Uusimmat

Overwatch-keulahahmo Jeff Kaplan haaveilee Overwatch-elokuvista ja spinoff-peleistä

09.12.2019 12:44 Muropaketin toimitus

Overwatchin kehityksen keulahahmo Jeff Kaplan toivoo, että Overwatch-maailma leviäisi myös pääsarjan pelien ulkopuolelle.

Jo tähän mennessä Overwatch-hahmojen taustatarinoita on kerrottu esimerkiksi laadukkaiden lyhytelokuvien ja sarjakuvien avulla. Lisäksi on olemassa esimerkiksi Overwatch-legoja.

Edge Magazinen haastattelussa Kaplan kertoi, että hänen haaveissaan Overwatch-universumi laajenisi tulevaisuudessa myös esimerkiksi täysimittaisiin elokuviin, animaatiosarjoihin ja spinoff-peleihin. ”Toivomme, että Overwatch-hahmot elävät pitkälle tulevaisuuteen ja niitä esitetään tavoilla, joita emme osaa edes kuvitella tässä vaiheessa”, Kaplan totesi. Haastattelusta kertoi Comicbook.

Tulevassa Overwatch 2:ssa keskitytään tarinavetoiseen co-op-toimintaan, joten lienee todennäköistä, että se kertoo lisää hahmojen taustatarinoita pelillisin keinoin.