UUSIMMAT

Vuoden 2010 parhaat pelit -äänestyksen tulokset

12.01.2011 15:41 | Jukka O. Kauppinen

Domen suuri Vuoden peli 2010 -äänestys on päättynyt – ja vuoden 2010 parhaat pelit valittu. Kahden äänestysvaiheen tuloksista selviää mitä lukijat pitivät kunkin pelikoneen parhaimpana pelinä – ja mikä on vuoden 2010 ylivertaisesti paras peli.

Kansa on puhunut. Vuoden 2010 paras peli oli… Mass Effect 2. BioWaren roolipeli oli suursuosiossa, sillä se valittiin myös vuoden parhaaksi Xbox 360- ja PC-peliksi. PS3:lla vuoden peliksi nousi ajosimulaatio Gran Turismo 5.

Vuoden peli -äänestys tapahtui kahdessa vaiheessa joulu- ja tammikuun aikana. Ensin lukijat päättivät jokaisen pelikoneen ja vuoden peli -sarjan top 10 -finalistit. Seuraavassa äänestysvaiheessa lukijat äänestivät finalistien lopullisen marssijärjestyksen.

Mitkä siis olivatkaan parhaat pelit eri alustoille? Millaiseksi top 3 -listat muodostuivat? Ja mitä finaalissa oli ylipäätänsäkään.


Vuoden Microsoft Xbox 360 -peli: Mass Effect 2

Vuoden parhaaksi Xbox 360 -peliksi nousi niukasti BioWare/EA:n huikea avaruusooppera Mass Effect 2. Häikäisevä roolipeli on viihdyttänyt pelaajia myös laadukkailla laajennuksilla.

Vaikka suomalaistekoinen toimintaseikkailu Alan Wake äänestettiin myös aliarvostetuimmaksi peliksi, olivat Xbox-pelaajat yllättävän vankkana rivistönä sen takana. Suomalaispeli jäi näet vain muutaman kymmenen äänen päähän ykkössijasta. Kolmanneksi yltänyt Rockstar Gamesin Red Dead Redemption jäi johtokaksikosta selkeän matkan päähän.

  1. Mass Effect 2
  2. Alan Wake
  3. Red Dead Redemption

Finaalissa olivat mukana myös: Assassin’s Creed: Brotherhood. Battlefield: Bad Company 2. Call of Duty: Black Ops, Fable III, Fallout: New Vegas, Halo: Reach ja NHL 11.

Lainaus Domen arvostelusta:Mass Effect 2 (PC, Xbox 360)

Kaiken kaikkiaan Mass Effect 2 ja koko Mass Effect -sarja on vaikuttavinta science fiction -seikkailua pelialan lähihistoriassa. Jos se jättää jonkun kylmäksi, vika on rehellisesti sanottuna jossain muussa kuin pelisarjassa. Se tarjoaa hyvin kirjoitetun, tunteita herättävän ja pelaajaa haastavan tarinan, josta ei puutu draamaa tai vaikeita päätöksiä. Shepardin Mass Effect 1:n alkuvideossa esittämiä sanoja lainaten ”many difficult decisions lie ahead – none of them easy”.

 


Vuoden mobiili/iPhone-peli: Angry Birds

Vuoden parhaan mobiilipelin sijoitusta ei tarvinnut paljoa arvailla. Yli puolet äänisaalista kerännyt Rovion taktiikka/älypeli on levinnyt maailmalla kymmenien miljoonien pelaajien suosioon.

  1. Angry Birds
  2. Plants vs. Zombies
  3. Sonic the Hedgehod 4 Episode 1

Rovion edustaja Ville Heijari kommentoi:

”Aivan mahtavaa että Dome.fi:n lukijat ovat äänestäneet Angry Birdsiä sankoin joukoin – kiitokset voitosta kaikille faneillemme! Angry Birdsin ensimmäinen vuosi oli jotain aivan uskomatonta, ja pelin saama vastaanotto ympäri maailmaa on ollut todella huikea. Pyrimme ylittämään faniemme odotukset myös tänä vuonna, ja tulemme julkaisemaan yhä enemmän tuoreita Angry Birds -päivityksiä ja pelejä. Angry Birdsin tarina on vasta alussa – kiitos kaikille faneillemme, toivottavasti viihdytte matkassamme vielä pitkään!”

Finaalissa olivat mukana myös: Abduction! 2, Bloons TD 4, Game Dev Story, Pocket Legends, The Sims 3 Ambitions, Tilt to Live ja Tower Madness.

 


Vuoden Nintendo DS-peli: Pokémon HeartGold Version/SoulSilver

Vuoden DS-peliksi noussut Pokemon onnistui jopa hieman yllättämään, sillä edellisvuonna Pokemonit eivät yltäneet edes kärkikolmikkoon. Tällä kertaa pikkuhirviöt kuitenkin nappasivat komeimman pokaalin huiman älypeli Scribblenautsin ja Final Fantasy -seikkailun edestä.

DS-pelivuotta täytyy vielä tässä vaiheessa kehaista ihan erikseen, sillä kuten finalistilistastakin näkee, on taskukonsolin pelivalikoima aikuistunut ja kehittynyt upeasti.

  1. Pokémon HeartGold Version/SoulSilver
  2. Super Scribblenauts
  3. Final Fantasy: The 4 Heroes of Light

Nintendon edustajan Amo Oy:n Minna Kaivola kommentoi:

”Upeaa, että Dome.fi lukijat äänestivät Nintendon Pokémon HeartGold/SoulSilver -roolipelit Nintendo DS-pelisarjassa voittajaksi. Perinteisen pelaamisen lisäksi pelit tällä kertaa tuovat myös liikunnallisen elementin pelin mukana toimitettavan Pokéwalkerin ansiosta. Pelisarjan fanit varmasti ilahtuvat tiedosta, että seuraavat täysin uudet Pokémon-seikkailut ilmestyvät jo maaliskuun 4.päivä, jolloin Pokémon Black ja Pokémon White -pelit julkaistaan Suomessa.”

Finaalissa olivat mukana myös: Dragon Quest IX: Sentinels of the Starry Skies, Golden Sun: Dark Dawn, Infinite Space, Last Window: The Secret of Cape West, Lego Harry Potter: Years 1-4, Might & Magic Clash of Heroes ja Professor Layton and the Lost Future.  

Lainaus Domen arvostelusta:Pokémon: SoulSilver (DS)

Tunnetusti pelaajat ovat lihavia ja laiskoja sohvan syövereissä asuvia epäihmisiä. Liikunta on kirosana, urheilusta puhumattakaan. No ehkei kuitenkaan yleistetä. Parempi ja tutkittu totuus on kuitenkin, että keskimääräisesti kaikki ihmiset liikkuvat nykyään liian vähän. Töihin tai kouluun aamulla, sitten kotiin ja telkan tai monitorin ääreen. Ei hyvä. 

Onkin nostettava suurta silinterihattua Nintendolle SilverGoldin ja HeartGoldin mukana tulevasta erittäin kekseliäästä  Pokéwalker-askelmittarista. Puna-valkoisen Poké-pallon muotoinen, lituskainen vekotin pistetään taskuun ja tärinää tunnistamalla tämä laskee askeleet. Eikä laitetta voi huijata helposti muuta kuin toisella fyysistä huhkimista vaativalla tavalla, kuten raivokkaalla heiluttamisella. 

 


Vuoden Nintendo Wii -peli: Super Mario Galaxy 2

Tarvitsiko tätä edes epäillä? Intergalaktinen rööriroope vei korkeimman sijan tänäkin vuonna. Viimeksi lukijoiden suosikkiteos oli muuten New Super Mario Bros. Wii.

Hieman yllättävänä vetona voidaan kuitenkin pitää mielipiteitä jakaneen Epic Mickey -tasoloikkaseikkailun nousu toiselle sijalle, ohi Nintendo megapelien. Olisiko jopa niin, että Mikki Hiiren uusi tuleminen on enemmän suuren yleisön mieleen kuin kommenttipalstoilta voi keskimäärin päätellä?

  1. Super Mario Galaxy 2
  2. Epic Mickey
  3. Donkey Kong Country Returns

Nintendon edustajan Amo Oy:n Minna Kaivola kommentoi:

”Marion loiste ei sammu, on hienoa, että sekä 80-luvulla Super Mario -pelejä pelanneet ja nyt ensimmäistä kertaa peleistä kiinnostuneet yhtälailla arvostavat Super Marion seikkailuja! Lämmin kiitos kaikille, jotka äänestivät vuoden Nintendon Wii-peliksi täydellistä Mario-seikkailuamme.”

Finaalissa olivat mukana myös: Castlevania Rebirth, GoldenEye 007, Metroid: Other M, Monster Hunter Tri, NHL Slapshot, Red Steel 2 ja Wii Party.

Lainaus Domen arvostelusta:Super Mario Galaxy 2 (Wii)

Jos ensimmäinen Super Mario Galaxy oli vaikuttava kokemus, niin kakkososan suhteen voitaisiin puhua jopa hämmentävästä. Pelimekaniikallisesti se on jokaisella osa-alueella hiotumpi kokonaisuus kuin edeltäjänsä, helposti yksi Wiin kauneimpia ja sulavimpia pelejä, ja kun siitä on tehty näin käsittämättömällä tavalla kaikille nautittava, ei voi kuin nostaa hattua, kiittää ja kumartaa.

 


Vuoden PC-peli: Mass Effect 2

Toinen kultainen pokaali BioWare/EA:lle!

Kirkas ykkössija tällä kertaa, mutta ei Fallout: New Vegas niin kovin kauas jäänyt – äänissä oli näet vain noin viiden prosenttiyksikön ero. Massin jälkeen kisa sijoista 2-4 oli muutenkin melko tiukkaa, mutta suurimpina yllätyksinä voinee pitää sekä Starcraft 2:n että WoW: Cataclysmin putoamista kärkikolmikosta.

  1. Mass Effect 2
  2. Fallout: New Vegas
  3. Battlefield: Bad Company 2

Finaalissa olivat mukana myös: Call Of Duty: Black Ops, Civilization V, Mafia 2, Minecraft, S.T.A.L.K.E.R.: Call of Pripyat, Starcraft 2 ja World of Warcraft: Cataclysm.    

Lainaus Domen arvostelusta:Mass Effect 2 (PC, Xbox 360)

Kaiken kaikkiaan Mass Effect 2 ja koko Mass Effect -sarja on vaikuttavinta science fiction -seikkailua pelialan lähihistoriassa. Jos se jättää jonkun kylmäksi, vika on rehellisesti sanottuna jossain muussa kuin pelisarjassa. Se tarjoaa hyvin kirjoitetun, tunteita herättävän ja pelaajaa haastavan tarinan, josta ei puutu draamaa tai vaikeita päätöksiä. Shepardin Mass Effect 1:n alkuvideossa esittämiä sanoja lainaten ”many difficult decisions lie ahead – none of them easy”.

 


Vuoden Sony PSP -peli: God of War: Ghost of Sparta

Sonyn PSP-taskukonsolin parhaan pelin sijoituksesta kamppailiin tasaväkisesti kahden kovan ukkelin voimin. Metal Gear Solid- ja God of War -sarjojen päähenkilöt ovat molemmat äärimmäisen katu-uskottavia veitikoita, joiden paremmuus selvisi lopulta vain 0,28 prosenttiyksikön erolla äänimäärissä.

  1. God of War: Ghost of Sparta
  2. Metal Gear Solid: Peace Walker
  3. Kingdom Hearts: Birth by Sleep

Sonyn edustajan Nordisk Filmin Riina Hagman kommentoi:

”Kratoksen toinen seikkailu PSP-käsikonsolilla osoittautui eeppisimmäksi tähän mennessä, yhdistäen uskomattomat grafiikat, tutun pelituntuman ja loistavan tarinan. Pelillä oli isot saappaat täyttää edellisen GOW-pelin, Chains of Olympuksen, jälkeen, mutta tämä palkinto on osoitus siitä että pelaajat ovat jälleen kerran saaneet käsiinsä laatutuotteen PSP-käsikonsolilla. Syvimmät kiitokset kaikille äänestäneille ja pelin faneille!” 

Finaalissa olivat mukana myös: Ace Combat: Joint AssaultArmy of Two: The 40th DayFIFA 11, Lego Harry Potter: Years 1-4, ModNation RacersPrince of Persia: Forgotten Sands ja Worms Battle Islands.

Lainaus Domen arvostelusta:God of War: Ghost of Sparta (PSP)

Ghost of Sparta on erinomainen taidonnäyte Ready At Dawnilta. Ghost of Sparta on erittäin hyvä sekä PSP- että God of War -peliksi, mutta kaikki on lopulta jo nähty ja koettu niin moneen kertaan, ettei Kratoksen vihan- ja verentäyteinen jumaltentuhoamisretki iske viidennen kerran koettuna enää entiseen tapaan.

Jos tämä on jonkun ensimmäinen God of War, se lyö varmasti ällikällä ja osoittaa PSP:n viimeisten hetkien vääjäämättä lähestyessä mihin konsoli parhaimmillaan yltää. Muut osat kokeneena en kuitenkaan pistäisi pahaksi, jos Kratoksen taival olisi tältä erää tässä.

 


Vuoden Sony PlayStation 2 -peli: Silent Hill: Shattered Memories

Niin surullista kuin se onkin myöntää, olivat vuosi 2010 ja joulu 2010 PS2-konsolin viimeisiä kaupallisesti merkittäviä kausia. Hyvien ja merkittävien PS2-pelien määrä on laskenut kriittiselle rajalle tai allekin. Jonkinasteisena yllätyksenä voitaneen tosin pitää bilepelien putoamista ykkössijalta. Viime vuonnahan PS2:n top 3 oli pelkkää Singstaria ja musailua.

  1. Silent Hill: Shattered Memories
  2. Singstar: Suomihitit
  3. FIFA 11

Finaalissa olivat mukana myös: Guitar Hero Van Halen, Lego Harry Potter: Years 1-4, Lord of the Rings: Aragorn’s Quest, Pro Evolution Soccer 2011 ja WWE SmackDown vs. Raw 2011.

 


Vuoden Sony PlayStation 3 -peli: Gran Turismo 5

Vuoden 2010 suurimmat ja merkittävimmän PlayStation 3 -pelin arvonimi lankeaa jopa itseisarvoisesti myös vuoden suurimmalle PS3-hypepelille. Polyphony Digitalin ajosimulaatio Gran Turismo 5 löi selvällä äänienemmistöllä laudalta Rockstarin länkkärin. Hienona detaljina voidaan pitää upean seikkailupeli Heavy Rainin nousua finaalin kärkeen.

  1. Gran Turismo 5
  2. Red Dead Redemption
  3. Heavy Rain

Sonyn edustajan Nordisk Filmin Riina Hagman kommentoi:

”Gran Turismo on yksi niistä pelisarjoista, joita olemme tottuneet pelaamaan PlayStationilla. Nämä virstanpylväät ovat aina tuoneet uuden merkityksen sanalle ”realismi” ja mitä sillä tarkoitetaan autopeleissä. Pelin vastaanotto on ollut mieletöntä ja kiitos tästä kuuluu teille, GT-faneille, jotka jaksoivat kärsivällisesti odottaa pelin julkaisua.”

Finaalissa olivat mukana myös: Assassin’s Creed: Brotherhood, Battlefield: Bad Company 2, Dead Nation, Demon’s Souls, Fallout: New Vegas, God of War III ja NHL 11        

Lainaus Domen arvostelusta:Gran Turismo 5 (PS3)

Gran Turismo 5 on Kazunori Yamauchin rakkauskirje autoille ja siitä paistaa läpi tekijöidensä rajaton intohimo nelipyöräisiä ajoneuvoja kohtaan niiden käyttötarkoitukseen katsomatta. Liika innokkuus on kuitenkin päässyt puremaan nilkkaan, sillä vähemmän mielenkiintoiset alueet, kuten käyttöliittymä, ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Toisaalta peli on parhaimmillaan käsittämättömän upea kokemus, mutta välillä se turhauttaa pelaajansa raivon partaalle.

Samaa kuitenkin voi sanoa, enemmän tai vähemmän, jokaisesta aikaisemmasta Gran Turismosta. Kukin sarjan peli, uusin mukaan lukien, on aina onnistunut murtamaan rajapyykkejä niin grafiikan, fysiikkamallinnuksen kuin ajotuntumankin saralla, vaikkakin osaksi pelillisten ominaisuuksien ja käyttöliittymän kustannuksella.

 


Vuoden peli: Mass Effect 2

BioWare/EA nappasivat Mass Effect 2:lla Vuoden peli -äänestyksessä kolmannenkin ja sen kaikkein kirkkaimman pokaalin. Kolme hurraahuutoa avaruusoopperalle ja science fictionin juhlalle.

Vuoden peli -äänestyksessä Mass Effect 2 kaappasi ylivoimaisella kaulalla enemmän ääniä kuin Fallout ja Bad Company 2 yhteensä.

  1. Mass Effect 2 (PC, Xbox 360 – EA)
  2. Fallout: New Vegas (PC, PS3, Xbox 360 – Bethesda)
  3. Battlefield: Bad Company 2 (PC, PS3, Xbox 360 – EA)

Finaalissa olivat mukana myös:

BioWaren Casey Hudson, Mass Effect -sarjan tuottaja, kommentoi:

”Olemme olleet koko vuoden täysin äimänä Mass Effect 2:n saamasta vastaanotosta maailman pelaajilta. Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia Dome.fi:n lukijoiden Vuoden peli -valinnasta ja Vuoden peli -palkinnoistamme myös PC:llä ja Xbox 360:llä – ja tietysti Vuoden paras pelikäsikirjoitus -voitostamme.”

”Menestyksemme pohjautuu ennen kaikkea siihen, että yleisömme hyväksyy pelit taiteellisena mediana, jolla voidaan peilata niin pelihahmojen välisiä suhteita kuin tunteitakin. Pelit voivat myös tarjota haasteita ja jännitystä. Koko tiimimme kiittää teitä tästä tunnustuksesta!”

Lainaus Domen arvostelusta:Mass Effect 2 (PC, Xbox 360)

Kaiken kaikkiaan Mass Effect 2 ja koko Mass Effect -sarja on vaikuttavinta science fiction -seikkailua pelialan lähihistoriassa. Jos se jättää jonkun kylmäksi, vika on rehellisesti sanottuna jossain muussa kuin pelisarjassa. Se tarjoaa hyvin kirjoitetun, tunteita herättävän ja pelaajaa haastavan tarinan, josta ei puutu draamaa tai vaikeita päätöksiä. Shepardin Mass Effect 1:n alkuvideossa esittämiä sanoja lainaten ”many difficult decisions lie ahead – none of them easy”.

  


Lisäksi lukijat äänestivät vuoden parhaimmuuksia seuraavasti:

2010 aliarvostetuin peli: Alan Wake 

  1. Alan Wake
  2. Alpha Protocol
  3. Singularity

2010 huutavin vääryys: Call of Duty: Black Ops

2010 paras indiepeli: Minecraft

  1. Minecraft
  2. Super Meat Boy
  3. Amnesia: The Dark Descent

2010 paras ladattava peli: Dead Nation 

  1. Dead Nation
  2. Minecraft
  3. Angry Birds

Sonyn edustajan Nordisk Filmin Riina Hagman kommentoi:

”Ladattavat pelit ovat nostaneet suosiotaan tasaisesti viimeisten vuosien aikana, ja on ilo huomata että suomalaista osaamista arvostetaan. Zombien tappaminen ei ole aikaisemmin ollut näin hauskaa, tai monipuolista ja Dead Nation on kovaa valuuttaa zombielahtaus-markkinoilla. PlayStation Network tarjoaa laatusisältöä, ja Dead Nation on luonnollista jatkumoa siihen laatuun, johon käyttäjät ovat tottuneet. Kiitos kaikille äänestäneille!”

2010 paras ladattava pelisisältö: Red Dead Redemption: Undead Nightmare

  1. Red Dead Redemption
  2. Mass Effect 2
  3. Battlefield Bad Company 2

2010 paras moninpeli: Battlefield Bad Company 2 

  1. Battlefield Bad Company 2   
  2. Call of Duty: Black Ops     
  3. Starcraft 2                

2010 paras pelihahmo: Kratos ja Ezio Auditore da Firenze 

  1. Kratos (God of War) & Ezio Auditore da Firenze (Assassin’s Creed II/Brotherhood)
  2. John Marston (Red Dead Redemption)

Sonyn edustajan Nordisk Filmin Riina Hagman kommentoi:

”Kratos on kovanaaman määritelmä; raaka ja täysin vailla tunteita – ja siksi me rakastamme häntä. Ottaen huomioon että kaveri tappaa jumalia kuin kärpäsiä, ei ole ihme että Kratos nouseekin vuoden 2010 kärkivideopelihahmoksi! Kiitokset tästä faneille, vaikka Kratos ei suoranaisesti palkinnoista niinkään välitä, mutta me voimme ottaa tämän tällä kertaa vastaan.”

2010 paras pelikäsikirjoitus: Mass Effect 2 

  1. Mass Effect 2                                           
  2. Alan Wake                                               
  3. Red Dead Redemption   

2010 paras suomipeli: Angry Birds 

  1. Angry Birds                                              
  2. Alan Wake                                               
  3. Dead Nation   

2010 yllättävin peli: Minecraft 

  1. Minecraft
  2. Singularity
  3. Vanquish

Aiemmat vuoden pelit:

Aiemmat äänestykset kokonaisuudessaan:

Muropaketin uusimmat