Uusimmat

GTA V:n menestykselle ei loppua näy – peli myy kuin häkä, vaikka julkaisusta on vuosia

10.02.2020 14:00 Muropaketin toimitus

Rockstar Gamesin rötöstelypeli on pitänyt PlayStation Storen kärkipaikkaa parin kuukauden ajan, vaikka pelin ilmestymisestä on vierähtänyt jo yli kuusi vuotta. Viime vuonna se jopa kaksinkertaisti vuosimyyntinsä.

Grand Theft Auto V ilmestyi aikanaan vuonna 2013 männäsukupolven alustoille, ja sittemmin siitä tuli koko pelihistorian kolmanneksi myydyin peli. Voisi ehkä kuvitella, että pelin myynti alkaisi jo pikkuhiljaa hidastua, mutta tämä ei näytä pitävän paikkansa.

PlayStation Blog nimittäin kertoo, että GTA V oli jälleen tammikuussa koko PlayStation Storen ladatuin peli. Samaa kärkipaikkaa se piti myös joulukuussa, ja kaikista uusista julkaisuista huolimatta GTA V oli myös Pleikkarin pelikaupassa vuoden 2019 ladatuin peli.

Tarkkoja lukuja Sony ei ole julkistanut, eikä samaan tilastoon ole laskettu ilmaispelattavia pelejä, kuten Fortnite ja Apex Legends. Saavutus on kuitenkin huomattava, sillä jokainen GTA:n ladannut on tietysti myös pelin joskus ostanut.

Viime viikolla kerroimme, että myös Rockstarin tuoreempi hittipeli Red Dead Redemption 2 on yltänyt valtaviin myyntilukuihin. Ne jäävät kuitenkin vielä kauas jälkeen GTA V:n tolkuttomasta 120 miljoonan kappaleen myynnistä. Viime vuonna GTA:n vuosimyynnin kerrotaan olleen jopa kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 2018.

Viime viikolla uutisoitiin myös, että GTA-sarjan keskeinen kehittäjä ja Rockstarin toinen perustaja Dan Houser jättää pelistudion. Jää nähtäväksi, mitä tämä valtava muutos tarkoittaa GTA-pelien tulevaisuudelle.

Muropaketin uusimmat