Arvostelu Amnesia: The Bunker turhauttaa enemmän kuin pelottaa

Amnesia: The Bunker ei ole järin viihdyttävä tai pelottava selviytymiskauhuseikkailu, vaan äärimmäisen turhauttava pelikokemus.

Julkaisupäivä: 6.6.2023
Studio: Frictional Games
Julkaisija: Frictional Games
Saatavilla: Microsoft Windows, PlayStation, Xbox (testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arviota varten: noin 8 tuntia

Legendaarisen kauhupelisarjan neljännessä osassa leikitään piilohippaa ensimmäisen maailmansodan maisemissa. Jos on aiemmin tutustunut Amnesia-sarjan julkaisuihin tietää, mitä on luvassa: tarkoituksena on päästä ulos bunkkerista ja pysyä poissa vihaisesti rymistelevän suurikouraisen hirviön tieltä. Kuulostaa simppeliltä, mutta sitä se ei aina ole.

Pääosassa on yllättävän hiljainen sankari, ranskalainen sotilas Henri Clement. Muistinsa menettänyt mies herää hylätyltä vaikuttavasta bunkkerista ja ihmettelee, missä kaikki ovat. Pikaisen tutkimisen jälkeen hänelle valkenee, ettei ole bunkkerissa yksin. Ulos päästäkseen Henrin on etsittävä räjähteitä ja sytytin pimeän bunkkerin syövereistä, ja mikä tärkeintä – oltava hiirenhiljaa.

Amnesia: The Bunker keskittyy pelimekaniikkoihin, eikä niinkään tarinaan. Tästä johtuen juoni jää valjuksi ja päähahmo Henri etäiseksi. Kaiken kukkuraksi tarinaa kerrotaan eri puolille bunkkeria ripoteltujen kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen avulla. Jos niitä kaikkia ei onnistu keräämään, voi juoneen jäädä aika suuriakin aukkoja.

Pelaaja saa itse päättää mihin suuntaan suunnistaa, sillä The Bunkerin maailma on sarjan edellisiä julkaisuja avoimempi. Kehittäjien mukaan jokainen pelikerta on erilainen, sillä tavarat ja avaimina toimivat koodit sijaitsevat aina eri paikoissa. Uudelleenpeluuarvo on siis kiitettävän suuri, mutta valitettavasti en halua pelata Amnesia: The Bunkeria uudelleen. Kerta riitti aivan mainosti.

Hirviön ohella pääosassa on bensalla toimiva generaattori, joka tuottaa sähköä bunkkeriin. Sähköä tarvitaan muun muassa valojen sytyttämiseen, mikä on elintärkeää puuhaa: Henriä jahtaava, epämuodostunut mörrimöykky ei viihdy valoisassa ympäristössä. Generaattori tarvitsee toimiakseen bensaa, jota lojuu ympäri bunkkeria. Koska valojen on periaatteessa oltava päällä koko ajan, kuluu suuri osa peliajasta bensan metsästämiseen. Henrillä on käytössään myös vedettävä taskulamppu, mutta se on äänekäs ja valaisee todella himmeästi.

Bensaa löytyy bunkkerista ihan riittävästi, mutta helpoksi sen keräilyä ei ole tehty. Inventaarion koko on hyvin rajallinen, joten täytyy punnita tarkasti, mitä kaikkea kantaa mukanaan. Pelaajalla on esimerkiksi käytössään kello, josta näkee kuinka moneksi minuutiksi löpöä riittää. Säilytystilan niukkuuden takia kelloa ei kuitenkaan kannata kantaa mukanaan, vaan se tulee usein jätettyä tallennuspisteen läheisyydessä sijaitsevan arkun uumeniin.

Pelin edetessä inventaarion kokoa pystyy kasvattamaan, mutta myös pakollisten mukana kannettavien tarvikkeiden kokoelma kasvaa tasaiseen tahtiin.

Amnesia: The Bunkerin kaksijakoisin ominaisuus on tallennuspisteiden vähyys. Normaalilla vaikeustasolla tallennuspaikkoja on kaksi, joista ensimmäinen sijaitsee keskeisellä paikalla ja toinen syrjässä. Automaattista tallennusta ei ole.

Ne, jotka haluavat pelinsä verellä ja kyynelillä höystettynä ovat kuin kotonaan tämän ominaisuuden seurassa. Jos taas nauttii vähän rennommasta meiningistä, saattaa bunkkerin kieroutunut tallennussysteemi aiheuttaa hiusten repimistä. Tietysti vaikeustasoa vaihtamalla hommat helpottuvat, mutta vaikeustasoa ei pysty muuttamaan kesken pelin. Jos pupu menee pöksyyn seikkailun tiimellyksessä, on koko homma aloitettava alusta.

Tallennuspisteiden vähyys aiheuttaa runsaasti ees taas juoksemista. Ensin edetään tarinassa muutama askel, jonka jälkeen kirmataan takaisin kaukana sijaitsevalle lampulle tallentamaan peli. Jos hyvin käy, selviää Henri hengissä tästä koettelemuksesta. Jos taas valot sammuvat ennen aikojaan, korjaa kuolo miesparan. Onneksi bunkkeri on kooltaan melko pieni, eivätkä juoksumatkat ole milloinkaan liian pitkiä. Mutta silti samojen hommien tekeminen uudestaan ja uudestaan alkaa pikkuhiljaa tuntumaan erittäin puuduttavalta.

Edestakaisin ravaamisen suurin ongelma on se, että se pilaa immersion: Juuri kun on tutkimassa mielenkiintoista paikkaa, niin joutuukin jättämään tutkimisen sikseen ja juoksemaan joko tallennuspisteelle tai mättämään lisää löpöä generaattoriin.

The Bunkerin pulmat eroavat edellisten Amnesia-pelien vastaavista. Perinteisiä aivopähkinöitä ei tule vastaan, vaan yleensä pohditaan minne mennä seuraavaksi tai miten avata silmien edessä nököttävä, lukittu ovi. Pulmiin on monia eri ratkaisuja, joista kaikki ovat yleensä yhtä huonoja Henrin henkikullan kannalta.

Ohjaustyyli on aiemmista peleistä tuttu, eli tarvittavia esineitä klikataan ja raahataan ne haluamiinsa paikkoihin.

Amnesia-sarjan muista peleistä poiketen sankarilla on käytössään erilaisia aseita, kuten pistooli, haulikko sekä kranaatteja. Näillä välineillähän ovet saa räjäytettyä helposti auki? Kyllä, mutta se ei tietenkään kannata, sillä melu vetää hirviötä puoleensa. Ehkä otuksen voi sitten ampua tuusan nuuskaksi? Ei voi, sillä luodit vain ärsyttävät sitä ja saavat sen pinkaisemaan karkuun hetkeksi – kunnes se palaa takaisin entistä vihaisempana.

On siis mietittävä tarkkaan, milloin äänekkäitä apuvälineitä uskaltaa käyttää.

Seinien sisällä kulkevalta möröltä voi yrittää piiloutua kaappeihin tai vaikkapa pöydän alle. Oman kokemukseni perusteella hirviöllä on kuitenkin supernäkö ja -kuulo, joten se löytää piilossa värjöttelevän Henrin erittäin helposti. Karkuun juoksemista ei edes kannata yrittää, sillä olento on sankaria selvästi nopeampi.

Mörön käytös on hyvin ennalta arvattavissa. Kun valot sammuvat, se ilmestyy kuin tyhjästä ja runnoo Henrin veriseksi mössöksi yhdellä iskulla.

Onko Amnesia: The Bunker sitten pelottava? On ja ei. Aluksi kaikki vaikuttaa täydelliseltä: bunkkeri on pimeä ja sen kapeat käytävät luovat ahdistavan tunnelman. Kuulokkeista kaikuu ympärillä riehuvasta sodasta johtuvia räjähdyksiä. Jossain kaukaisuudessa hirviö päästää suustaan möreitä, uhkaavia äännähtelyjä. Loistavasti toteutettu äänimaailma onkin julkaisun parhaita puolia.

Myös ensikohtaaminen mörön kanssa on kammottava.

Mutta kun pahiksen on nähnyt sen sata kertaa ja sen kourissa kokee kuoleman yhä uudestaan ja uudestaan, ei mikään enää tunnu pelottavalta. Pimeyden laskeutuessa Henrin ympärille tietää, että kohta otus on taas selän takana örisemässä.

Peli ei pitele pelaajaa kädestä, joten omien aivojen käyttö on suotavaa. Vaikka The Bunkerin pelaaminen oli itselleni tuskien taival, niin täytyy myöntää, että on oikeasti virkistävää ajatella pelatessa itse.

Edellisten Amnesia-pelien ystävänä voin rehellisesti sanoa, etten ole pelisarjan uuden suunnan suuri fani. Tuorein peli on periaatteessa sitä samaa mitä aiemminkin – hirviöltä piilottelemista ja valossa pysymistä – mutta tarina on karsittu minimiin ja painotus on siirtynyt selviytymiseen sekä pelimekaniikkoihin. Mikä on harmi, sillä henkilökohtaisesti tykkään hyvistä kauhutarinoista.

AMNESIA: THE BUNKER

”Amnesia: The Bunker vie legendaarisen pelisarjan kohti uusia tuulia, mutta harmillisesti peli keskittyy turhautumista aiheuttaviin pelimekaniikkoihin tarinan ja tunnelman kustannuksella.”