Joonas Pikkaraisen suosikkipelit 2010-luvulta

1. Dark Souls (2011)

Souls-like jakanee pelaajat moneen leiriin, vaan tuskin kukaan voi kieltää, etteivätkö FromSoftwaren tuotokset muuttaneet tällä vuosikymmenellä julkaistuja pelejä. Toki trendin aloitti vasta tämän vuosikymmenen puolella Euroopassa julkaistu Demon’s Souls, mutta Dark Souls hioi idean täydelliseksi. Vaikka pelisarja on tunnetuin haastavuudestaan, näiden viehätys syntyy lukuisten eri asioiden summasta, joista aito (ja pelottava) seikkailuntunne on yksi tärkeimmistä.

2. The Walking Dead (2012)

Telltale Gamesin läpimurtopeli toi paitsi episodikerronnan myös immersiivisen tarinankerronnan mukaan peleihin. Uskottavat hahmot, sittemmin klassiseksi tehokeinoksi myös peleihin tullut vanhemmuussuhteen hyödyntäminen sekä pelaajan sieluun kurkistanut peili, joka tunnetaan myös tämän valintoihin reagoivana kerrontana. The Walking Dead uskalsi myös rohkeasti koskettaa pelaajan emotionaalisempaa puolta, joka on niin ikään noussut vahvasti esille peleissä tämän vuosikymmenen puolella.

3. XCOM: Enemy Unknown (2012)

Lapsuuteni tärkeimpiin peleihin lukeutunut UFO: Enemy Unknown sai odottaa lähes kaksi vuosikymmentä ennen kuin markkinoille saatiin jotain lähellekään vastaavaa. Emergentin pelattavuuden ehdoilla luodut lukemattomat tarinat syntyivät erinomaisten taktisen ja strategisen puolen yhdistelmänä, jonka seurauksena Maata puolustettiin lukemattomia (epäonnistuneita) kertoja ulkoavaruuden muukalaisilta.

4. The Last of Us (2013)

Kun peli onnistuu vuodattamaan kyyneleitä ennen kuin se hädin tuskin ehtii alkaakaan, on jossain onnistuttu. Kun se onnistuu siinä joka ikinen kerta, en tiedä enää mitä sanoa. Vaikka The Last of Usin pelattavuus kävikin aika nopeasti toistamaan itseään, sen erinomaiset päähenkilöt, koskettava (ja vanhemmuussuhteeseen nojaava) tarina sekä upeasti luotu tunnelmallinen maailma pitivät otteessaan loppuun saakka.

5. Destiny (2014)

Olen edelleen sitä mieltä, että Destiny (ja Destiny 2) oli pitkän aikaa parasta keskinkertaisuutta koskaan, mutta silti siihen käytetyt lukemattomat tunnit kielivät siitä, että pelin on pakko olla tällä listalla. Kyseessä on ehkä vuosikymmenen eniten pelaamani pelikaksikko, jonka räiskintä on silkkaa nautintoa ja parasta kavereiden kanssa. Nämä onnistuivat unohtamaan pelin loputtoman ja lopulta täysin turhan grindin, sillä pelaamista tärkeämmäksi nousi lopulta uudenlainen sosiaalinen ympyrä, jossa peli käynnistettiin ennemminkin jauhaakseen toisaalla asuvien ystävien kanssa kuin pelatakseen.

6. The Witcher 3: Wild Hunt (2015)

Avoin maailma koki saturaation tällä vuosikymmenellä, kunnes CD Projekt Redin The Witcher 3: Wild Hunt näytti, kuinka ne tehdään oikein. Yksikään peli sitä ennen tai valitettavasti sen jälkeen ei ole vieläkään pystynyt samaan. Yhtä tärkeitä tekijöitä olivat upeasti toteutettu ja moraaliltaan kliseiset ääripäät hylännyt harmaasävytteinen maailma sekä kaksi aiempaa osaa nätisti nivova kokonaisuus.

7. Her Story (2015)

Voivatko pelit olla jotain muutakin kuin selkeästi pelejä? Her Story on vahva esimerkki jostain täysin uudenlaisesta kokemuksesta, jossa päähenkilö on pelaaja itse tutkimassa kutkuttavan mielenkiintoista tapausta. True Crimen aikakaudella Her Story tuntuu kuin omalta henkilökohtaiselta etsivätyöskentelyltä, jossa muistivihkon sivuja ei säästellä.

8. Pillars of Eternity (2015)

Pillars of Eternity pelasti paitsi Obsidian Entertainmentin myös minun uskoni klassisten roolipelien suhteen. Vanhana Baldur’s Gate -sarjan ystävänä oli mahtavaa palata lapsuuden nostalgiaan ja todeta, että vuosikymmenten takaiset piirteet toimivat vielä nykypäivänä vahvasti. Parhaimmillaan Pillars of Eternityn pelaaminen tuntui kuin hyvän kirjan lukemiselta, mikä osaltaan johtui runsaasta kuvailevasta tekstistä, joka sai mielikuvituksen lentoon.

9. Life is Strange (2015)

Telltale Games paitsi käynnisti, myös tappoi episodikerronnan kaavamaisella ylitarjonnallaan. Pelastus saatiin Dontnotin Life is Strangesta, joka vie emotionaalisen kerronnan kokonaan toiselle tasolle. Loistavat hahmot, erinomainen käsikirjoitus, vakavien aiheiden hienovarainen käsittely sekä yliluonnolliset säväykset saivat pelin tuntumaan laadukkaalta draamalta, joka nousee edelleen ajoittain mieleen.

10. Overwatch (2016)

Blizzard iski (jälleen) kultasuoneen Overwatchilla, joka yhdistää kaksi toisistaan poikkeavaa genreä ja totesi sekoituksen toimivan paremmin kuin hyvin. Peliala sai uuden termin sankariräiskinnästä, joka yhdistää MOBA-peleistä tuttuja elementtejä räiskintä- ja/tai toimintapeleihin. Vanhana CS-narkkarina paluu kilpailullisen räiskinnän pariin tapahtui virkistävien tuulten saattelemana, eivätkä pelitunnit ole vieläkään loppuneet. Lisäbonusta värikkään sarjakuvamaisesta ulkoasusta, persoonallisista ja monipuolisista hahmoista sekä upeasti toteutetusta kerronnallisuudesta pääasiallisesti emopelin ulkopuolella.