Grand Theft Auto V (PS3, Xbox 360)
Tekijä: Rockstar North
Julkaisija: Take-Two Interactive
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu:GTA V
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Vuodelle 2013 mahtuu monta niin sanottua tapahtumapeliä. Sellaista, jotka saavat koko pelimaailman pysähtymään ja keskittämään huomionsa yhteen pisteeseen. Moni on vielä tulossa, mutta se suurin tuli jo.
Rockstarin viisi vuotta odotettu, hillittömiä summia maksanut ja kaikki viihdemyyntien ennätykset murskannut gangsterieepos on vihdoin täällä. Lunastaako se odotukset? Onko se edes mahdollista?
Rockstarin Grand Theft Auto –pelit ovat jo vuosien ajan olleet todella suosittuja, mutta Grand Theft Auto V:n tiimoilta ennakkotunnelmat olivat ennennäkemättömän hypettyneitä. Tuntui siltä kuin peliä olisi odotettu kaikkialla, niin innokkaiden pelaajien kuin satunnaisyleisön keskuudessa. Siitä kohistiin kaikkialla ja odotukset nousivat ennakkoon aivan yliampuviksi. Miten mikään peli muka voisi päästä lähellekään niiden lunastamista?
Grand Theft Auto V:n suurin yllätys on se, miten vähän se lopulta yllättää. Grand Theft Auto IV:n saaman negatiivisen vastaanoton ja Saints Row –pelisarjan räjähtävää vauhtia nousevan suosion jälkeen ei olisi ollut ihme, jos Rockstar olisi vastannut jotenkin ulkoisiin paineisiin, mutta firma jatkaa omilla raiteillaan: Grand Theft Auto V on ehtaa Grand Theft Autoa. Hyvässä ja pahassa, onneksi useammin hyvässä.
Kolme tarinaa, yksi kaupunki
Grand Theft Auto V suorittaa tervetulleen paluun Los Santosin kaupunkiin, joka on siis sen versio Los Angelesista ja sitä ympäröivistä alueista. Kaupunki tuo mukanaan kaikki populäärikulttuurista tunnetut ilmiönsä ja tunnelmansa: keskikaupungin loisto, kukkuloilla asuvat miljonäärit, slummien köyhät sekä kaupunkia ympäröivillä autiomailla asuvat huumetrokarit ja punaniskat löytyvät kaikki pelistä.
Nämä Los Santosin moninaiset piirteet tuovat toki mukanaan jos jonkinlaisia potentiaalisia päähenkilöitä ja tarinoita. Ehkä kukaan ei osannut valita sitä parasta vaihtoehtoa, sillä päähenkilöitä nähdään samalla rahalla peräti kolme. Michael on entinen kivikova pankkiryöstäjä, joka on suuren keikkansa jälkeen jäänyt eläkkeelle ja asustaa nyt ongelmaperheensä kanssa kunnon McMansionissa. Franklin taas on pikkurikollinen, joka pyrkii kohti rehellistä elämää tai ainakin sen verran suuria tuloja, että voisi jättää pikkukeikat taakseen ja keskittyä leveään elämään. Trion viimeistelee Trevor, autiomaiden psykoottinen metamfetamiinitrokari ja asekauppias.
Kohtalo saattaa kolmikon yhteen ja sen jälkeen alkaa tarina, joka on puhdasta Rockstaria: suuria kuvioita, suuria tunteita, yllättäviä käänteitä ja hyvää tarinankerrontaa. Ainakin meikäläisen mielestä se tarina oli juuri Grand Theft Auton parasta antia, sillä erinomaiset näyttelijänsuoritukset, pelimaailman mittapuulla realistiset ja hyvin kirjoitetut hahmot sekä alati kovenevat panokset ovat kiehtovaa katseltavaa.
Hahmokolmikko itse toimii kuten olettaa sopisi. Jos pelaaja ei ole parasta aikaa suorittamassa tehtävää tai tarina ei heitä kapuloita rattaisiin, hahmoa voi vaihtaa lennosta aina halutessaan. Mainiona oivalluksena hahmoa vaihdettaessa tullaan ikään kuin lennosta mukaan uuden hahmon elämään: Franklin kävelee ulos strippikerholta, Michael istuu sohvallaan katsomassa elokuvia tai Trevor vaikka herää huutaen kalsareissaan läheisestä pusikosta. Pienen jutun avulla hahmot ja pelimaailma tuntuvat todella eläviltä.
Omien tarinoidensa ja tehtäviensä ohella hahmoilla on myös muita erityispiirteitä. Kaikilla on ensinnäkin roolipelimäiset ominaisuutensa. Pelin alussa Franklin on kivikova kuski, Trevor lentäjä ja Michael ampuja, mutta tekemällä oppii: kun ajaa puhtaasti, ajotaito nousee. Kun juoksee puskissa, saa lisää kestävyyttä ja niin edelleen.
Kolmikolla on myös omat erikoiskykynsä. Franklin osaa keskittyä ajamiseen niin hyvin, että erikoiskyvyllä voi hetkeksi tehostaa autojen ohjausta naurettaviin mittasuhteisiin ja hidastaa aikaa, jolloin tiukinkin kaarre onnistuu puhtaasti. Michaelin erikoiskyky on tylsä bullet time ja Trevor taas piiskaa itsensä sellaiseen psykoosiin, ettei mies huomaa hetkeen kuolettaviakaan osumia ja tekee samalla aseillaan niin paljon vahinkoa, että autokin räjähtää pienestä rynkyn sarjasta.
Olin itse ennakkoon hieman skeptinen tripletin suhteen. Riittäisikö paukkuja muka kolmeen tarinaan? Saataisiinko kaikista sen verran erilaisia ja kiinnostavia, että mielenkiinto pysyisi yllä, eikä yhdestäkään tulisi turhaa väliinputoajaa? Kova tehtävä, mutta Rockstar on siinä onnistunut. Näin hyviä hahmoja ei aiemmissa GTA-peleissä olla nähty. Kun tarinakin todellakin toimii, tässä on jo yksistään syytä pitää kovasti Grand Theft Auto V:stä, mutta eihän sitä arvostelua toki tähän voi jättää.
Huumekauppoja ja golfia
Kun puhuin siitä, miten Grand Theft Auto V ei yllätä, kyse oli yleisen tunnelman ja huumorin ohella erityisesti siitä, miten se tuntuu Grand Theft Auto IV:n hieman tuunatulta versiolta. Kaikki elementit ovat yhä läsnä: ohjaustuntuma, Euphoria-fysiikkamoottori, omalaatuinen ajotuntuma, aseiden tähtäys ja niin edelleen. Virityksiä on tapahtunut siellä sun täällä, mutta GTA on yhä GTA.
Usein tämä on vahvuus, sillä kyllähän GTA-tuntuma on perinteisesti kansaa miellyttänyt. Ei kuitenkaan aina. Ajoneuvojen hallinta on tuunauksista huolimatta yhä kiikkerää puuhaa ja sillä sekunnilla kun lähdetään asfalttitieltä, ajomalli näyttää pelaajalle keskaria. On uskomattoman turhauttava yrittää ajaa, kun auto sladittelee hiekkatiellä kuin jäällä konsanaan tai kun fillari hyppää pienestä töyssystä viiden metrin korkeuteen ja tekee puolivoltin ilmassa. Normaalisti ongelma ei ole fataali, mutta kun mukaan lisätään tiukat aikarajat ja kumilankatekoäly, kuten takaa-ajoissa ja kisoissa käy, revennyt perse ja hajonnut ohjain ovat lähellä.
Tämä onkin oiva aasinsilta tehtävistä puhumiseen. Niitä on paljon, niin osana tarinaa kuin niinä pakollisina open world –sivutehtävinä. Tarinatehtävät ovat pääasiassa sitä klassista Grand Theft Autoa: hyppää autoon, aja pisteeseen B ja ammu tyypit C-Ö. Aja karkuun poliisia ja tehtävä meni läpi. Toki mukana on kekseliäämpiäkin tehtäviä ja kun kehitystiimi on antanut mielikuvituksensa lentää, jälki on yleensä ratkiriemukasta. Näitä mielikuvituksen lentoja nähdään erityisesti sivutehtävissä.
Sivutehtäviä on hillittömät määrät. Red Dead Redemptionista tutut muukalaiset ja satunnaiskohtaamiset ovat taas mukana kuvioissa, mutta nyt Los Santos –filtterin läpi tarkasteltuna. Kaupungista löytyy hörhöjä joka lähtöön. Paparazzi haluaa, että Franklin toimii hänen kuskinaan kun mies itse yrittää räpsiä kuvia julkkisten intiimeistä alueista. Trevor värvätään mukaan äärimmäisen kyseenalaiseen vapaaehtoisrajapartioon, joka jahtaa kaikkia edes hieman meksikolaiselta näyttäviä. Michael voi tavoitella valaistusta suorittamalla joogakursseja tai lähteä kovin skientologi-henkisen kultin mukaan ja niin edelleen.
Tehtävien ohella tarjolla on myös paljon aktiviteetteja. Hyppää laskuvarjolla, pelaa tennistä, aja laittomasti kilpaa, vedä väliin kierros golfia ja niin edelleen. Tekeminen ei taatusti lopu kesken, mutta sivutehtävien parissa tulee helposti sellainen olo, että useat niistä on nähty jo parin kerran jälkeen. Lisäksi ne valitettavasti toimivat välillä ikävänä tyylirikkona.
Grand Theft Auto V yrittää kertoa vakavaa ja dramaattista tarinaa kolmesta miehestä, jotka kohtalo paiskaa todelliseen onnettomuuksien kurimukseen. Jokaisen kulman takana odottaa uusi dramaattinen käänne ja sattuma, jotka pakottavat miekkoset uusien haasteiden ääreen. Kun draaman ja paatoksen välissä kannustetaan vetämään pari kierrosta golfia, hassuttelemaan hietikolla tai tekemään muita sivuaktiviteetteja, illuusio ehjästä ja yhtenäisestä tarinasta särkyy. Tällaistahan se toki open world –peleissä on, mutta kun Rockstarin kunnianhimot tuntuvat alati kasvavissa määrin suuntautuvan tarinankerronnan suuntaan, voisi olla aiheellista pohtia siirtymistä lineaarisempaan genreen. Ei se tarina siitä kärsisi.
Heatin jalanjäljillä
Kolmen hahmon ohella Grand Theft Auto V:n suurin uudistus löytyy kokonaan uudesta tehtävätyypistä. Vähän väliä tarina heittää sankarikolmikkomme tekemään vähän suuremman ryöstökeikan, heistin. Ne toimivat tarinan sisäisten episodien huipennuksina ja rytmittävät mainiosti sen kulkua. Syitä ja kohteita löytyy puolisen tusinaa reilun 20 tunnin mittaisen seikkailun ajalta, joten keikkoja on ihan mukavasti .
Pureuduimme ryöstön anatomiaan tarkemmin viime viikon lopulla julkaistussa artikkelissa, joten nyt pysytään yleisemmällä ja spoilerivapaalla tasolla. Tarkempaa infoa kaipaavat löytävät sitä jutun lukemalla.
Heistit ovat periaatteessa kuin kokoelma tehtäviä, joita saa suorittaa aika vapaasti. Ryöstön kohde on aina alunperin selvillä, mutta yleensä sen jälkeen saakin sitten itse käyttää mielikuvitustaan. Tarjolla on yleensä pari eri lähestymistapaa, esimerkiksi vaikka hiljaisempi hiippailu tai rynkyt tanassa ovesta sisään syöksyminen.
Valitsi kumman tyylin tahansa, seuraavaksi edessä on valmistautumista, kun lähestymistapaa varten kaivattuja varusteita ja tarvikkeita pengotaan esiin milloin mistäkin. Sitten palkataan avustajia, joista kullakin on omat kykynsä ja ominaisuutensa ja lopuksi pistetään rokaten. Jos palkkasi säästömielellä liian kehnoja apulaisia, tehtävä voi mennä perseelleen erilaisilla tavoilla. Kömpelö asemies hermostuu ja ryhtyy räiskimään panttivankeja, kuski valitsee pakoa varten väärät ajoneuvot, joku jää poliisin vangiksi osa saaliista mukanaan ja niin edelleen.
Ryöstöt ovat todella elokuvamaisia ja komeita tapahtumia, joiden parissa vierähtää usein helposti pari tuntia alkuvalmisteluista loppuhuipennukseen. Selkeästi pelin parhaita tehtäviä, mielestäni.
Miltei Rockstarin parasta
Ennen lopullista tuomiota vielä sananen tekniikasta. Olette ehkä kuulleet tämän ennenkin, mutta Grand Theft Auto V:n perspektiivistä seuraava sukupolvi alkaa hieman turhan myöhään. Rockstarin koodarit ovat tehneet sankaritekoja, sillä peli näyttää todella komealta. Los Santosista löytyy valtavasti yksityiskohtia ja esimerkiksi talot tuntuvat olevan kaikki uniikkeja malleja. Hahmojen animaatiot ovat törkeän komeita, eikä GTA ole ikinä näyttänyt näin komealta.
Komeasta ulkoasusta maksetaan myös kova hinta, sillä Grand Theft Auto V ei koskaan pyöri varsinaisesti hyvin. Vaikka tekisi mitä kevätjuhlaliikkeitä, ruudunpäivitysnopeus on parhaimmillaakin vain OK. Ja heti kun mukaan heitetään vähän sadetta tai muita erikoisjuttuja, se putoaa kuin lehmän häntä. Välillä jopa sille tasolle, että se aktiivisesti haittaa pelaamista. Tähtääminen kyllä sujuu, sillä tarjolla on antelias automaattitähtäys ja hyvä kohteenvalintasysteemi, mutta esimerkiksi autoilu on liukkaan ajomallin ja pomppivan ruudunpäivitysnopeuden ansiosta välillä todellista tuskaa.
Tiettävästi next gen –versiot ja ehkä jopa myös PC-käännös ovat tuloillaan ensi kevään aikana ja silloin Grand Theft Auto V pääsee taatusti oikeuksiinsa. Ei se nytkään ole niin huono esityis kuin vaikkapa Saints Row 4:n konsoliversiot, mutta ilmoilla on samaa käryä kuin San Andreaksen PlayStation 2 –versiossa aikanaan: kun ei mehua riitä niin ei riitä. Pelaa sen näinkin, mutta parempi kokemus irtoaa varmasti next genin myötä.
Grand Theft Auto V sisältää myös moninpelin. Tai tulee sisältämään, sillä se päivitetään mukaan lokakuun alussa. Niinpä sisällöstä tai toimivuudesta on mahdotonta sanoa vielä mitään. Tiettävästi tulossa on jonkinlaista ison porukan open world –kohellusta ja puolet saavutuksista liittyy moninpeliin, joten pelimerkkejä ja odotuksia on selvästi kohdistettu ihan riittämiin. Kannattaako panostus? Aika näyttää. Palaamme asiaan, jos palattavaa on.
Henkilökohtaisesti moninpeli ei hetkauta minua suuntaan tai toiseen, vaan Grand Theft Auto V seisoo ihan hyvin omilla jaloillaan. Minulle se tärkein ja suurin juttu oli tarina. Se kun on oikeasti hyvää ja hauskaa tasoa. Tunnelma seuraa heti kakkosena, sillä Los Santos tuntuu oikealta ja eletyltä paikalta. Satunnaistapahtumat, hillitön huomio yksityiskohtiin ja toki myös valtava budjetti – niin rahallisesti kuin ajallisesti – kovat kovaa valuuttaa kun puhutaan viimeistellystä pelimaailmasta.
Täydellinen teos Grand Theft Autokaan ei toki aina ole, eikä kaikilta osasiltaan edes erinomainen. Jotkut tehtävistä tuntuvat tylsiltä ja turhilta, ajomalli on tiukoissa paikoissa turhauttava ja ajokilpailut suorastaan raivostuttavia, pitkälti kiitos kumilankatekoälyn. Voisin whinettää myös aimbotin tarkkuudella ampuvista vihollisista ja muista pikkujutuista ja siitä, miten valtavan suuri ja yksityiskohtainen maailma on suurelta osin tyhjä ja staattinen, mutta ei se ole lopulta oleellista: Grand Theft Auto V uskaltaa, yrittää ja aika usein myös onnistuu. Se ei ole mikään uusi alku tai vallankumous, mutta se on monilla tavoin kunnianhimoisin Rockstarin peli miesmuistiin, ellei ikinä. Los Santosin tyylille sopivasti se kurottaa tähtiin ja onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa, kiilaten Red Deadin kantapäille Rockstarin parhaista peleistä puhuttaessa.
Toinen mielipide
Mainitsen heti aluksi, että pidän GTA V:stä. Se on hyvä peli ja mielestäni myös sarjan paras osa. Se ei ole kuitenkaan täydellinen peli, sillä Miikan sanoja lainatakseni se on todellakin tuttua ja turvallista Grand The Autoa.
Pelin paras valtti on juoni, joka polveilee mukavasti kolmen päähenkilön välillä. On mukavaa että Rockstar uskalsi ottaa pelinsä päätähdiksi useita henkilöitä. Valitettavasti kaksi heistä tuntuu turhan paperisilta ja ainoastaan Michael onnistui herättämään mielenkiintoni. Franklin on mielikuvituksettoman oloinen katujen kasvatti ja Trevor on puolestaan liian koominen psykooseineen ja lukuisine kirosanoineen. Toki hänen jutuistaan irtoaa välillä naurut, mutta itse persoonallisuus jää latteaksi. Lisäksi hahmojen viljelemä yhteiskuntakritiikki tuntuu aika ajoin päälle liimatulta. Hahmojen välillä vaihteleminen on kuitenkin toteutettu hyvin ja on mukava hypätä toisen nahkoihin, kun ei koskaan tiedä mitä tämä on tekemässä. Tämä tuo päähenkilöihin jatkuvuuden tuntua verrattuna muutoin latteaan pelimaailmaan.
Tehtävät vaihtelivat turruttavien ja hauskojen välillä. Pelin suurimmiksi tähdiksi nousivat hahmojen ohella suuret ryöstökeikat. Niiden suunnitteleminen oli hauskaa ja jokaisen pystyi läpäisemään eri tavoilla. Pelin aikana kohdattavista henkilöistä sai uusia rikoskumppaneita, joita pystyi värväämään kaveriksi tarjolla olevien geneeristen vaihtoehtojen lisäksi.
Avoin maailma ei juonitehtävien ulkopuolella onnistunut vakuuttamaan eläväisyydellään. Toki siitä löytyy runsaasti teitä ajettavaksi ja sivuaktiviteetteja koluttavaksi, mutta itse en niistä jaksanut innostua. Tennistä ja golfin pelaamista varten on omat pelinsä ja nämä harrastukset rikkoivat vain pelin tunnelman. Pelialue on valtava, mutta se tuntuu aika tyhjältä. Kyllähän kaduilla kävelee ihmisiä ja välillä näkee esimerkiksi ryöstöjä, mutta silti se ei onnistu välittämään kuvaa oikeasti elävästä maailmasta.
GTA V sopii parhaimmin niille, jotka pitävät tarinavetoisista peleistä. Kolmen päähenkilön välillä vaihteleminen on hauskaa, mutta olisin toivonut hahmoihin enemmänkin persoonaa ja sisältöä. Avoin maailma näyttää tarjoavan mahdollisuuksia, mutta tarjoaa lopulta aika vähän mahdollisuuksia vapaaseen temmeltämiseen.
Leevi Rantala
Lue myös
Brothers: A Tale of Two Sons (PC, PS3, Xbox 360)
