UUSIMMAT

Bethesda ei jää Microsoftin ainoaksi hankinnaksi – Uusia studioita jo kiikarissa

23.09.2020 14:13 | Muropaketin toimitus

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella on paljastanut, että yhtiö ei ole suinkaan lopettanut vielä uusien pelistudioiden hankintaa.

Alkuviikosta valtavan ZeniMax Media -kaupan julkistaneen yhtiön toimitusjohtaja kertoo CNetille antamassa haastattelussa yhtiön strategiasta, joka pyörii osin yleisön kasvattamisen ja Xbox Game Passin ympärillä.

”Ideana on saada sisältöä, jotta voimme saavuttaa entistä laajemman yleisön”, Nadella kommentoi.

Hän jatkaa, ettei Microsoft ole suinkaan luopunut ostoaikeista, vaan harkitsee myös muiden videopeliyhtiöiden ostoa tulevaisuudessa, joiden on tarkoitus toimia investointeina Xbox Game Pass -palvelulle.

Xbox-pomo Phil Spencer kertoo puolestaan samassa haastattelussa yhtiön muuttuneesta filosofiasta, jossa ostettujen studioiden yrityskulttuuria ei ole tarkoitus muuttaa microsoftmaiseksi, vaan tukea ja vahvistaa nimenomaan näiden omaa kulttuuria. Näin yhtiö on tehnyt muun muassa Minecraftin kanssa ostettuaan Mojangin vuonna 2014.

Spencer vahvistaakin, että Bethesdan ostosta huolimatta muun muassa id Softwaren ja Arkane Studiosin julkaisija jatkaa työskentelyään ”semi-itsenäisesti” tehdäkseen pelejä, joista ne ovat tulleet tunnetuksi.

”Etsimme aina [studioita], joilla on samankaltaiset tavoitteet, tehtävä ja kulttuuri. Pyrimme aina kasvamaan epäorgaanisesti suuntiin, jotka käyvät meille järkeen”, Nadella toteaa.

Muropaketin uusimmat