Deus Ex: Human Revolution (PC, PS3, Xbox 360)

26.08.2011 11:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Eidos Montreal
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC, Windows XP/Vista/7, 2 GHz prosessori, 1/2 Gt muistia (XP/Vista+W7), Geforce 8000/Radeon HD 2000
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://deusex.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Harva peli nauttii PC-veteraanien keskuudessa niin pyhästä statuksesta kuin alkuperäinen Deus Ex. Rooli- ja räiskintäpelin sekoitus on jäänyt muistoihin elämää suurempana pelinä, jonka jatko-osa oli valitettavaa kuraa (Eriävä mielipide. Ei se kuraa ollut, mutta ei niin hyvä. -JOK).

Vuosikausien tauon jälkeen Deus Ex nousee uudelleen. Konsolipelin leima roikkuu taas niskassa, mutta ilahduttavasti se ei paljon paina: Deus Ex Human Revolution on pienistä lommoista huolimatta täyttä rautaa.

Human Revolutionin paras oivallus lienee se, että se sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä Deus Ex –peliä ja itseasiassa kertoo tarinan ensimmäisten kyberneettisten parannusosien, augien, päivistä. Ratkaisu paitsi vapauttaa tiimin vastuusta JC Dentonin tarinan jatkamisestä väkinäisen oudoilla ja taatusti hölmöillä tavoilla, myös tekee kokonaisuudesta mukavan retrohenkisen.

Deus Ex Human Revolutionin tarina nimittäin tuntuu todella paljon klassiselta kyberpunkilta. Suuryhtiöiden välistä sotaa, pohdintaa median roolista ihmisten ajatusten muokkaajina sekä tietenkin keskustelua siitä, mitä inhimillisyys oikeastaan onkaan. Onko ihminen vähemmän ihminen, jos suuri osa hänen kehostaan korvataan tietokoneilla?

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Tämä on piristävää vaihtelua moniin muihin tieteispeleihin verrattuna. Ei muukalaisten invaasioita, ei olevinaan syvällisiä kysymyksiä uskonnosta, vaan rehellistä William Gibson / Neal Stephenson –settiä, joka saa varmasti kaikki nuoruudessaan alan kirjallisuutta kuluttaneet lääpälleen.

Kuten tietenkin olettaa sopii, tarinan päähenkilö on monellakin tapaa kaikkien näiden avainkysymysten keskipisteessä. Itse päätarina on eeppinen kertomus menetyksestä, kostosta ja elämää suuremmista pahiksista, jotka hämärien salaliittojensa ja varjohallitustensa avulla johtavat maailmaa.

Mutta sen ympärillä pyörii myös henkilökohtaisempi tarina, jossa käsitellään Jensenin muutosta täysin lihallisesta ihmisestä koneen ja ihmisen risteytykseksi, ihmisen seuraavaksi evoluution asteeksi. Miksi juuri Jensenin keho tottui augeihin kuin kala veteen, samalla kun moni muu popsii lopun ikäänsä hylkimisreaktiota pysäyttäviä lääkkeitä? Tähänkin vastataan tarinan aikana.

Taustatarina onkin yksi Human Revolutionin parhaista piirteistä, samaten kuin tapa, millä se kerrotaan. Vaikka mukana toki on paljon keskustelua ja välianimaatioita, suuri osa taustatarinasta selviää itseasiassa maailmasta löytyviä kirjoja lukemalla. Ne selvittävät taustoja ja usein myös vihjailevat tulevista juonenkäänteistä, joten lukeminen todella kannattaa.

Inhimillinen evoluutio

Vaikka taustatarina olikin minun silmissäni se pelin todellinen tähti, se ei tietenkään ole pelissä pääasia. Itse peli kulkee erikoisena first ja third person –räiskintäpelin risteytyksenä. Valtaosan ajasta peli kulkee first person –näkymästä, mutta aina kun Jensen suojautuu vaikkapa pöydän tai kulman taakse, kamera ponnahtaa olan taakse.

Ratkaisu ärsyttänee monia wanhan koulukunnan Deus Ex –faneja, mutta minkäs teet. Itse pidin sitä ihan hyvänä kompromissina, sillä varsinkin kulmien taakse kurkkiminen on olan takaa paljon helpompaa kuin pään sisältä.

Kaikki ei Human Revolutionin third person –räiskintämaailmassa kuitenkaan ole kultaista, sillä se itse räiskintäosuus on selvästi pelin heikointa alaa. Ennen kuin aseisiinsa modailee punapistetähtäimet ja muut tarpeellisuudet, tähtääminen on tuskallista ja tarkkuus odottaa löytäjäänsä. Ongelmaa pahentaa se, että testialustana toimineen PlayStation 3:n peukkutikut ovat aina olleet mielestäni hieman epätarkkoja, mikä ei auta kun pitäisi yrittää napsaista pistoolilla ohimoon 100 metrin päässä riekkuvaa kiväärimiestä.

Ongelmaa pahentaa se, että vihollisten tekoäly on … no, älytön. Hyvälle päälle sattuessaan pojat kyllä hakeutuvat kivasti suojaan, heittelevät kranaatteja ja paukuttavat Jensenin viimeiseen tunnettuun olinpaikkaan todellista lyijytuulta. Nämä hyvät päivät ovat kuitenkin vähän harvassa ja suurimman osan taisteluista pystyy juustottamaan hyvin helposti.

Ensin ammutaan yksi vartija niin, ettei kukaan näe laukauksen lähtöpaikkaa. Kohta ensimmäinen kaveri tulee paikalle ihmettelemään kaverinsa ruumista ja saa niin ikään vaimennetusta pistoolista päähänsä. Toistetaan, kunnes kulman takana odottaa viisimetrinen ruumispino. Tai sitten vain menee lähimpään oviaukkoon piiloon ja ammuskelee haulikolla vartijoita näiden yrittäessä rushata ovesta sisään.

Muitakin outouksia löytyy. Vartijat eivät välillä tajua, että lasin voi ampua rikki. Niinpä lasiseinän takana kekkuloiva Jensen saa katsella, kun vartijat steppaavat edestakaisin aseet olalla uskaltamatta kuitenkaan ampua laukaustakaan. Vähennetäänköhän lasin hinta heidän palkoistaan?

Onneksi räiskintää ei ole pakko harrastaa, eikä rehellisesti sanoen kannatakaan, sillä Human Revolution on suunniteltu selvästi hiippailupeliksi. Ja sellaisena se myös loistaa. Kaikki pelin kentät on suunniteltu niin, että erilaisia lähestymistapoja ja reittejä on usein puoli tusinaa erilaista.

Niiden hyödyntäminen riippuu osittain pelaajan omista hoksottimista ja osittain Jensenin kyvyistä. Perinteisten ”+5% hakkerointiin” –viritelmien sijaan pelin hermokeskuksena toimii simppeli kykypuu, johon saa sijoittaa tasaisin väliajoin saamiaan pisteitä. Kahdella pisteellä avataan uusi ominaisuus – vaikkapa ihonalainen panssari tai verhoutumislaite – kun taas lisäaparannukset maksavat pisteen per tärppi.

Kykyjä on jos jonkinlaisia. Osa auttaa vaikka hakkeroinnissa, toiset taas piirtävät pelin kartalle vihollisten näkökenttiä ja kuuloetäisyyksiä, kolmas taas asentaa Jensenin selkään laskuvarjon, jonka turvin voi hypätä vaikka miten korkealta kuolematta.

Systeemi on roimasti yksinkertaisempi kuin ennen, mutta samalla myös tyydyttävämpi. Pisteillä kun saa välittömästi jotain uutta ja konkreettisen kivaa. Mukavasti pääjuonen voi pelata läpi aivan miten haluaa, sillä se ei koskaan vaadi pelaajalta mitään erikoiskykyjä, joskin niistä on aina apua. Tarpeeksi oiva hakkeri voi vaikka haxoroida välipomon vartijarobotit ja kääntää ne tätä itseään vastaan.

Sivutehtävät ja kätkettyjen aarteiden etsintä taas vaativat jos jonkinlaisia ihme juttuja ja saavat aikaan pelin, jossa ensimmäisellä pelikerralla jää varmasti näkemättä jotain. Tämä on tietenkin hyvä juttu, ainakin jos pitää uudelleenpeluuarvosta.

Mutta miltä se sitten tuntuu?

So far so good, mutta yksi kysymys on yhä vastaamatta: miltä se kaikki sitten käytännössä tuntuu? Miten kyberpunk-tarina ja monipuoliset vaihtoehdot käytännössä nivoutuvat yhteen? Yllättävän hyvin. Vaikka olen Deus Exini pelannut ja ykkösestä nauttinut, en ollut ikinä mikään sen fanaattinen lipunkantaja. Mutta minun mielestäni Human Revolution tuntuu Deus Ex –peliltä, siis hyvässä mielessä.

Se yhdistää mainiosti sopivan määrän vapautta sopivan toimivaan skriptaukseen ja saa aikaan cocktailin, jossa tarina pysyy koko ajan liikkeessä ja pitää pelaajaa otteessaan, mutta samalla voi itse kuitenkin tehdä jatkuvasti valintojaan.

Eikä kyse ole vain siitä, ninjaako itsensä tukikohtaan tikkaita vai viemäreitä pitkin. Oikein pelaamalla kun voi suoraan ohittaa monet kinkkisistä esteistä. Eräässä alun tiukassa tehtävässä pitäisi salavihkaisesti murtautua sisään poliisiasemalle ja varastaa hieman todistusaineistoa. Tehtävä on pitkä ja haastava, sillä vastaan tulee koko ajan kovia hakkeroinnin kohteita ja joka nurkassa pyörii poliiseja. Hiippailuun uppoaa helposti toista tuntia, kun hivuttautuu varovasti paikasta toiseen kyttäillen vihollisen partioreittejä ja yrittäen etsiä sopivia ninjauspaikkoja.

Tai sitten voi puhua aulassa työskentelevälle kersantille ja jos on tarpeeksi lipeäkielinen, suostutella tämän päästämään Jensen ilman suurempia kommervenkkejä suoraan kohdealueelle. Molemmat metodit toimivat ja ovat omalla tavallaan hauskoja, eikä kokemus tunnu huonommalta, pelasi sitten miten tahansa.

Vielä hauskempia ovat ne hetket, jolloin tuntee tavallaan jäynäyttäneensä peliä ja saaneensa siitä palkinnon. Eräässä loppupään kohtauksessa Jensen jää ansaan suuren firman kattohuoneistossa. Oviaukosta syöksyy sisään toista kymmentä raskaasti aseistettua turvamiestä ja taistelusta on tulossa hankala. Ainakin, jos ei tee niin kuin minä ja heitä vartijoiden keskelle kaasukranaattia. Pientä köhimistä myöhemmin pokataan isot kokemuspisteet ja lootitaan ruumiit.

Pitää myös kehua pelin ulkoasua. Vaikka ennakkohype taidenäyttelyineen menikin ihan överiksi, Human Revolution on silti persoonallisella tavalla kaunis peli. Jensenin naama näyttää banaanilta, mutta muuten mennään mainiolla tasolla. Värimaailmat ja esineiden suunnittelu huutavat naamaan olevansa futuristisia, mutta jälleen hyvällä tavalla. Animaatiokin on pehmeää ja niin on muuten ruudunpäivityskin. Testissä ollut PlayStation 3 –versio on lukittu 30 FPS:n nopeuteen, mutta siinä se sitten pyörikin ihan ongelmitta. Ja PC:llä vain taivas on tietenkin rajana.

Mikään ei ole täydellistä

Ongelmiakin toki löytyy. Pelin ääninäyttely on hetkittäin tragikoomista ja väärällä tavalla – eli liian vähän hakkeroimalla ja penkomalla – menettää ison osan pelin juonesta. Nämä ovat kuitenkin vielä pieniä kauneusvirheitä verrattuna niihin suurempiin lommoihin.

Se jo käsiteltiinkin, että pelin räiskiminen on parhaimmillaankin vain OK-tasoa, mutta pomotaistelut vajoavat vielä alemmas. Ne ovat pääsääntöisesti masentavan vaikeita ja typerryttävän rasittavia pelinpysäyttäjiä, mutta onneksi niitä ei tule vastaan monta kertaa pelin aikana. Sen sijaan se toinen huonous tulee. Nimittäin lataustauot.

Lataukset ovat alustasta riippuen joko hieman häiritseviä tai suorastaan rasittavia, varsinkin kun niitä saa katsella vähän väliä. Riippuen pelitavasta Jensen joko kuolee vähän väliä, tai vaikkapa täydellinen ninja-sisääntulo menee reisille, koska telepaattinen vihollinen hangaarin toisella puolella näki Jensenin takin kulman vilahtavan ja nosti hälytyksen. Ja sitten ladataan.

Mainostin aluksi myös sitä, miten hyvätasoinen pelin tarina on. Ja se onkin. Mutta valitettavasti se valinnan vapaus ei ulotu siihen asti. Toki pienessä mittakaavassa valinnat painavat, mutta pelin loppuratkaisu ei muutu tippaakaan sen perusteella, ninjasiko Jensen itsensä haamuna sisään ja ulos poliisiasemalta, vai ampuiko hän kaikki vastaantulijat. Tämän sijaan pelin loppuratkaisu valitaan käytännössä pelin viimeisellä valinnalla, eikä aiemmalla ole juuri väliä.

Mutta kuten totesin, lommoistaan huolimatta Human Revolution on rautaa. Se yhdistää mainion ja old school –henkisen tarinan pelattavuuteen, joka on parhaimmillaan suorastaan erinomaista. Vaikka jouduin itse sykkimään pelin läpi vauhdilla, se oli alusta loppuun kiinnostava ja hauska kokemus. Mutta toisaalta minä pelasinkin peliä ”oikein”, eli niin, että kiersin ne pahimmat ongelmakohdat.

Jos peliltään haluaa toiminnallisempaa kokemusta, tai ei jaksa mönkiä ja penkoa ilmastointitunneleissa tuntikaupalla etsimässä salaisuuksia, peli jättää todennäköisesti kylmäksi. Onko vika silloin pelin vai pelaajan? Vapaata valintaa mainostavassa pelissä ehkä hieman molempien. Hyvää hiippailua ja ajattelevan miehen toimintaa hakevat ovat kuitenkin kotonaan.

Human Revolutionin PC-versioon keskittyvän arvostelun voit lukea täältä:

Deus Ex: Human Revolution (PC)

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Deus Ex pähkinänkuoressa

Ensimmäinen Deus Ex -peli julkaistiin vuonna 2000. Pelin taustalta löytyy kova suunnittelijakaksikko Warren Spector / Harvey Smith ja tekijästudiona surullisenkuuluisan Ion Stormin se puolisko, joka sai joskus jotain laadukasta aikaankin. Eli Ion Storm Austin.

Deus Ex löi monet pelaajat ällikällä, sillä se oli harvinaisen korkealaatuisesti käsikirjoitettu ja tuotettu kyberpunk-jännäri, joka lähestyi räiskintäpeligenreä avoimin mielin eikä pakottanut pelaajia ennaltamäärättyyn putkeen. Teos ei ollut suuren yleisön mieleen, mutta haastavaa pelaamista kaivanneille se jäi mieliin yhtenä kaikkien aikojen nerokkaimmista videopeleistä.

Peli sijoittuu dystooppiseen maailmaan vuonna 2052. Pelaaja on Yhdistyneiden Kansakuntien terrorisminvastaisen erikoisyksikön agentti J.C. Denton. Maailma on suistumassa yhä syvemmälle kaaoksen ja anarkian kuiluun, kun maailmanlaajuinen parantumaton pandemia, ”harmaa kuolema”, tappaa ihmisiä miljoonittain.

Nanoteknologia-järjestelmillä augmentoitu Denton suistuu omalta osaltaan maailmanlaajuisten salaliittojen ja niiden takaa löytyvän koko maailmanjärjestykseen vaikuttavan juonittelun keskelle.

Deus Exin arvostelu on kadonnut sivuston päivitysmatojen hampaisiin, mutta katsotaanpa jos se saataisiin kaivettua lokaaliarkistoista ensi viikolla.

Deus Ex: Invisible War julkaistiin vuonna 2003. Sen tapahtumat sijoittuvat noin 20 vuotta Deus Exin jälkeen, eli +/- vuoteen 2072. Maailmanjärjestys on romahtanut pelien välissä. J.C. Denton on edelleen mukana kuvioissa – ja hänellä on Suunnitelma. Suuri Suunnitelma kaikkien maailman ihmisten augmentoinnista. Tarinan yleinen lähtökohta on yhdistelmä ensimmäisen pelin kolmesta eri loppuvaihtoehdosta, eivätkä tarinaa värittävät eri organisaatiot ole selkeästi kukaan hyviä tai pahoja. Kaikki riippuu näkökulmasta. Kuten myös tarinan päätös.

Invisible War ei kuitenkaan yltänyt pelinä edeltäjänsä tasolle. Pelattavuus oli hyvä, mutta kenttäsuunnittelun ja tunnelman puolella fiilis jäi vähän latteaksi. Käsikirjoitus kuitenkin jatkoi ensimmäisen pelin tarinaa väkevästi.

Invisible Warin arvostelu löytyy täältä: Deus Ex: Invisible War (Xbox)

Deux Ex -videoita Domen videokanavalta:

Lisää aiheesta

Deus Ex: Human Revolution – salat avautuvat haastattelussa (osat 1-5)

Lisää etukäteispropagandaa voit nauttia Eidos Montrealin pelintekijän, Human Revolutionin tuottaja Jean Francois Dugasin haastattelusta. Haastattelu on jaettu viiteen osaan, aiheina muun muassa aiempien Deus Exien vaikutus, toiminnan ja roolipelaamisen balanssi, peliin vaikuttanut populaarikulttuuri, käsikirjoituksen luominen sekä PC-versio.

Deus Ex: Human Revolution -ensikosketus osa 1 – ylösnousemus

Joku kaltaiseni pitää kovasta science fictionista. Toiselle pelin kyberpunk-ainekset nousevat ykköseksi. Joku on kova Deus Ex -fani ja monille riittää se, että kyseessä on scifistinen räiskintäseikkailu. Jokunen ehkä antaa arvoa pelin keskimääräistä älykkäämmille seikkailupiirteille ja monimuotoisuudelle. Mutta sama se miksi tykkää, kunhan tykkää.

Deus Ex: Human Revolution -ensikosketus osa 2 – bioaugmentoitu vapaus

Pääsimme testaamaan Human Revolutionin alkupuolta, tehtäviä joissa pelaaja vasta totuttelee uuteen minäänsä. Vaikka annostus oli rajallinen, oli se samalla jo vakuuttava ja suuntaa-antava. Toimintaa, tutkimusta ja seikkailua oli sekoitettu sopivassa määrin toisiinsa, mutta roolipelillisistä aspekteista hahmonkehitystä ja sen kyber-implanttien vaikutusta ei nähdyssä mitassa ehditty oikein maistella.

Deus Ex: Human Revolution -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Peli alkaa dramaattisesti. Vallankumouksellisia augmentaatioita kehittelevä megayritys joutuu yllättäen hyökkäyksen kohteeksi. Lauma tiedemiehiä kuolee, pino prototyyppejä pöllitään ja täysin lihasta tehty sankarimme kärrätään paikalta pois kuoleman kielissä. Kun hän herää, häntä odottaa ikävä yllätys: hyökkäyksestä on kulunut useita viikkoja, viralliset tutkimukset on kuopattu vähin äänin ja sankarimme on yllättäen hiuksiaan myöten täynnä rautaa.

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.