Uusimmat

ATV Offroad Fury 3 (PS2)

12.04.2006 00:00 Tero Lehtiniemi

Sonyn varsin suosittu ATV Offroad Fury-pelisarja on nyt edennyt kolmanteen osaansa. Mönkijähurjastelun tekijätiimi on kahden ensimmäisen osan jälkeen vaihtunut, mutta tällä kertaa pelistä vastaava Climax Studios ei sekään ole ensikertalainen ajopelien saralla. Tiimin meriiteistä löytyy nimittäin esimerkiksi erinomainen MotoGP-sarja.

Sarjana ATV Offroad Fury keskittyy kuvaamaan pelimaailmassa varsin harvoin mallinnettuja menopelejä, eli All Terrain Vehiclejä, tuttavallisemmin mönkijöitä. Mikäli pelisarjaa on uskominen, pyörii kyseisten vempeleiden ympärillä ihan oikeaa kilpailutoimintaa. Extreme-henkistä kisailua on tarjolla niin yksin- kuin moninpelinäkin, useissa eri pelimuodoissa.

Pelin sydän on ehdottomasti Championship-moodi, jossa pelaaja kahlaa läpi tyyliltään ja vaikeustasoltaan vaihtelevia kisoja. Kisailun tärkeimpänä pointtina on netota mahdollisimman paljon krediittejä, joilla uusien menopelien, ratojen ja muun sisällön avaaminen onnistuu. Ratoja on varsin reilusti, noin nelisenkymmentä kuudella eri maastotyypillä. Valikoimasta löytyy mönkijöille ominaisten maastoratojen lisäksi myös lähinnä karting-paikoilta vaikuttavia tylsiä halleja.

Itse kisat ovat usein varsin haastavia, mutta vaikeustaso skaalautuu mukavasti niin, että uudetkin pelaajat pääsevät meininkiin mukaan. Muiden kilpailijoiden töniminen kumoon on hyväksyttävä ja erittäin toimiva keino sijoituksissa etenemiseen, ja muiden kilpailijoiden lisäksi uhkana ovat radoilla olevat esteet ja vaaralliset alastulopaikat. Korkeita ilmalentoja voi ja kannattaa käyttää hyödyksi, sillä erilaisista tempuilla netottavilla stunt-pisteillä saa ylimääräisiä, aina niin tärkeitä krediittejä.

Vaikka yksinpeli ei sinänsä kiinnostaisikaan, on Championship-moodia pakko tahkota. Ainoastaan sitä kautta pelaaja voi avata samalla laitteella pelattavaan moninpeliin karttoja ja uusia mönkijöitä. Jaettua ruutua käyttävän moninpelin lisäksi tarjolla on myös täysipainoinen verkkopeli, joka mahdollistaa kuuden pelaajan väliset kisailut. Nettipeliin on muutenkin panostettu, sillä tarjolla on esimerkiksi messulautoja, klaanipohjaista pelaamista ja tulevaisuudessa jopa ladattavaa lisäsisältöä.

Teknisesti asiat ovat kunnossa. Uusittu pelimoottori tarjoaa näyttävää, sulavasti pyörivää grafiikkaa ja omaperäisen ajotuntuman, joka sen ilman sen kummempaa kokemusta aidoista kulkupeleistä tuntuu erikoiselta ja sopivan mönkijämäiseltä. Musiikki koostuu pääosin punk- ja numetal-henkisistä rainoista, ja tavallaan sopivatkin pelin extreme-henkeen. Pelin numetal-kyllästäminen ei välttämättä ole kuitenkaan hyvä asia. Musiikki rupeaa nimittäin hyvin nopeasti käymään rasittavaksi, jos kyseisestä musiikkilajista ei perusta.

Aikaisemmille ATV-peleille sydämensä menettäneille sarjan kolmas osa on ehdottoman kannattava hankinta, etenkin mönkijärallin ystäville. Mutta jos kyseisillä vempeleillä kisailu tai myöhemmissä kilpailuissa vaadittava isomman luokan kikkailu ei kiinnosta, kannattaa pennoset suosiolla käyttää johonkin muuhun.

Tekijä: Climax Studios
Julkaisija: SCEE
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: PlayStation 2
Pelaajia: 1-6
Pelin kotisivu: ATV Offroad Fury 3