällä. Keskusteluissa saatujen vihjeiden liittäminen luonnoksissa käytettäviin hiuskuontaloihin ja korviin vaatii kuitenkin melkoisesti tulkintaa, joten oikean lopputuloksen löytämiseen saattaa kulua kymmeniä yrityksiä. Tämä on turhauttavaa, mutta suurin osa vastaavista pulmista on huomattavasti mielekkäämpiä.
Vanhanaikaista tekniikkaa
Seikkailun käyttöliittymä on nykypelien mittapuulla melko alkeellinen. Pelihahmo liikkuu vapaasti pyöriteltävästä, mutta muuten täysin staattisesta panoraamanäkymästä toiseen. Paikkoja tutkitaan heiluttelemalla hiirtä ja odottamalla, että kursori muuttaa muotoaan osuessaan jonkin interaktiivisen elementin kohdalle. Nämä on tavallisesti helppo tunnistaa pelkästään katsomalla, joten pelaaminen ei ole pelkkää hakuammuntaa. Seikkailun aikana tulee tosin vastaan muutama kohta, joissa pieni huolimattomuus voi johtaa tärkeiden yksityiskohtien sivuuttamiseen. Monimutkaisimmat pulmat puolestaan selvitellään erillisten minipelien avulla.
Pelin letkeät ja ajan henkeen sopivat taustamusiikit sekä asiansa osaavat ääninäyttelijät tukevat mainiosti tarinan tavoittelemaa tunnelmaa. Huomion arvoisia ovat myös tapahtumapaikkoja esittelevät välivideot, jotka hoitavat tehtävänsä erinomaisesti. Muu grafiikka ei sen sijaan ole aivan nykystandardien veroista. Varsinkin kahvilaympäristön liikkumattomat asiakkaat ja samoja maneereja kerta toisensa jälkeen toistavat keskusteluanimaatiot ovat melko karua katsottavaa. Toisaalta ne takaavat yksinkertaiseen käyttöliittymään yhdistettyinä sen, että peli toimii myös hieman ikääntyneemmillä koneilla.
Post Mortem ei missään tapauksessa ole kaikkia peliharrastajia viehättävä julkaisu. Ikääntyneen grafiikan lisäksi sitä kiusaavat kömpelö käyttöliittymä ja muutamat turhauttavat pulmat. Näistä ongelmista huolimatta tulokas löytänee oman kannattajakuntansa, sillä vastaavia pelejä ei markkinoilla ole juuri näkynyt. Lisäksi Post Mortemin kauhulla ja okkultismilla höystetty tarina on lyhyydestään huolimatta niin vetovoimainen, että se jaksaa varmasti viehättää kaikkia lajityypistä pitäviä.
