Lost Planet (360)
Jos Antti Rokalla olisi ollut 10-metrinen taistelurobotti, Suomen itäraja olisi tällä hetkellä Japanin rannikolla. Koska näin ei kuitenkaan ollut, on tyytyminen Capcomin talvisota-visioihin. Lost Planet on huisi räiskintäkokemus lumen, jättihyönteisten ja taistelurobottien peittämällä planeetalla.
Capcomin Lost Planet on saanut maailmalla sangen positiivisen vastaanoton, eikä ihme. Pelin taustalta löytyy nimittäin hemmo, jonka päästä ovat lähtöisin Mega Manin, Dead Risingin ja Onimushan kaltaiset pelit.
Tällä kertaa mies tarjoilee tiukkaa kolmannesta persoonasta kuvattua räiskintää niin jalan kuin jättirobotin ohjaamostakin. Meininki on tiukkaa, grafiikka on upeaa ja äänimaailma tuo mieleen Rovajärven leirit. Mitä muuta voi peliltään toivoa?
Yksi mies maailmaa vastaan
Lost Planet on eeppistä avaruussaippuaoopperaa, jossa muistinsa menettänyt, futuristisen samuraihenkinen päähahmo kostaa isäänsä kohdanneita vääryyksiä, tappaa legendaarisia vastustajiaan ja pelastaa koko planeetan.
Pelin alkuosa tapahtuu lähes puhtaasti jalan, kun pelaaja tarpoo loputtomissa lumen ja raunioiden täyttämissä maisemissa kurittaen avaruuspiraatteja ja kovasti Starship Troopersin mieleen tuovia ötököitä. Asevalikoima on sitä räiskintäpelien peruskamaa rynkystä sinkoon, mutta positiivisesti aseille löytyy käyttöä. Joitain vihollisia pitää sniputella, kun taas esimerkiksi kivikovat, puskutraktorin lailla maisemaa hajoittavat koppakuoriaiset kuolevat parhaiten haulikon laakista persauksiin.
Se kantava jippo on lämpöenergia. Planeetan pinnalla on niin kylmä, että ilman erikoisvarusteltua suojapukua pelaaja jäätyisi hetkessä. Nytkin keston ja aikarajan mittarina toimiva lämpöenergia tikittää koko ajan kohti hyytävää nollapistettä ja sitä pitää täyttää joko valtaamalla lämpötorneja vihollisilta tai keräämällä näiden ruumiista lämpöenergiaa. Groteskia touhua.
Entistä tärkeämpää lämpöenergia on, kun pelaaja hyppää ensimmäistä kertaa VS-nimellä kulkevien taistelupukujen puikkoihin. Nämä vesselit nimittäin kuluttavat lämpöenergiaa kaikkeen. Liikkumiseen, hyppimiseen ja jopa ammuskelemiseen. Mainio idea tasoittaa hyvin pelikenttää, sillä mauttomimmat megatuhoaseet kuluttavat niin roisisti energiaa, ettei niitä kehtaa juuri käyttää.
Peli tosin jakelee tarpeen mukaan energiaa aivan riittämiin, joten esimerkiksi pomotaisteluissa ei tarvitse juuri säästellä paukkujaan.
Pomotaistelut ovat muutenkin pelin parasta antia, sillä jokainen niistä on äärimmäisen näyttävä, melko haastava ja ainutlaatuinen puzzle. Yksikään pelin pomoista ei kuole vain paikaltaan tykittäen, vaan pelaajan pitää järkeillä esiin pomon heikko kohta, joka ystävällisesti hohtaa lämpöenergian voimasta.
Maan alta hyökkäilevällä jättimadolla heikot kohdat ovat kyljissä ja niihin osuminen vaatii salamannopeita refleksejä, kun mato vain vilahtaa maan pinnalla. Toisella, jättimäistä hämähäkkiä muistuttavalla pomolla heikko kohta on selässä ja siihen käsiksi pääseminen vaatii ensin tämän jalkojen katkaisemista.
Miinuspuolelle laskettakoon se, että kun pomon heikkous on selvinnyt, itse matsi on myöhemmillä kerroilla täysi läpihuutojuttu, mikä ei varsinaisesti auta pelin uudelleenpeluuarvoa.
Hyvä, mutta lyhyt
Pelin suurin heikkous on muutenkin sen onnettoman lyhyt kesto. Vaikka kokemusta yrittäisi venytellä miten, peli hurahtaa läpi parissa illassa eikä tämän jälkeen ainakaan minulla ollut suurta motivaatiota palata takaisin pelin pariin.
Lyhyttä kokemusta piristetään moninpelillä, joka tosin kärsii monien muiden Xbox Live -pelien tapaan yleisöstään. Tarjolla on jos jonkinlaista tiimipohjaista pelitilaa, mutta näistä yleisimmin servereillä nähtävä on se iänikuinen deathmatch, joka ei edes ole Lost Planetissa kovin laadukas.
Peli avustaa tähtäyksessä aivan liikaa pelaajien hitaan liikkumanopeuden huomioiden. Näin pelistä tulee lähes välittömästi kämppijöiden ja parhaat asepaikat ulkoa osaavien huttua, josta on into kaukana.
Se lyhyt pelihetki tosin meneekin sitten naama virneessä. Peli on uskomattoman upean näköinen ja varsinkin kunnon 5.1-surroundsysteemillä sen äänet ovat myös parasta ”jäinen erämaa” -simulaatiota ikinä. Mainio pelikokemus, mutta lopputekstien pyöriessä päälimmäinen ajatus oli, että makeaa olisi maistunut toinenkin mokoma.
Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-16
Pelin kotisivu: http://www.lostplanet-thegame.com/
