Arvostelu: Rad on tyylikäs roguelike, mutta häviäminen harmittaa

Roguelike-peleissä kuolema on merkittävä osa peliä. Perinteisesti kuollut pelihahmo pysyy kuolleena ja pelin joutuu aloittamaan alusta. Näin on myös Radissa, mutta tällä kertaa häviäminen tuntuu tavallistakin ikävämmältä. Se on harmi, sillä tyylinsä puolesta Radissa riittäisi potentiaalia. 

Julkaisupäivä: Julkaistu
Studio: Double Fine
Julkaisija: Bandai Namco
Saatavilla: PC (testattu), Xbox One, PlayStation 4, Nintendo Switch
Pelaajia: 1
Peliä pelattu arvostelua varten: noin 10 tuntia

Rad sijoittuu vaihtoehtoiselle aikajanalle, jossa maapallo tuhoutui 80-luvun ydinsodassa. Pieni teini-ikäisten ihmisten joukko kuitenkin selvisi tuhosta ja ovat siitä lähtien sinnitelleet hengissä ilmaa ja ympäristöä puhdistavien koneiden avulla. Nyt koneet ovat menneet epäkuntoon ja jonkun täytyy lähteä syvälle maan alle korjaamaan niitä.

Muun muassa Psychonautsista tutun Double Finen Rad jatkaa studiolle tyypillisellä linjalla, jossa kaikki laitetaan vähän överiksi. Pelimaailma ja sen asukit ovat jumittuneet 80-luvulle ja muodissa ovat neonvärit ja irokeesit. CRT-filtterin läpi kuvattu pelimaailma on värikäs ja kiehtova, samalla kun seikkailun taustalla soi teemaan sopivaa synthwavea.

Jokaisen Rad-seikkailun alussa pelaaja voi valita itselleen mieleisensä pesäpallomailalla aseistautuneen teinin, joka sukeltaa maan uumeniin korjaamaan hajonneita koneita. Dementor-niminen maskipäinen mies soittaa pari valittua sointua maagisilla koskettimillaan, jonka jälkeen täynnä myrkkyjä oleva ympäristö alkaa muovaamaan valittua pelihahmoa mitä erikoisimmilla mutaatioilla.

Erilaisia erikoiskykyjä antavat niin sanotut endomutaatiot tekevät pelaajasta groteskin hirviön, mutta auttavat selviytymään hengenvaarallisessa ympäristössä.

Mutaatioihin kuuluvat esimerkiksi häntä ja sen antama kyky munia pelihahmon omilla kasvoilla varustettuja pieniä hämähäkkejä, jotka auttavat pelaajaa taistelussa. Sydämeen tuleva kasvain antaa pelaajalle lisää elämäpisteitä, kun taas kehosta kasvavat piikit vahingoittavat vihollisia. Mutaatiot myös muokkaavat pelihahmon ulkonäköä näkyvästi.

Yhtä aikaa käytössä voi olla kolme aktiivista endomutaatiota, jonka lisäksi pelaaja voi löytää myös passiivisia mutaatioita, jotka voivat esimerkiksi nostaa pelihahmon nopeutta. Passiivisia mutaatioita voi olla käytössä rajaton määrä. Mikäli kasaan saa useampia toisiaan tukevaa mutaatiota, on Rad parhaimmillaan hyvinkin hauskaa viihdettä.

Uusia mutaatioita aukeaa käyttöön hankkimalla tarpeeksi kokemuspisteitä, joita pelihahmo saa laittamalla pesäpallomailansa kanssa vastaan käveleviä hirviöitä nippuun. Tähän liittyy yksi pelin suurimmista heikkouksista.

Jokaisella pelikerralla ensimmäiset 10-15 minuuttia ovat erittäin puuduttavia ja itseään toistavia, kun käytössä ei ole vielä yhtäkään erikoiskykyä. Tällöin koko pelaaminen perustuu pesäpallomailan heilutteluun, jota ei ole toteutettu kovin hyvin. Iskut tuntuvat tehottomilta ja hitailta, eikä vihollisten hakkaaminen ole lainkaan hauskaa.

Kun pelaaja vihdoin saa käyttöön ensimmäisen mutaationsa, riippuu täysin tuurista, onko se tehokas vai lähes turha. Mikäli mutaation kanssa kävi huono tuuri, tekee helposti mieli aloittaa koko peli alusta. Huono tuuri voi jatkua myös myöhemmin. Pelaaja voi esimerkiksi löytää etähyökkäyksiä tehostavan mutaation, josta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, jos pelaaja ei ole löytänyt yhtään etähyökkäystä.

Rad on vaikea peli, missä ei toki sinällään ole mitään vikaa. Esimerkiksi Binding of Isaac on niin ikään kohtuullisen korkealla oppimiskäyrällä varustettu roguelike, mutta sitä pidetään silti yhtenä genren parhaista peleistä. Erona pelien välillä on, että Binding of Isaac jakaa pelaajalle kiinnostavia erikoiskykyjä ensiminuuteista lähtien, eikä alussa ole turruttavaa ”lämmittelyosuutta”.

Roguelikeissä kuoleminen kuuluu pelin henkeen. Tällöin tärkeää on, että peli onnistuu siitä huolimatta pitämään otteessaan ja onnistuu houkuttelemaan pelaajan heti uudelle kierrokselle.

Radissa kuoleminen turhauttaa, koska se tarkoittaa, että pelaaja joutuu jälleen tahkoamaan ikävystyttävät ensimmäiset 10-15 minuuttia läpi. Toisena ongelmana Radissa kuoleminen ei tunnu aina reilulta ja pelaajan omalta virheeltä. Mikäli useampi vihollinen ympäröi huonotuurisen pelaajan yhtä aikaa eikä käytössä ole useampaan viholliseen vaikuttavia mutaatioita, on tilanteesta selviäminen lähes mahdotonta.

Vaikka seikkailu maan syvyyksiin päättyisi kuolemaan, ei aivan kaikkea ole menetetty. Pelaaja voi halutessaan tallettaa ”pankkiin” pelin rahana toimivia diskettejä ja kasetteja, joita voi hyödyntää tulevilla pelikerroilla. Pankkiin talletetut resurssit myös avaavat pelissä uusia mutaatioita ja muuta sisältöä.

Pelimekaniikoiden puutteita tasoittaa post-apokalyptisen seikkailun onnistunut pelimaailma. Värikäs maailma ja Radin tarina ovat kiinnostavia. Tarinankerrontaa suorittaa taustalla kuuluva kertoja, joka kommentoi tapahtumia ja kertoo pelimaailman taustoista esimerkiksi kun pelaaja löytää vanhan reliikin.

Mikäli hidas alkupeli ei haittaa, on Rad mielenkiintoinen uusi seikkailu roguelikejen ystäville. Aivan Binding of Isaacin, Enter the Gungeonin tai Dead Cellsin tasolle se ei kuitenkaan yllä.

RAD

”Radin pelimaailma viehättää, mutta hidas alkupeli kaipaisi hiomista.”