UUSIMMAT

Alien: Isolation (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

11.10.2014 14:00 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Creative Assembly
Julkaisija: Sega
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One
Laitevaatimukset: Windows 7, 3,16 GHz Core 2 Duo, 4 Gt keskusmuistia, Radeon HD 5500 tai nVidia GeForce GT, 35 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://alienisolation.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Alien-pelejä on vuosien varrella nähty useita, mutta aika monet niistä ovat olleet melkoisia kalkkunoita. Viimeisin niistä, Aliens: Colonial Marines, oli eräs männävuoden surkeimmista peleistä.

Tätä taustaa vasten Creative Assembly pääsi ponnistamaan aika paineettomalta pohjalta: kävi miten kävi, Alien: Isolation tuskin on sitä edellistä yrittäjää huonompi peli. Eikä se toki olekaan.

Heti alkuun on syytä todeta, että Alien: Isolationissa se yksi S merkitsee paljon. Kyseessä kun ei ole Aliens-peli, vaan Alien-sellainen. Tämä yksi pikkuruinen muutos tarkoittaa pelattavuuden kannalta suunnattomia asioita, sillä nyt alienit eivät ole mitään tykinruokaa, jota lanataan kumoon smartgunin ja pulssikiväärin piippu hohtaen. Itse asiassa ei voi edes mistään alieneista puhua, sillä niitä on vain yksi. Ja se yksi on tuhoutumaton saalistaja, jonka näkeminenkin tarkoittaa yleensä kuolemaa.

Tervetuloa Sevastopoliin

Alien: Isolation kertoo tarinan Amanda Ripleystä, leffoista tutun Ripleyn tyttärestä. Äiti on kadonnut vuosia sitten Nostromo-aluksen miehistön mukana jättäen jälkeensä vain kaipuuta ja kysymyksiä. Vuosien päästä tarjolla olisi ehkä vastauksiakin, sillä Ripleyn korviin kantautuu tieto siitä, että hänen työnantajansa etäisellä Sevastopol-asemalla olisi outo löytö: Nostromon lentotallennin. Mitä kaikkea se voisikaan kertoa!

Ripley lähtee yhdessä muutaman työkaverinsa kanssa hakemaan tallenninta, mutta Sevastopolissa odottaa ikävä yllätys: koko asema on joko pimeänä tai liekeissä. Kolmikko on hädin tuskin ehtinyt astua ovesta sisään kun heidät heitetään jo keskelle hengenvaarallista kaaosta. Asemalla on tapahtunut Jotain, minkä ansiosta kaikenlainen yhteiskuntajärjestys on historiaa. Vähäiset eloonjääneet ovat liittoutuneet jengeihin, joiden filosofiana on ampua ensin ja miettiä vasta sitten. Eikä siinä kaikki.

Kohti Sevastopolia

Aseman alkeelliset Working Joe –duunariandroidit ovat seonneet ja päättäneet, että paras tapa tehdä töitä on hakata ihmisten päitä seinään niin kauan, että muhjua lentää. Niin – ja jossain Sevastopolin syövereissä, siellä kaikkein pimeimmissä nurkissa, vaanii Jotain. Jotain, mistä aseman asukit uskaltavat puhua vain kuiskaten ja joka todennäköisesti on suuri osa vastauksesta kun pohditaan Sevastopolin romahtamisen syitä.

Ripleyn haluamat vastaukset ja myös selviytyminen ovat jossain kaukana tämän kaiken toisella puolella. Tervetuloa helvettiin.

Kun kaikki toimii

Alien: Isolation pyrkii olemaan tiivistunnelmainen ensimmäisen persoonan hiippailupeli. Asemalle heitetyllä Ripleyllä ei ole juuri ideaa siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, eikä mitään järkeviä keinoja kohdata niitä lukuisia vaaroja, joita asemalta löytyy. Niinpä ideana olisi piiloutua, hiippailla ja hiiviskellä sydän kurkussa varjosta ja turvapaikasta toiseen.

Seikkailun edetessä mukaan toki tarttuu jos jonkinlaista työkalua ja mutkaa, mutta niiden sotilaallinen käyttö ei ole koskaan ongelmatonta paristakin syystä, joihin palaamme myöhemmin.

Peli itse aukeaa kepeän metroidvania-henkisesti. Pelin alussa suurin osa asemasta on Ripleyn tavoittamattomissa, koska ovet ovat lukossa, virrat pimeänä ja joku ääliö on lukinnut monia kulkureittejä magneettilukoilla. Työkalu kerrallaan reviiri laajenee ja jo käydyt alueet paljastavat uusia salaisuuksiaan, ainakin jos niiden luo uskaltaa palata.

Asema kun on täynnä vaaroja. Ihmisjengiläiset, androidit ja tietenkin se titulaarinen Alien ovat kaikki niin kovia vastuksia, ettei Ripleyllä ole missään vaiheessa hirveästi motivaatiota taistella. Parempi hiiviskellä ja kierrellä, vaikka se onkin vain väliaikainen ratkaisu. Viholliset lyövät kovaa ja niitä on niin paljon, että riehumalla ei pääse kuin hengestään.

Jotain on pielessä

Tämä on erityisen totta, sillä jos pelaaja innostuu rettelöimään, taistelun äänet voivat houkutella paikalle Alienin, missä vaiheessa kenelläkään ei olekaan sitten enää kivaa. Kun Alien: Isolation toimii, se toimii yleensä juuri Alienin ansiosta ja kympillä toimiikin.

Kun kaikki menee kuten pitääkin, pelin Alien on pelottavimpia vastuksia pelaamisen historiassa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että muutamaa paikkaa lukuun ottamatta Alienin puuhia ei ole skriptattu. Se ilmestyy ja toimii sattuman ja vaistojensa varassa, joten siltä ei ole koskaan turvassa. Kun näkee tai kuulee jonkin varoitusmerkin siitä, että Alien on lähellä – vaikkapa läheisestä venttiilistä valuvaa happosylkeä – on aika piiloutua ja nopeasti. Alienia kun ei voi tappaa, eikä suurimman osan ajasta edes hätistää kimpustaan. Ja pakenemista on turha harkitakaan, koska Alien on selvästi pelaajaa nopeampi.

Niinpä ainoa keino on piiloutua. Komeroihin, pöytien alle, varjoihin, monttuihin, mihin vain. Sitten kökötetään pimeässä tuijottamassa liikkeentunnistimen ruutua ja rukoilemassa, että piipittäen liikkuva piste ei tule liian lähelle. Koska jos se tulee, paraskaan piilopaikka ei välttämättä pelasta.

Vaikka olisi olevinaan piilossa komerossa, täytyy välillä vaikka liikutella raajojaan pois Alienin tunnustelun lähettyviltä tai pidätellä hengitystään, ettei ötökkä kuule. Kinectillä tai PlayStation 4:n kameralla varustetuilla pelaajilla nämä pitää muuten tehdä itse: jos päästät Alienin ollessa lähellä pihauksenkin, se on game over. Varmaan ihan tehokasta, mutta jäi testaamatta.

Kuten yllä olevasta voi jo arvata, Alienin kanssa puuhaileminen on parhaimmillaan aivan saatanallista puuhaa. Jännitys on sietämätöntä ja tuntuu kuin selässä olisi koko ajan maalitaulu. Pienetkin jutut tuntuvat uhkaavilta ja koko ajan saa psyykata itseään pikkuisiinkin asioihin. Uskallanko nyt pyrähtää käytävän yli seuraavaan turvapaikkaan vai olisiko syytä olla vielä hetki piilossa? Uskallanko kurkistaa piilostani sen pelossa, että vahingossa tönäisen jotain ja ääni houkuttelee huomiota?

Kun Alien: Isolation toimii, se toimii todellakin kympillä. Valitettavasti se ei toimi niin hirveän usein.

Kun mikään ei toimi

Alien: Isolationissa riittää ongelmia. Näistä ensimmäinen on se, että peli on aivan liian pitkä. Hyvää ja tiukkaa pelattavuutta olisi riittänyt ehkä puoleen nykyisestä kestosta. Loppuaika hiippaillaan hiljaa pitkin käytäviä tai taistellaan paljon Alienia tylsempiä ihmisiä ja androideja vastaan.

Merkittävämpi ongelma on se, että peli on aivan perkeleen turhauttava. Kuten jo mainitsin, vihollisten tekoälyrutiinit nojaavat tietyssä määrin satunnaisuuteen. Niinpä kohtaus, joka yhdellä pelaajalla oli kiva ja jänski parin minuutin spurtti (koska tekoäly toimi kivasti sopivalla tavalla), on toisella useita yrityksiä vaativa kiirastuli, kun vihollinen sattuu väärään aikaan tulemaan väärään paikkaan kerran toisensa jälkeen.

Alienin satunnaisuuskin turhauttaa. Aina sitä ei vain ole piilopaikan lähelläkään, kun takaa kuuluu sihahdus. Tällöin ei voi oikein tehdä mitään muuta kuin kuolla ja ladata edellisen talletuksensa uutta yritystä varten.

Kuljeskelua autiolla asemalla

Valitettavasti myös itse talletussysteemi on osa ongelmaa. Paperilla sekin on huikea: ei automaattitallennuksia, vaan tallennussautomaatteja. Pelinsä voi tallentaa vain pelimaailman tallennusautomaateilla, joita on aika harvakseltaan. Niinpä kun edellisestä talletuksesta on aikaa puolisen tuntia, tunnelma on katossa ja jokaista pientä kilahdustakin säpsähtelee.

Tai näin se paperilla toimisi, ellei Alien tosiaan välillä tappaisi pelaajaa kerrasta ja ilman varoitusta. Elleivät viholliset välillä näkisi pelaajaa lentokonehangaarin toisesta laidasta kauhean sumun halki pimeästä nurkasta kykkimästä ja tappaisi tätä jälleen hetkessä. Kun näin käy ja kuolema tuntuu epäreilulta huijaukselta, tiukka tunnelma vaihtuu armottomaan vitutukseen. Tuntuu siltä kuin peli olisi vain päättänyt, että nyt sitten pelaat edellisen puoli tuntia uusiksi. Parempi onni ensi kerralla.

Voi olla, että tämä muuttuu, sillä vihollisten tekoälyrutiini tökkii selvästi. Yllä kuvattujen yliluonnollisten aistien vastapainona voi välillä könytä kyykyssä kirjaimellisesti vihollisen nenän alta tämän ohi ilman, että ilmekään värähtää. Jokin tässä ei nyt ihan toimi!

Turhauttava kokemus

Alien: Isolation on siis turhauttava kokemus. Ei vähiten sen takia, että välillä se esittelee pilkahduksia kehittäjiensä visiosta. Kun kaikki palaset naksahtavat kohdalleen, kokemus on vertaansa vailla. Upea 70-luvun leffojen tyyliä mukaileva ilme, komeat grafiikat hienoine valoefekteineen ja todella toimiva äänimaailma luovat todella hienon pelimaailman. Sisältökin on välillä kohdallaan. Kokemus on vertaansa vailla, kun hiippailee pimeissä käytävissä Alienia karkuun jokaista rasahdusta ja sihahdusta säpsähdellen tai huomaa oikeasti pidättelevänsä henkeään Alienin nuuhkiessa.

Ensikosketus ystävällisiin natiiveihin

Valitettavasti näitä tähtihetkiä kohti löytyy paljon vaisumpia. Kun Alien ilmestyy tyhjästä ja tappaa kerrasta. Kun bugaava tekoäly havaitsee pelaajan paikasta, josta sen ei olisi pitänyt logiikan mukaan tehdä niin. Kun edellisestä tallennuksesta on kuoleman koittaessa 25 minuuttia aikaa, koska alueella ei ollut tallennuspaikkoja. Kun Alienia ei näy eikä kuulu, vaan joutuu pyörimään keskellä tylsiä androideja ja ihmisiä. Ja niin edelleen.

Haluaisin niin kovasti pitää Alienista, sillä paperilla se vaikuttaa kuin minua varten tehdyltä. Mutta ei pysty. Liian moni juttu tökkii vastaan. Toisaalta pelin satunnaisesta luonteesta johtuen voi hyvin olla, että jonkun toisen pelikokemus on ihan erilainen. Jos niin käy, pisteetkin olisivat varmasti korkeammat. Dirty Harrya mukaillakseni voisin siis kysyä, tunnetko itsesi 69 euron edestä onnekkaaksi.

 

Toinen mielipide (Xbox 360)

Rakastan Alienia, Ridley Scottin ohjaamaa mestariteosta vuodelta 1979. Se on yksi maailman parhaista elokuvista. Olen fani. Elämäni kärkihetkiin lukeutuu Tom ”Dallas” Skerrittin tapaaminen länsinaapurin leffa- ja scifimessuilla jokunen vuosi sitten. Sympaattinen herrasmies, muuten.

Aliens (1986) maistuu myös, vaikka James Cameronin puikoissa jatko-osa keskittyikin kauhun sijaan toiminnallisempaan näkökulmaan. Elokuvasarjan myöhemmät osat taas tunnetusti ovat mitä ovat, mutta kai niitäkin mieluummin katselee kuin selkäänsä ottaa.

Syystä X valtaosa Alien-aiheisista videopeleistä on enemmän sukua Cameronin ruudinkatkuiselle mäiskeelle kuin Scottin alkuperäiselle visiolle pysäyttämättömästä tappajasta. Pelikoneiden ruuduilla xenomorphit on tavattu esittää lähinnä heppoisena tykinruokana.

Alien: Isolationin premissi on kaikkein uskollisin Scottin elokuvalle. Alkuperäisen sankarittaren tytär, FUBAR-tilanteessa oleva avaruusasema ja yksi, mutta sitäkin vaarallisempi hirviö. Ette kai, ryökäleet, menneet tekemään sitä täydellistä Alien-peliä?

Myös visuaalinen ilme ja aseman retrofuturistiset yksityiskohdat nojaavat vahvasti ensimmäisen leffan suuntaan. Alien: Isolation on Xbox 360 -versionakin huikea – grafiikka saattaa olla parasta ko. konsolilla näkemääni. Tunnelmallinen äänimaailma ambient-pörinöineen pitää varpaillaan.

Etukäteen peliä markkinoitiin selviytymiskauhuna. Totta turisivat: noin 20-tuntinen kampanja on kauheaa selviytymistä. Jo riviviholliset – aseman selviytyjät ja pimahtaneet androidit – aiheuttavat murheita. Aseita löytyy, mutta ne ovat surkeita. Ammuksia pihdataan. Henki on hellässä.

On pakko piilotella, kontata, hiipiä ja harhauttaa. Sitten piilotellaan, kontataan, hiivitään ja harhautetaan lisää – tämä on käytännössä ainoa mahdollinen pelitapa. Vaihtelua ei ole. Kaappien uumenissa kyyristellen ja pöytien takana pyllistellen vietetään roppakaupalla aikaa. Alussa jännittää, lopussa jo puuduttaa.

Sisäinen Hicks tai Hudson on pidettävä silti kurissa. Xenomorphiin törmääminen on yhtä kuin game over man, game over. Peto on nopea ja tuhoutumaton. Liikkeentunnistimen tuijottamisen lisäksi tutuiksi tulevat kuoleminen ja turhautuminen. Vapaan tallennuksen puuttuminen edesauttaa jälkimmäistä.

Tässä kohdassa fanilasit on napattava pois silmiltä – Alien: Isolation ei ole täydellinen. Vaihtelun puutteen ohella ongelmana on hirviö itse. Sille kuulemma pyrittiin luomaan arvaamaton tekoäly. Kaunis ajatus, mutta otus osaa silti toimia jumalattoman kaavamaisesti.

Ehkä todellinen probleema on pelisuunnittelussa. Asemalla on kokoa ja väkeä kuin keskisuurella kaupungilla, mutta mörkö tuntuu olevan piikkinä vain pelaajan lihassa. Vaikka lymyäisi lipastossa tunnin tai kaksi, pirulainen ei hellitä. Se kiertää samoja nurkkia kuin kissa kuumaa puuroa, kunnes Ripley nuorempi erehtyy juoksemaan kaapista suoraan katalan kuolaleuan syliin. Ja sama uudestaan.

Toisto ja yllätyksettömyys korostuvat etenkin tärkeämpiä tehtäviä suorittaessa. Älykkään pedon luulisi ennen pitkää kyllästyvän jatkuvaan kuurupiiloon ja poistuvan aseman muihin osiin kiusaamaan helpommin saatavilla olevaa NPC-riistaa, mutta ei. Tätä alati väijyvää takiaista kiinnostaa vain Ripley. Listii se toki satunnaisesti muitakin, mutta vain silloin kun pelaajakin on sopivasti tarjottimella.

Veikkaan armottoman pelikokemuksen karsivan tarinan läpäisevien määrää melkoisesti – nettifoorumeilta löytyy tarinoita turhautumisesta ja leikin kesken jättämisestä. Toisaalta, mihin muuhunkaan peliin sopisi näin ankara asenne. Eihän Nostromon seitsenhenkisestä jäsenistöstäkään selvinnyt hengissä kuin yksi.

Ehkä kritisoin peliä turhankin kanssa, mutta Alien-faninakaan en kykene sulkemaan silmiäni minua ärsyttäviltä ongelmakohdilta. Toisto, kaavamaisuus ja hukatut mahdollisuudet harmittavat. Pelin nimikkohirviö ei tunnu aidosti arvaamattomalta kammotukselta, kuten etukäteen rummutettiin. Jo tällaisenaan Alien: Isolation on toki keskitasoa parempi, mutta täydellisyyteen vaadittaisiin enemmän.

Miika J. K. Halmela

 

Nelinpeli:

Lisätietoja: https://muropaketti.com/pelit/nelinpeli/

 

 

Lisää aiheesta

Aliens versus Predator Extinction (Xbox)

Aliens vs. Predator (*)

Aliens vs. Predator (PC, PS3, Xbox 360)

Aliens: Colonial Marines (PC, PS3, Xbox 360) 2

Renny Harlin paljasti millainen hänen ohjaamansa Alien 3 olisi ollut

Wiikon wanha: Alien vs. Predator

Äänestys: Alien vs. Predator