Naruto: Rise of a Ninja (360)

16.04.2008 21:00 Petteri Kaakinen

Naruto on ehtinyt seikkailla jos jonkinmoisessa toinen toistaan huonommassa pelissä. Osa niistä on ollut ihan siedettäviä tuotoksia mangan ja animen faneille, mutta muille niiden salat eivät ole auenneet.

Fanien toivo paremmasta heräsi, kun Ubisoft – hyvien, joskin bugisten pelien kehittäjä – paljasti saaneensa Naruton lisenssin. Olisiko tässä viimein lähdemateriaalille kunniaa tekevä Naruto-peli?

Rise of a Ninja käsittelee karkeasti arvioituna animen ensimmäiset 80 jaksoa, mikä nostattaa toivoa pelin kestosta. Siksi onkin harmi, että Ubisoftin kehittäjät ovat jostain kumman syystä leikelleet juonesta kaiken vähänkään syvällisemmän pois, jättäen jäljelle vähintäänkin sekavan sekä ikävän pinnallisen läpileikkauksen Naruton koitoksista.

Monta kymmentä tuntia animea on supistettu reilun kuuden tunnin yksinpeliin. Aivan kuin alkuperäisen juonen täydellinen pilaaminen ei olisi riittänyt, Ubisoft on päättänyt lisätä juoneen pieniä sivupolkuja, jotka saavat Naruton anime-version ala-arvoiset filleritkin tuntumaan käsikirjoitusten mestariteoksilta. Vai miltä kuulostavat roistot, jotka varastavat perunoita?

Ainekset ovat koossa…

Lähtökohdat kuulostavat muutenkin lupaavilta ennen kuin aloittaa pelaamisen. Pelaajalla on tutkittavana koko Konoha-kylä ja monia alueita sen ulkopuolella. Maisemissa voi seikkailla vapaasti, mikä onkin pelin hauskin puoli. Aluksi tarjolla tuntuu olevan monenmoista tehtävää ja löydettävää aina pakollisista tarinatehtävistä täysin vapaaehtoisiin juoksukisoihin sekä piiloleikkeihin. Kontrollitkin toimivat hyvin, vaikka kamera tuuppaakin temppuilemaan aivan liikaa. Karu totuus tulee kuitenkin nopeasti vastaan.

Kaikki tehtävät ovat alusta loppuun saakka sitä yhtä ja samaa. Tarinatehtävät koostuvat pitkälti siitä, että Narutoa juoksutetaan samoilla putkimaisilla poluilla kerta toisensa jälkeen. Tarinan edetessä polkuja pääsee aina pidemmälle ja pidemmälle, mutta samat polut näkee silti turhankin monta kertaa. Sivutehtäviäkin on lopulta vain paria erilaista sorttia, joten niidenkin tekeminen alkaa pidemmän päälle maistua puulta.

… ja kaikki vaikuttaa aluksi hyvältä…

Vaikka tehtävien rakenne onkin pilattu toistolla, Ubisoft ei ole onnistunut tuhoamaan kaikkia pelin lupaavia osa-alueita. Tehtävien aikana taistellaan paljon, todella paljon. Siksi onkin hyvä, että taistelusysteemi on kunnossa. Pelaajalla on paljon erilaisia hyökkäys- & puolustusliikkeitä, joiden avulla täytyy voittaa ylivoimaisetkin vastustajat. Pidemmän päälle taistelutkin alkavat tosin kyllästyttää, koska suurin osa vastaantulevista vastuksista on täysin samanlaisia pikkurikollisia, joiden voittamiseen ei paljoa vaadita. Juonen kannalta tärkeämmät vastustajat tarjoavat haastetta, mikä tuo pientä piristystä helpompien vastusten pieksemisestä.

Erikoisliikkeet tuovat oman mausteensa niin taisteluihin kuin seikkailuunkin. Liikkeet suoritetaan olkanäppäimen ja tattien yhteiskäytöllä. Taisteluissa niiden käyttö liittyy lähinnä hyökkäämiseen, mutta kamppailuiden ulkopuolella erilaisia erikoisvoimia käyttämällä pääsee salaisiin luoliin, korkeiden rakennusten päälle ja jokien yli. Erikoisliikkeitä voi myös kehittää voimakkaammiksi taisteluista ja tehtävistä saaduilla kokemuspisteillä.

Yksinpelin lisäksi tarjolla on moninpeli, jossa voi testata omia kaksintaistelutaitojaan muiden pelaajien kanssa. Matsia voi ottaa nopeasti quickplay-pelimuodossa tai pelaaja voi yrittää voittaa kuusi ottelua peräkkäin turnaus-pelimuodossa. Vaikka oikeita ihmisiä vastaan taisteleminen on yksinpelin kaksintaisteluita viihdyttävämpää, moninpelikin on kaluttu puhki nopeasti. Taistelusysteemistä ei kuitenkaan löydy niin paljon syvyyttä, että se kestäisi esimerkiksi Virtua Fightereiden ja Tekkeneiden tavoin paljoa kulutusta.

…mutta silti tästä ei tullut hyvä kakku

Graafinen tyyli on uskollinen animelle. Värikkäät cel-shade -hahmot muistuttavat esikuviaan ja varsinkin Konoha-kylä sekä vehreämmät ulkotilat ovat kaunista katseltavaa. Liikkeiden animointi on taistelussa hienoa, mutta hahmojen liikkeet ovat jähmeitä. Laajoja kaupunkinäkymiä katsellessa ruudunpäivityskin tipahtelee ajoittain.

Ubisoft on lainannut erinomaiset musiikit suoraan animesta, eikä ole onneksi lähtenyt säveltämään täysin uutta musiikkia. Ääninäyttelijöinä on käytetty samoja keskinkertaisia näyttelijöitä kuin englanniksi lokalisoidussa sarjassakin. Ubisoft on tosin maininnut, että lähdemateriaalille uskollinen japaninkielinen ääninäyttely saattaa tulla tarjolle ladattavassa muodossa.

Rise of a Ninja ei ole missään nimessä huonoin Naruton lisenssiä käyttävä peli. Se on oikeastaan yksi parhaista, vaikkei aivan napakymppisuoritus olekaan. Se voi olla ajoittain ihan menettelevää viihdettä niillekin, jotka eivät ole animen faneja. Faneille tämä on tosin pakko-ostos, jos muut sarjaan perustuvat pelit ovat yhtään viihdyttäneet.

Pelinä se ei yllä parhaimpien joukkoon, koska hyvien ideoiden toteutusta ei olla viety loppuun asti. Juoni on teurastettu täysin, tutkiskelun aikainen kamera on yksi huonoimmista miesmuistiin ja tehtävät toistavat aivan liikaa sitä yhtä ja samaa kaavaa. Jos – tai oikeastaan kun – tälle julkaistaan jatkoa, se tarjoaa toivottavasti monipuolisemman Naruto-kokemuksen ilman sekavasti muokattua juonta ja turhaa toistoa. Tällaisenaan Rise of a Ninja tarjoaa hetken huvit. Heti kun pelin syövereihin uppoutuu pintaa syvemmälle, huomaa kuinka ontto sen sisältö onkaan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa jatko-osan merkeissä, kun toimiva perusta on nyt pystytetty.

Tekijä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.narutoriseofaninja.com/