Arvostelu: The Outer Worlds on hyvä alku suurelle seikkailulle ja pakkopelattavaa Fallout: New Vegasin faneille

Obsidian Entertainmentin odotettu roolipeli The Outer Worlds on hyvä alku suuremmalle universumille, jonne toivottavasti palataan vielä jatkossa.

Julkaisupäivä: 25.10.2019
Studio: Obsidian Entertainment
Julkaisija: Private Division
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), PC (Windows), Xbox One & Switch
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 30 tuntia

Alkuperäisen Falloutin takana ollut kaksikko, Leonard Boyarsky ja Tim Cain, raaputtavat seuraavan kappaleensa pelikronikan sivuille yhteistuotoksella The Outer Worlds. Roolipelistudio Obsidian Entertainmentin kanssa kehitetty uutukainen sijoittuu niin ikään vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jossa Theodore Roosevelt ei noussut koskaan valtaan rajoittamaan korporaatioiden nousua, joten tulevaisuus on yhtä kapitalistista idylliä. Siis sellaista, jossa ainoa uskonto löytyy viivan alta.

Pelaaja herää tähän iloiseen huomiseen pienoisessa kohmeessa oltuaan noin 70 vuotta syväjäädytettynä. Tätä kuljettanut siirtokunta-alus Hope katosi mystisesti ollessaan matkalla kohti ihmisten uutta kotia Halcyonin tähtijärjestelmässä, ja nyt kryokammion ovea koputtaa etsintäkuulutettu tiedemies, joka viskaa pelaajan välittömästi pelastuskapselilla kohti lähintä planeettaa. Lisää syväjäädytyksen kumoavaa nestettä olisi kuulemma saatava aluksen tuhansille muille jääpuikoille, joiden ainoa toivo kiitää juuri suurta vauhtia kohti alapuolella lähestyvää maankamaraa.

Toivo ei välttämättä ole kuitenkaan ensimmäinen sana, jolla taakse jääneet syväjäädytetyt päähenkilöä kuvailisi, sillä oman pelityylin voi muokata studion aiempien tuotosten lailla melko perusteellisesti. The Outer Worldsin maailma tarjoaa tähän lisäksi runsaasti puitteita, koska jokaista planeettaa kansoittavat usein muutama eri osapuoli omine aatteineen ja tavoitteineen. Ja jos puolen valinta tuntuu ylipäätään kohtuuttoman hankalalta, voi tasapuolisuuden nimissä myös tappaa kaikki vastaantulevat ja katsoa, mihin tällainen pelityyli johtaa.

The Outer Worlds onkin ensisijaisesti suunniteltu juuri uudelleenpelattavaksi, ja oman vajaa 30 tuntia kestäneen läpipeluukerran aikana pystyi helposti laskemaan ainakin kolme erilaista pääpolkua. Näiden lisäksi pienempiä variaatioita löytyy iso kirjo lisää, sillä kullekin kumppanille ja lahkolle on siunattu oma pieni siivu epilogissa, jossa paljastetaan pelaajan valintojen tekemät seuraukset.

Valinnanvapauden rinnalla kuljetetaan myös vahvan satiirista kerrontaa, joka juontaa niin ikään alkuperäisen Falloutin perimään. Cainin hassuttelut yhdistyvät Boyarskyn tummanpuhuvaan synkistelyyn, jotka eivät yllä aivan laskeuman kaltaiseen napakymppiin, mutta sivuavat sitä hyvin likeltä. Kapitalismi, suuryritykset, riistotalous ja kvartaali ovat se terminologia, jonka juurelle The Outer Worlds rakentaa pesänsä, mutta vitsit avautuvat helposti ilman syvällisempää perehtyneisyyttä talouteen. Pienoinen herraviha on tosin aina eduksi.

The Outer Worldsin näkemys kapitalismista on nimenomaan näkemys eriarvoisuudesta. Tai tarkemmin sanottuna kaikilla on kyllä arvo, mutta ainoastaan yrityksen tilinpäätöksessä. Huumori nojaa vahvasti sorrettujen työntekijöiden ahdinkoon, absurdeihin yrityskulttuureihin sekä puhtaasti positiiviseen tulokseen pyrkivässä päätöksenteossa, jotka synnyttävät monia kutkuttavia kertomuksia galaksin äärilaidoilta. Esimerkiksi Edgewaterin työntekijät ovat yrityksen omistuksessa vielä kuoleman jälkeenkin, kun taas yleinen kulutuskulttuuri on luonut markkinat mitä erikoisemmille tuotteille, joiden pieneen pränttiin kannattaisi ehdottomasti tutustua.

Vaikka vastakkainasetelma ilkeiden korporaatioiden ja oikeuksia tahtovien työläisten välillä on selkeä, varsinaiset valinnat ovat kaukana mustavalkoisesta. Peli välttää räikeän kontrastin keskittymällä juuri yksilöihin yritysten sijaan, jolloin hyvää tarkoittavat ihmiset voivat löytyä kummalta puolelta tahansa ja ratkaisut harvemmin auttavat kaikkia.

Maailma onkin kauttaaltaan varsin onnistunut ja nostaa monesti vähintään hymyn suupieleen. Toisinaan meno yltyy ihan naurunremakaksi saakka. Lukuisat hahmot ovat niin ikään pääosin mielenkiintoisia tuttavuuksia, joskin kehittäjätiimin pienen koon vuoksi eivät järin persoonallisia – samat kasvot kiertävät henkilöltä toiselle vähän liian tiuhaan. Harmillisesti persoonattomuus näkyy ennen kaikkea pelaajan seuraan lyöttäytyvissä kumppaneissa, jotka jäävät suurilta osin hieman tylsiksi.

Samaa voi osaltaan todeta itse pelattavuudesta, joskin tylsä on ehkä turhan voimakas kärjistys. The Outer Worlds on pelillisesti kaikin puolin Fallout 3:n perillinen, jossa ajan hidastava V.A.T.S. on vain korvattu TTD:llä. Sen maailma on myös huomattavasti pienempi ja koostuu useista eri planeetoista, jotka tuovat visuaalista pientä vaihtelua seikkailuun. Tämän myötä eteneminen on huomattavasti kompaktimpaa, mutta valitettavasti sekään ei riitä estämään kaavamaisuuden riipimistä kuvioihin.

The Outer Worldsissa ei nimittäin voi välttyä räiskimiseltä, joka muuttuu hyvin nopeasti pakolliseksi pahaksi. Lukuisia eri lähestymistapoja tarjoavat genren pelit eivät ole onnistuneet löytämään vielä oikeaa tapaa hoitaa räiskintää kunnialla, eikä Obsidian ole joukkonsa ensimmäinen. Vaikka pelissä on useita eri aseita, elementtejä sekä kumppaneita erikoiskykyineen, vain muutama hassu vihollistyyppi karsii kokemusta rankalla kädellä. Tuntuma ei ole missään nimessä huono, mutta ei se ole järin kiinnostavakaan. Ja sitä on runsaasti.

Onneksi monet kohtaamiset voi läpäistä lukuisin eri keinoin ja oma pelityyli vaikuttaa paljon saatavaan kokemukseen. Periaatteessa pelaaja voi hiipiä vaikka kaikkien erämaassa vastaantulevien vihollisten ohi, mutta se näkyy sitten suoraan kokemuspisteiden määrässä. Tasonnousut tarjoavat puolestaan mahdollisuuksia nostaa kykyjä, jotka lisäävät vaihtoehtoja etenemisreittien suhteen sekä antavat tasavälein erilaisia bonuksia. Pelin räiskintävetoisuudesta kertoo paljon se, että myös pelin puhekyvyt antavat nyt etuja taisteluihin.

Suuresta roolista huolimatta räiskintä ei ole onneksi The Outer Worldsin tärkein anti, vaan sen nappaavat kutkuttava maailma, toimiva huumori sekä pelaajalle suotu valinnanvapaus. Jos tuoreimmat Falloutit tai The Elder Scrollsit ovat säväyttäneet peleinä, Obsidian tarjoaa näistä pienemmän mutta huomattavasti laadukkaammin kirjoitetun vastineen. Lähin samaistumispinta löytyykin saman studion lähes vuosikymmenen takaisesta Fallout: New Vegasista, jonka henkinen sisartuote The Outer Worlds on. Toisin sanoen siis taattua roolipelilaatua.

THE OUTER WORLDS

”Purevaa satiiria galaksin laitamilta”