Haastattelu: Ei ole suinkaan sattumaa, että Marko Annala poseeraa Mokoman promokuvissa Doom-pelin paita päällään

26.06.2019 20:00 | Tuukka Hämäläinen

Metalliyhtye Mokoman solistina tunnettu Marko Annala voi parhaimmillaan pelata vaikka puolet vuorokaudesta. Välillä pleikkariohjain jääkin sitten rauhaan moneksi kuukaudeksi.

Pelaamisen suosio kasvaa jatkuvasti, ja pelit ovat rakas harrastus myös yhä useammille julkisuudesta tutuille kasvoille. Yksi heistä on yli 20-vuotiaan Mokoma-yhtyeen solisti ja lauluntekijä Marko Annala, joka tunnetaan nykyisin myös kirjailijana.

Muropaketti haastatteli Annalaa peliharrastuksestaan, josta laulajalla olikin paljon sanottavaa.

Millä alustoilla pelaat ja kuinka paljon?

– Olen kokonaan konsolipelaaja, ja pelaan PlayStationilla. Mobiilipelitkin olen jättänyt suoisolla jälkikasvulle. Rajoitan sillä vähän omaa pelaamista, ja suljen aina Pleikkarinkin ennen reissuun lähtemistä, koska sitähän voisi pelata myös vaikka iPadin kautta. Kotona pelaan kausiluonteisesti. Kun joku peli on menossa, saatan pelata pöyristyttävän suuria tuntiamääriä. Jos mitään ei ole työn alla, voin pelata jopa 10 tai 12 tuntia vuorokaudessa, eli pelaan päivällä lasten ollessa koulussa ja jatkan illalla kun he menevät nukkumaan. Mutta sitten voi kulua pitkiä aikoja, etten pelaa ollenkaan. Kun kirjoitan kirjaa tai Mokoman biisejä, menee kuukausiakin pelaamatta. Silloin uppoudun töihin samalla tavalla kuin uppoudun pelaamiseenkin. Usein myös ajattelen jo pelin aloittaessa, että voisin pelata siitä Platinaa [Platinum Trophyn], jolloin pelaaminen on erilaista ja paljon tavoitehakuisempaa. Onneksi välillä tulee myös sellaisia pelejä kuin God of War, joiden Platina on tosi helppo.

Millaisia pelejä yleensä pelaat? Ja mitkä ovat suosikkipelisi ja -genresi?

– Suosikkejani ovat Dark Soulsin ja Bloodbornen tyyliset pelit, jotka vaativat aika paljon toistoa ja haastavat minut pelaajana. Niiden pelitapa on tosin lapsiperheen arjessa vähän haastava. Kun yhtäkkiä tulee jotain hässäkkää ja sitten ei olekaan pause-nappulaa tai ei voi tallentaa milloin vaan. Sitten tykkään myös seikkailupeleistä. Vanhempia suosikkeja on esimerkiksi ensimmäiseltä Pleikkarilta Resident Evilit ja Silent Hillit. Uudemmista taas Skyrim, Uncharted-sarja, The Last of Us ja Horizon Zero Dawn. Vierastan vähän avointa pelimaailmaa, ja esimerkiksi Falloutissa tajusin, että sitä ei voi pelata minun tyylilläni. Jos haluaa tehdä joka ikisen sivutehtävän ja löytää joka ikisen esineen, niin eihän se lopu koskaan. Tykkään siis vähän enemmän putkimaisista peleistä, joissa pelintekijä ohjaa menemään johonkin suuntaan.

Pelaatko yksin, kavereiden tai perheenjäsenien kanssa vai verkossa?

– Eniten pelaan yksin, mutta Trophyja suorittaessa pelit vaatii usein monta pelikertaa, ja silloin käytän co-oppia myöhempiin kierroksiin. Kavereiden kanssa on pelattu toistemme kampanjoita, ja Souls-peleissä olen kutsunut ihan vieraitakin ihmisiä mukaan. Joissain peleissä tosin vierasta kauheasti pyytää apua vieraalta ihmiseltä.

Mikä on ensimmäinen peli, jota muistat pelanneesi?

– Lapsuudesta muistan elektroniikkapelit. Minulla oli Donkey Kong 2, se oranssi, ja sitten joku Diamond Hunt -niminen peli. Silloin ihan 80-luvun alussa ei mitään konsoleita oikeastaan vielä ollutkaan. Koulun ATK-luokassa en pelannut pelejä, enkä sitten jaksanut tietokonepeleihin oikeastaan koskaan tutustua. Se olikin sitten suuri oivallus, kun tuli PlayStation 1. Olin reilu parikymppinen, ja löysin siis pelaamisen vasta nuorena aikuisena. Ostin Pleikkarin hyvin nopeasti julkaisun jälkeen, ja ensimmäinen oikeasti päräyttävä kokemus oli Resident Evil. Ostin sen nyt uudelleen retropaketissa, mutta eihän sitä enää voi pelata. Se on nykyään kauhean hidastempoinen ja kankea. Kaipaan tosin Resident Evilistä sitä tunnetta, kun kentän ladatessa se ovi hitaasti aukeaa. Se oli varmaan mukana ihan teknisistä syistä, mutta siinä oli mahtava tunnelma. Myöhemmistä Resident Evileistä taas on jäänyt mieleen se safe roomien rauhoittava pianomusiikki.

Onko pelaamisella mitään suhdetta ammattisi kanssa?

– Ei, ja olen pitänyt ne tiukasti erillään. Tykkään päivittää somessa pelaamishommista, ja pelifirmojen kotimaiset edustajat ovat sen kyllä huomanneet. Eli on tullut jotain yhteydenottoja, mutta olen pitänyt pelaamsen tietoisesti harrastuksena. Olen ajatellut niin, että kun teen jo monia rakastamiani asioita työkseni, niin kuin musiikkia ja kirjoittamista, niin olisi kauheaa jos kaikesta sellaisesta tulisi jotakin työhön liittyvää. Toki kun ajattelen taiteen tekemistä, niin pidän itseäsi semmoisena kulttuurieliönä. Ja se on hyvin laaja käsite, eli kulttuurin alle niputan urheilun, pelaamisen, kuvataiteet, tanssin, musiikin, kirjallisuuden ja kaiken sellaisen. En vedä hirveästi rajoja kulttuurielämysten kohdalle, eli jos näen hyvän elokuvan tai pelaan hyvää peliä, niin en pidä sitä vähempiarvoisena kuin hyvän kirjan lukemista.

Onko sinulla peliä, jonka julkaisua odotat tällä hetkellä kovasti?

– Erityisen paljon odotan The Last of Us 2:ta. Ensimmäinen peli oli jo pelkästään tarinana aivan mieletön. Pelasin sen muutaman kerran läpi, ja joka kerta ajattelin, että tekisin lopussa eri ratkaisun nähdäkseni mitä sitten tapahtuu. Mutta joka kerta pelin tunnelataus sai tekemään saman ratkaisun. Lopulta katsoin sitten YouTubesta, mitä siinä tapahtuisi. Toinen mitä odotan on George R.R. Martinin ja Dark Souls -kehittäjä Hidetaka Miyazakin yhteinen peli [Elden Ring, joka paljastettiin E3-messuilla]. Siitä voisi tulla ihan voittajapeli, koska Miyazakin peleistä on usein puuttunut sellainen tietty tunnetason tarinankerronta.

Mokoman uusin albumi Hengen pitimet julkaistiin viime vuonna, samoin kuin Annalan toinen romaani Paasto.

Mokoma keikkailee heinäkuussa useilla festivaaleilla.