Ape Academy (PSP)

Pienet, lyhyet minipelit ovat kannettavien pelilaitteiden yleisestä käyttötilanteesta johtuen erinomainen markkinarako käsikonsolille kuin käsikonsolille. Nintendon GBA- ja DS-käsikonsoleilla homma on varsin hyvin hoidossa Feel the Magic- ja Wario Ware-pelien ansiosta. Sonyn PSP-käsikonsoli on sen sijaan julkaisupelien osalta pääasiassa panostanut näyttäviin ajopeleihin. Yksi minipelikokoelma laitteen julkaisuvalikoimasta kuitenkin löytyy.

Ape Academy-nimellä kulkevassa pelissä pääosassa ovat riemukkaat, ja sitäkin ärsyttävämmät pikku apinat. Pelaaja on yksi Apina-akatemian uusista tulokkaista, jonka täytyy miellyttää Ihmeperheen vaatekaapista varastettuun vaatekertaan sonnustautunutta kouluttajaansa niin, että tie seuraavalle vuosikurssille aukenee.

Jos peli-idea jo tässä vaiheessa kuulostaa typerältä, niin meininki ei myöskään sanottavasti parane jatkossa. Vuosikurssilla edistymistä mitataan ristinolla-laudalla, jossa jokainen ruutu pitää sisällään jonkin pelin tarjoamista hieman yli viidestäkymmenestä minipelistä. Menestyksekäs suoritus palkitaan nollalla, tappiollinen ristillä. Tarpeeksi monta nollariviä avaa oven jatkoon, liian monen ristirivin tarjotessa päinvastaisen lopputuloksen.

Minipelejä on varsin riittävä valikoima, mutta valitettavasti määrä ei korvaa laatua. Vaikka muutamat, kuten banaanin puolustaminen ja polttopallo, ovat minuutin jaksoina ihan hauskaa viihdettä, niin suurin osa minipeleistä on joko täysin typeriä tai huonosti toteutettuja. Lataustauot katkaisevat pelikokemuksen myös ärsyttävästi, tosin on pakko todeta että PSP-mittapuulla mistään kovin pitkästä tauoista ei kuitenkaan ole kyse.

Vaikka peli tarjoaa akatemiapelin lisäksi myös moninpeliä ja avattavia lisäominaisuuksia, eivät ne millään kykene nostamaan uppoavaa laivaa pinnalle. Keskinkertainen graafinen toteutus, ärsyttävät apina-äänet ja surkea ääninäyttely eivät myöskään auta tilannetta. Kun pääasia, eli minipelit, ovat vielä suurimmalta osin heikosti toteutettuja, kannattaa Ape Academy jättää suosiolla kaupan hyllylle.

Tero Lehtiniemi