Capcom Classics Collection (PS2, Xbox)

03.02.2006 00:00 | Jukka O. Kauppinen | 138

Retro on muotia. Vanha muotoilu, 50-luvun mööpelit, 60-luvun autot, 80-luvun musiikki ja 40-luvun lentokoneet, ne ovat in. Niin myös videopelit.

Jokainen itseään kunnioittava pitkän linjan pelitalo on kaivellut tuotoksiaan arkistojen kätköistä ja julkaisee niitä uudestaan. Boomi käynnistyi retropelien tunkemisella tv-pelien kuosiin, mutta klassikkoja herätellään henkiin myös pc- ja konsolikokoelmina.

Ikivanhoissa peleissä on kuitenkin se ongelma, että muistot ovat hehkeämpiä kuin itse pelit. Elämys ei ole aina toivotun nostalginen. Capcom ei kuitenkaan mennyt Classics Collectioninsa toteutuksessa halpaan. Panostuksen ansiosta se on retrokokoelmien aatelia, joka tarjoaa pelaajalle myös reilun annoksen informaatiota.

Kokoelman pelejä katsastellessa on pakko hämmästellä Capcomin 80-luvun puolivälissä ollutta kultaista kautta. Huimia pelejä, toinen toisensa jälkeen. Tosin useimmat tulivat meikämailla tutuiksi ennemminkin onnistuneiden C-64-käännösten kautta. Ja siinäpä onkin yksi kokoelman koukku: kokoelman pelit ovat pelihalliversioita, eivät tutumpia C-64- tai Amiga-versioita. Ei siis ihme, jos vanha suosikki ei tunnu aivan oikealta. Esimerkiksi Commando näyttää ja tuntuu oikealta, mutta kolikkopelin lurittelu on kaukana Rob Hubbardin legendaarisesta C-64:n Commandon soundtrackistä. Fiilis puuttuu.

Muutoin pelihalliversioiden käännös on tehty teknisesti todella hyvin. Pelit pyörivät huomaamattomasti emulaation päällä. Capcom on lyönyt jokaiseen peliin omat alkuvalikkonsa sekä kääntänyt ohjauksen joypadille. Ohjaaminen luonnistuu sekä suuntaohjaimella että sauvalla. Moninpelaamista tukevia pelejä voi pelata kahdella padilla.

Pelaaminen onkin tekniseltä kannalta sujuvaa ja vaivatonta. Hieman eri asia on se, miten hyvin nämä vanhat pelit pitävät muassaan? Purevatko pelivanhukset vielä?

Osa peleistä toimii vielä hyvin. Vanhoja suosikkeja kokeilee mielellään, vaikka refleksit ja pelitaidot tuntuvatkin jääneen matkan varrelle. Padilla pelaaminen ei tosin anna samaa äärimmäistä kontrollia kuin kunnon jämäkkä digitaalisauva. Osa peleistä tarjoaa jopa positiivisia yllätyksiä. Esimerkiksi vertikaaliräiskintä 1942/1943:ssa on selkeydessään primitiivisen mukaansatempaavaa. Kiitos pelihallijuurien pelaamista voi aina jatkaa uuden virtuaalikolikon syöttämällä, eli the end ei ole este, vain hidastustömpsy.

Kokoelman vahvuudeksi täytyy lukea sekin, että meikäkulmilla ennen näkemättömien kolikkopelien kokeminen on omalla tavallaan sivistävä kokemus. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että Capcom Classicsissa ei ole tyypillisen retrokokoelman kuraa. Capcomin pelit ovat sen verran tuoreempaa tuotantoa, että grafiikasta saa selvää, pelit näyttävät yleensä hyvälle ja peleissä on muutakin kuin kaksi pingismailaa. Eli tarjolla on oikeaa pelattavaa.

Kelpo extrat

Kokoelmalla on myös reilu annos taustatietoa jokaisen pelin historiasta. Niiden katsomiseen on kuitenkin keksitty veikeä juju: perushistoriikki on heti luettavissa, mutta lisätiedot, kuten videot, mainoskuvat, tekijöiden haastattelut ynnä muu, aukeavat vain itse peliä pelaamalla. Tuhti taustatietoannos tuo Capcom Classicsiin reilun annoksen lisäarvoa ja nostaa pelienkin kiinnostavuutta.

Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: Xbox
Saatavilla: PlayStation 2, Xbox
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: capcomclassics.com
 

Capcom Classics Collectionin pelit

Pidempi lista kaikista Capcom Classicsin peleistä, englanninkielinen

1942
Julkaistu: 1984
Lentoräiskintää Tyynellä valtamerellä.
Mistä tuttu: Kolikkopelistä on jokunen havainto Suomestakin. Kovempi juttu oli kuitenkin C-64:lle ilmestynyt käännös, joka vei monet mennessään.

1943
Julkaistu: 1987
Sitä samaa, mutta nyt P-38-koneella.
Mistä tuttu: Katso 1942.

1943kai
Julkaistu: 1988
Vain Japanissa julkaistu hardcore-versio.

Bionic Commando
Julkaistu: 1987
Bioninen sotilas sinkoilee kentillä teleskooppikäden vauhdittamana.
Mistä tuttu: Erinomaisesta kotimikrokäännöksestään. Aikansa parhaita C-64-pelejä.

Commando
Julkaistu: 1985
Rambo ja Arnie kalpenevat tämän supersotilaan vyörytyksen rinnalla.
Mistä tuttu: C-64-versiosta ja Hubbardin soundtrack-versiosta.

Exed Exec
Julkaistu: 1985
Räiskintää ja bonusten keräilyä.

Final Fight
Julkaistu: 1989
Suurkaupungin kaduilla pärjää vain kovanyrkkisin.
Mistä tuttu: Amiga-käännöksestä.

Forgotten Worlds
Tuntematon sotilas tuhoaa pahan jumalattaren.
Julkaistu: 1988

Ghost ’N Goblins
Julkaistu: 1985
Reipasta tasohyppelyä uljaan ritarin kera.
Mistä tuttu: Muikeasta C-64-pelistä ja ennen kaikkea klassikoksi nousseesta Rob Hubbardin säveltämästä soundtrackista.

Ghouls ’N Ghosts
Julkaistu: 1988
Sir Arthur suuntaa peitsineen Haadekseen.

Gun Smoke
Julkaistu: 1985
Villin lännen räiskintää.
Mistä tuttu: Kolikkopeli nähty Suomessakin. Keskiverto käännös 8-bittisillä mikroilla.

Legendary Wings
Julkaistu: 1986
Lentoräiskintää jumalten suomilla siivillä.

Mercs
Julkaistu: 1990
Palkkasoturiräiskintää Yhdysvaltain presidentin pelastamiseksi.

Pirate Ship Higemaru
Julkaistu: 1984
Hämmentävä pulmapeli piraattihengessä.

Section Z
Julkaistu: 1985
Pysty- ja vaakasuuntaan vierivää avaruusräiskintää.

Son Son
Julkaistu: 1984
Tappelemista kentästä kenttään.

Street Fighter II
Julkaistu: 1991
Aikanaan mullistava 2d-tappelupeli.
Mistä tuttu: Kolikkopeliä hakattiin ankarasti meilläkin, ja peli synnytti myös melkoisen mediakohun. Amiga-versio oli onnistunut käännös ja roikkui pitkään myyntilistojen kärjessä.

Street Fighter II: Champion Edition
Julkaistu: 1992
Päivitysversio, joka lisäsi ensimmäisen pelin pahikset pelattaviksi hahmoiksi.

Street Fighter II: Hyper Fighting
Julkaistu: 1992
Turbonopeutettu ja tasapainotettu mättöpeli.

Super Ghouls ’N Goblins
Julkaistu: 1991
Sir Arthurilla on lisää aseita ja uusia kykyjä, kuten myös parannettu grafiikka.

Trojan
Julkaistu: 1986
Paha kuningas nujerretaan miekan ja kilven voimalla.

Vulgus
Julkaistu: 1984
Vertikaalivierivä räiskintä avaruudessa.