Dark (PC, Xbox 360)
Tekijä: Realmforge Studios
Julkaisija: Kalypso Media
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu:http://darkthegame.com/
Arvostelija: Juho Anttila
Vampyyrien populaarikulttuurisuosion huomioon ottaen on suorastaan ihme, että yön hammasveikkoja nähdään näinkin harvoin pelien päähenkilöinä. Dark yrittää korjata tämän puutteen, eivätkä nämä hemoglobiini-imurit loista pimeässä.
Bram Stokerin visioihin on silti matkaa, vaikka metroseksuaaliansaan ei langetakaan. Darkin vampyyrit ovat sosiaalisia otuksia, joilla on oma yhteisö. Lisäksi koko laji on uhanalainen, sillä joku metsästää metsästäjiä.
Ennen kuin tähän saakka päästään, on kuitenkin selvitettävä, kuka minä olen, mistä minä tulen ja käynkö täällä usein. Päähenkilö Eric Bane nimittäin kärsii yllättävän verenjanon lisäksi muistinmenetyksestä. Onneksi läheltä löytyy kavereita, jotka kertovat, ettei tilanne ole niin paha. Se on pahempi.
Darkin kehittänyt Realmforge Studios avasi pelin vuonna 2009 erinomaisella Ceville-seikkailulla. Tämän jälkeen suunta on ollut valitettavan alavireinen. Dungeons oli korkeintaan keskinkertainen ja ikävä kyllä kunnianhimoinen Dark lähestyy jo floppia. Ettekö usko? Lukekaa ihmeessä eteenpäin.
Hiljaa hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä
Darkin vampyyrinäkemyksen mukaan hiljattain kääntyneen imuttelijan on syytä hörpätä tartunnan antaneesta vampyyristä, tai aivoparka mätänee ja yön herrasta tuleekin aivoton ghouli. Paremman puutteessa tarpeeksi vanha ja vahva vampyyrikin kelpaa kohteeksi. Arvaammekin jo, mitä Ericin pitää ihan ensimmäiseksi tehdä.
Parantavan veren metsästys käy hiippailupelin keinoin. Ihan aluksi Eric osaa piiloutua ja hiipparoida. Hengen saa lähtemään vihollisilta yhtä nappulaa painamalla, verenluovutus lupaa kysymättä käy painamalla samaa nappulaa pidempään. Siinä olikin Darkin koko lähitaistelujärjestelmä. Matkan päästä ammuskelua ei nähdä sitäkään vähää, jos paria Ericin myöhemmin avattavaa kykyä ei lasketa.
Niin, ne kyvyt. Noviisivampyyri kerää sekä vihollisia kellistämällä että tarinassa etenemällä kokemusta, jolla ansaitaan kykypisteitä. Kykypisteillä puolestaan hankitaan erilaisia vampyyrimaisia kykyjä, kuten monen sorttista mielenhallintaa ja temppuja, joilla henki lähtee pahoista miehistä vaikka matkankin päästä. Lopputekstien pyörähtäessä ruudulla Eric onkin kasvanut melko mahtavaksi vampyyriherraksi.
Sitä ennen on kuitenkin hiippailtava aika monen kentän läpi, valitettavan usein samaa kaavaa toistaen. Hiippailupelistä kun on kyse, suora konflikti ei ole ratkaisu. Siltä varalta, että joku kuitenkin yrittää, jaetaan kokemusta huolimattomille mökäapinoille huomattavasti kitsaammin kuin hipi hipi hipistelijöille.
Tallennuspaikkafasismia ja tekoälykukkasia
Oikeastaan Dark on pitkä sarja toinen toistaan toistavia hiippailuhaasteita. Eric saapuu vihollisten täyttämään huoneeseen, jonka läpi on päästävä. Tien tukkeena olevat vartijat, sotilaat ja ghoulit seuraavat orjallisesti ennalta määrättyjä reittejä, elleivät peräti seistä toljota paikoillaan. Koska vampyyrillä on huimia kykyjä, vihollisten sijainnin ja liikkeet voi luntata myös röntgenkatseella seinien läpi.
Pähkinä murretaan etsimällä oikea järjestys ja rytmi vihollisten hoitelemiseksi hiippailemalla ja vampyyrikykyjä hyödyntäen. Haastavaksi tempun tekee paitsi vihollisten suuri määrä, myös se, että väkivallasta lähtee kovasti ääntä. Kun veren imaisuun kuluu varsinkin aluksi aikaa hyvän tovin verran, joutuu liikkeitään suunnittelemaan tosissaan.
Toki viholliset voi kolkata hengiltä nopeamminkin, mutta tällöin ei saa ladattua vampyyrienergiaa, jota tarvitaan kaikkien tosi siistien temppujen tekemiseen. Pelaaminen onkin parhaimmillaan tiukkaa taktista pelisilmää vaativaa tasapainottelua ja harkittua riskinottoa.
Pahimmillaan ja valitettavasti harmillisen usein sorrutaankin sitten niin sanottuihin helppoihin sudenkuoppiin. Vihollisten tekoäly on täysin luokatonta. Konfliktin revetessä avoimeksi paras tapa selvitä hengissä on odottaa nurkan takana vaanimassa harhateille eksyviä vihollisia. Parin minuutin piilottelun jälkeen vartijat kyllästyvät ja toteavat tilanteen olevan ohitse, vaikka huone olisi täynnä kuolleita kavereita. Hiippailupelien pahimpia kliseitä tämäkin.
Kun viholliset seuraavat joko samoja raiteita tai käyttäytyvät kuin sokeat hiiret, haetaan haastetta aivan väärillä tavoilla. Tallennuspaikkafasismi on näistä ikävin. Pelaaminen on jo lähtökohtaisesti turhauttavaa yritys ja erehdys -leikkiä. Kun huoneita ketjutetaan sitten välillä peräkkäin useita ilman, että tilanne tallentuu välissä, meinaa ohjain saada kyytiä tämän tästä. Tarjolla on monotonista ulkoa opettelua dynaamisen hiippailuseikkailun sijaan.
Budjettitekniikka
Kuten yllä käy ilmi, Dark onnistuu keräämään samaan pakettiin oikeastaan kaikki hiippailupelien pahimmat ongelmat. Lohtua ei löydy myöskään teknisen toteutuksen puolelta, sillä Dark on budjettijulkaisu ja se sekä näkyy että kuuluu. Rahkeet eivät selvästi ole riittäneet toteuttamaan tekijöiden tavoitteita.
Piirrosmainen graafinen ulkoasu tekee parhaansa piilottaakseen grafiikan ankeuden, mutta ihan tässä ei onnistuta. Erityisesti tämä käy ilmi hahmoanimaatioissa, jotka ovat epärealistisen kankeita ja kasvojen liikkeissä, joiden kohdalla voidaan puhua jo naurettavalle tasolle yltävästä pökkelöydestä.
Äänimaailma ei tästä juuri paranna. Näyttelijät kuulostavat siltä, kuin mikin ääreen oltaisiin kutsuttu kehitystiimin niitä jäseniä, joille sattui arvonnassa käteen se lyhin tikku. Suoritukset vaihtelevat monotonisen läpilukemisen ja vaivaannuttavan ylinäyttelyn välillä, ilman välivaiheita.
Kaiken kruunaa käsikirjoitus, joka on luvalla sanoen melkoisen amatöörimäistä kökköä. Samaan pakettiin on saatu kasattua hirveän paljon kliseitä ja todella vähän uusia ideoita. Ovatkohan tekijät edes yrittäneet lukea itse kirjoittamaansa dialogia? Arvostelukyky on pettänyt pahemman kerran. Ehkä nämä ideat ovat tuntuneet tekijöistä siisteiltä, mutta sitä ne eivät ole.
Aika ajoin Dark onnistuu silti luomaan jopa tunnelmaa. Onko kyse onnekkaasta vahingosta vai aidosta onnistumisesta, kun piileskely ja oikean reitin etsiminen tuntuu välillä aidosti jännittävältä? Tiedä häntä. Jokaisen tällaisen hetken eteen joutuu pettymään ja turhautumaan viisi kertaa, mutta positiivisten kokemusten voimalla pelin jaksaa pelata kertaalleen läpi saakka. Tosin tähän ei kauheasti aikaa kulu, sillä Dark on suhteellisen lyhyt peli.
Mitä tapahtui studiolle, joka teki sympaattisen Cevillen? Realmforge Studiosin kunnianhimo on selvästi kasvanut eri tahtia taitojen ja resurssien kanssa. Samalla jotain on tapahtunut myös itsekriittisyydelle. Darkin tekniset puutteet tahtoisi antaa anteeksi, mutta pelissä on niin paljon ihan aitoja suunnitteluvirheitä, että loppuarvosana nousee silti hädin tuskin tyydyttävän alarajalle. Harmin paikka, sillä tästä ideasta olisi voinut tehdä hyvänkin pelin.
