Men of War Assault Squad 2 (PC)

04.07.2014 14:00 | Miikka Lehtonen

Tekijä: Digitalmindsoft
Julkaisija: 1C Company
Testattu: PC Windows 8.1, Intel Core i5-4670k, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows Vista tai uudempi, 4,0 GHz ydinprosessori / 2,0 GHz tuplaydinprosessori, 2 Gt muistia, DirectX 10 -näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.menofwargame.com/games/assaultsquad2
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Men of War –sarjalla on jo yli kymmenvuotiset juuret. Monta vuotta, monta peliä ja monta pelaajaa, jotka vannovat, että tässä on se kaikkein huikein ja kaunein toisen maailmansodan RTS.

Ehkä turhankin monta peliä, sillä sarjan tuorein osa, Assault Squad 2, tuntuisi olevan enemmänkin Assault Squad 1.5.

Men of War on ihastuttanut sarjan ystäviä vuosikausien ajan monilla piirteillään. Realismi ja pikkutarkka omistautuminen toisen maailmansodan kuvioille ovat kivikovia valtteja, kun tietynlaisten pelaajien sydämistä kisataan. Peleistä on löytynyt myös todella persoonallinen ja hauska mahdollisuus hypätä strategiatilasta ohjastamaan suoraan haluamaansa yksikköä, oli tämä sitten yksittäinen jalkaväen sotilas, panssarivaunu tai vaikka kenttätykki.

Toki mukana on myös suuret määrät venäläistä persoonallisuutta – näin kauniisti sanoen. Alkushokki on aina melkoinen kun kaikki käyttöliittymästä alkaen on tehty vähän sinnepäin. Mutta kun totuttelun aika on ohi, homma yleensä toimii ja persoonallisuus muuttuu vahvuudeksi.

Itsekin olen sarjan vankka ystävä ja hehkuttanut sitä useasti Domessakin. Assault Squad jätti minut hieman kylmäksi, sillä olen perinteisesti ollut nimenomaan Men of Warin yksinpelin ystävä ja tällä kertaa tarjolla oli lähinnä moninpeliä. Ja tiedättekö mitä? Niin on nytkin.

Skriptattua tekoälyttömyyttä

Assault Squad 2:n yksinpeliosio koostuu sarjasta skirmish-tehtäviä, jotka tuntuvat ainakin suurelta osin – en todellakaan jaksanut tahkota kaikkia kampanjoita läpi – koostuvan samanlaisista tehtävistä. Pelaaja aloittaa kartan alalaidasta. Eteen on sijoiteltu muutamasta tusinaan kiintopistettä, joita hallussaan pitämällä saa enemmän yksiköihin käytettäviä resurssipisteitä. Alussa ne ovat kaikki vihollisen hallussa. Mene ja valloita.

Tunnelma on siis kuin pelaisi yksin control point –matsia tekoälyn vastustajaa vastaan ja siitähän toki onkin kyse. Välillä mukaan on sijoiteltu hieman erilaisia tehtäviä, joissa täytyy vaikka pysäyttää lukuisat vihollishyökkäykset resursseilla, joita kerrytetään vain vihollisaaltojen kaatuessa. Itse pidin juuri näistä tehtävistä eniten, sillä minusta parasta Men of Warissa on hypätä yksittäisen panssarin puikkoihin ja ammuskella kaikkea mikä liikkuu.

Kaavamainen moninpeli tuntuu entistä tönkömmältä sen takia, että niissä ei tunnu olevan juuri mainittavaa tekoälyä. Vihollinen istuu asemissaan ja tietyin väliajoin spawnaa tukikohdastaan kartalle uuden yksikön tai pari.

Ja on myös mainittava, että ellei muistini aivan totaalisesti petä, suuri – ellei suurin – osa tehtävistä on prikulleen samoja kuin alkuperäisessä Assault Squadissa. Toki tehtäviä on paljon, sillä omat kampanjat löytyy kaikille pelin osapuolille, mutta sisältö ei ole kovin kummoista. Itse leipiinnyin touhuun aika totaalisesti jo saksalaiskampanjan puolivälissä ja vilkaisin sen jälkeen lähinnä vain, tarjoavatko muut maat jotain ihmeellistä. Eivät tunnu tarjoavan.

Niinpä käykin taas samalla tavoin kuin viimeksi: pelin pääasiallinen houkutin on moninpeli.

Tekniikka tökkii

Kortit pöytään: parhaimmillaan Men of Warin moninpeli on suunnilleen parasta, mitä sotafriikki voi peleissä kokea. Taistelumoottori on mukavan realistinen. Mitenkö realistinen? No vaikkapa niin, että panssareilla ei ole mitään kestopisteitä. Osumat ratkaistaan matemaattisesti ja niin pikkutarkasti, että tarpeeksi voimalla ammuttu kranaatti voi vaikkapa läpäistä yhden vaunun ja tuhota sen, minkä jälkeen se jatkaa vielä matkaansa toiseen vaunuun ja vaurioittaa sitä. Samaten muodostelman keskellä räjähtävä oma panssari voi hyvinkin rikkoa kavereitaan viereltään.

Toki myös rakennukset ovat hajotettavissa, maasto muokkautuu tykistökeskityksissä ja niin edelleen. Kun kalustoakin on tarjolla valtavat määrät, Men of War on parhaimmillaan todella hauska kokemus. Ja toki parhaimmillaan se on juuri moninpelissä, missä tökkivä vastustajan tekoäly ja muut outoudet eivät iske vastaan. Kasaa armeijasi, siirry rintamalle ja pistä kaveria pataan.

Tarjolla on perinteisen ”naapuria nekkuun” –moninpelin ohella myös co-opia, mikä olisikin varmasti kivaa, jos joku muu kaverini suostuisi pelin ostamaan.

On pelissä myös ongelmansa. Ensinnäkin pikkutarkasta realismista maksetaan kova hinta pyörivyyden suhteen, sillä Men of War on raskas peli. Jo yksinpelissä peli pätkii ja nykii vähän väliä, kun matematiikka käy turhan intensiiviseksi. Kun kentälle heitetään enemmän pelaajia – ja täten enemmän kalustoa – ongelma vain pahenee. On hieman kyseenalaista mainostaa 8v8-kokoisia megamatseja, kun käytännössä ne tuntuivat olevan miltei epäpelattavia. Oliko teidän kokemuksenne toisenlainen? Kertokaa toki kommenteissa.

Muitakin outouksia löytyy. Jo selvästi hävityn matsin lopettamisesta kesken sakotetaan, joten suuri osa pelaajista tuntuu kiskaisevan verkkopiuhan irti koneestaan, kun tappio uhkaa. Itsekin ehkä joskus tekisi mieli, sillä matchmaker jättää toivomisen varaa. Tukkapöllyä tuli sellaista tahtia, että heikompaa hirvittää. Tämä voi toki johtua myös vähäisestä pelaajamäärästä, mutta ei se sitä muuta, että itse en testijakson aikana kamalasti tasaisia pelejä päässyt kokemaan.Tämä on harmi senkin takia, että bottimatsejakaan ei pelistä löydy. Skirmish-tilassa ei pääse kokeilemaan tarpeeksi erilaisilla yksiköillä, joten oppimiskäyrä on jyrkkä ja armoton.

Heitetään mukaan vielä vähän tökkivää oman puolen tekoälyä (ettäkö Tiger-vaununi päätti pysähtyä keskelle peltoa kylki vihollista kohti, koska sniputtaa Siperiassa istuvaa kulakkia? Kiitos, peli!) ja muuta pientä outoilua, eikä siitä mihinkään päästä: Men of War on yhä Men of War.

Vähän turhankin paljon.

Deja vu

Kaikki yllä oleva on tietenkin tuttua kaikille Men of Warin pelaajille eikä kukaan todennäköisesti odottanut, että töksähtelyt ja outoudet siitä mihinkään katoaisivat. Ne tietävät tietenkin sitä, että mitenkään koko kansan pelinä Men of War: Assault Squad 2:ta ei voi hehkuttaa. Sitäkään tuskin kukaan odotti.

Mutta se onkin sitten vähän paskempi juttu, että en oikein hyvillä mielin uskalla suositella 29 euron hintaista peliä myöskään sarjan veteraaneille. Copypaste on laulanut liikaa siirryttäessä ykkösestä kakkoseen ja niinpä ilmassa leijuukin vahva deja vun käry. Rehellisesti sanoen Assault Squad 2 tuntuu enemmän DLC:ltä kuin itsenäiseltä uudelta peliltä.

Jos uudet tehtävät, tuunatut pelitilat ja hieman laajentuneet yksikkövalikoimat ovat 29 euron hintainen juttu, uusintaostos toki kannattanee. Ja jos kävi niin hassusti, että Assault Squad jäi aikanaan väliin, nyt olisi hyvä paikka korjata puutteet. Peli vaatii hieman pitkää pinnaa ja jopa tuuriakin – tai sitten kimppaostosta kaverien kanssa – jotta välttää höyryjyrän alle jäämiset, mutta kun homma toimii, se toimii kympillä.

 

Lisää aiheesta

Men of War: Assault Squad (PC)

Men of War: Condemned Heroes -ensikoskeus: tykinruokaa natseille

Men of War: Vietnam (PC)

Men of War: Vietnam -ensikosketus – neukkuna Vietnamissa

 

Muropaketin uusimmat