Patapon (PSP)

10.03.2008 17:25 Petteri Kaakinen

Nintendon uusimpia koti- ja käsikonsoleita on toitotettu massamediassa innovaation edelläkävijöinä. Mikäs siinä, tarjoavathan ne uudenlaisen tavan pelata pelejä. Päivän päätteeksi molemmat ovat lähinnä tarjonneet samoja vanhoja pelejä, mutta uusilla ohjaustavoilla. Siksi onkin astetta yllättävämpää, kun mitä perinteisimmälle alustalle julkaistaan peli, joka rikkoo genrerajoja ja joka on jotain täysin uudenlaista. PSP:n Patapon on tällainen peli.

Alkuasetelma on varsin yksinkertainen. Pelaaja ottaa kaikkivoivan jumalan roolin, jonka on ohjattava häntä palvova heimo voitosta toiseen ja sitä kautta takaisin heimoksi numero Uno, pois syrjäseudulta jonne heimo on ajautunut. Matkan varrella metsästetään riistaa ruoaksi, jotta omat joukot jaksaisivat sotia vihollisheimoja ja muun muassa satukirjoista tuttuja lohikäärmeitä vastaan. Kuulostaa melko normaalilta jumalstrategia-peliltä, eikö? Patapon on kuitenkin kaukana sellaisesta.

2d-strategiarytmitasoloikkamikälie-peli

Se mikä Pataponissa on niin erikoista ei ole niinkään siinä mitä tehdään kuin ennemminkin siinä miten sitä pelataan. Strategiapelejä on ollut olemassa ties kuinka kauan, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä. Tällä kertaa peli kuitenkin yhdistää kaksi niin toisistaan erilaista genreä, että täytyy nostaa hattua SCEI:n pojille ja tytöille, jotka ovat onnistuneet yhteennaittamisessa niin hyvin.

Patapon on siis pohjimmiltaan 2d-strategia-peli, jota pelataan kuin alati muuttuvaa rytmipeliä. PSP:n risti-, kolmio, neliö ja ympyränäppäimet toimivat eri rumpuina. Pataponeja komennetaan painelemalla oikeita näppäimiä oikeassa rytmissä . Pelaajalla on aluksi käytössään vain perusrytmejä, joilla sotajoukkonsa saa etenemään ja hyökkäämään. Alku onkin pelin heikointa antia, kun pelaaja ei voi kuin jyrätä eteenpäin ja hyökätä .

Pelin edetessä avautuu uusia rytmejä, jotka mahdollistavat paremman puolustautumisen. Kun rytmissä pysyy mukana tarpeeksi kauan pataponit hullaantuvat ja sotajoukot pääsevät Fever-modeen, jolloin niiden hyökkäykset tehostuvat ja niiden toiminta voi olla muillakin tavoin tehokkaampaa.

Eri komentoina toimivien rytmien osaaminen on elintärkeää, jos ei halua että puolet sotilaista kuolee jokaisessa edellistä vaikeammassa tehtävässä. Etenkin loppareissa on osattava vastata nopeasti hirviön tekemiin liikkeisiin. Aina ei suinkaan kannata olla hyökkäyskannalla, on tiedettävä milloin kannattaa perääntyä tai ainakin oltava puolustuskannalla.

Sen lisäksi että tehtävien aikana on opittava hyödyntämään kaikkia erilaisia komentorytmejä oikeaan aikaan mahdollisimman virheettömästi, pelaajan on mietittävä tarkkaan sotajoukkonsa koostumus sekä niiden varustukset. Varsinkin alkupuolella, kun sotajoukkojen rakentaminen on vasta alkutekijöissään, kannattaa miettiä tarkkaan luoko seuraavaksi perusjousimiehen tai -kirvesmiehen vai kannattaako sittenkin säästää tappavampaan yksikköön.

Metsästämisen ja sotimisen välissä vietetään aikaa heimon kotikylässä, jossa uusien sotilaiden hankkiminen tapahtuu. Uusien joukkojen synnyttäminen vaatii tehtävistä sekä minipeleistä saatavia esineitä sekä rahaa. Perussotilaiden ostaminen ei vaadi paljoa, mutta tappavampien joukkojen saamiseksi tarvitsee luonnollisesti enemmän rahaa sekä harvinaisempia esineitä. Pelissä joutuu miettimään tarkoin, minkälaisia sotilaita haluaa pienoisarmeijaansa. Perusjoukot ovat pitkällä tähtäimellä heikkoja, mutta toisaalta parempien sotilastyyppien rekrytoiminen vaatii hirveästi rahaa sekä harvinaisia tavaroita, joiden keräämiseen menee kauan aikaa.

Hubi-alueena toimivassa kylässä voi myös pelata Pataponin lukuisia pelin minipelejä, joissa muun muassa kokataan ja soitetaan trumpettia. Ne ovat oleellinen ja samalla näppärä lähde tavaroille, joita tarvitaan pataponien luomiseen. Niitäkin kannattaa siis opetella hyödyntämään.

Sympaattiset massamurhaajat

Heti Pataponin nähdessään tietää, että pelin takaa löytyy samoja naamoja kuin LocoRocon tekijätiimistä. Vaikka värikkäiden pastellisävyjen sijaan väripaletti koostuu sotimisteemaan sopivat tummemmat värit, on grafiikoiden toteutus samankaltaista 2d:tä. Söpöt pikkuhahmot hyökkäävät itseään monta kertaa isompien hirviöiden kimppuun. Vaikka grafiikat eivät vaadi PSP:n raudalta ihmeitä, käytetty graafinen tyyli enemmän kuin hyvittää tämän pikkuseikan. Patapon näyttää erittäin skarpilta PSP:n ruudulla. Paremmin toteutettua 2d-grafiikkaa saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Audiopuoli tukee enemmän graafista tyyliä kuin pelin teemaa. Herttaiset pikku-ukkelit lauleskelevat sotiessaan hellyttäviä melodioita pelaajan rummutuksen tahdissa. Pataponin äänimaailma koostuu muuten pelkistä heitettyjen keihäiden suhinoista, kirvesten iskuista ja muista sotimiseen liittyvistä äänistä.

Uuden genren luominen ei ole tänä päivänä helppoa, kun lähes kaikki on jo testattu ja koettu muodossa tai toisessa. Patapon onnistuu kuitenkin tekemään lähes mahdottoman ja luo uuden rytmistrategiapeli-genren, jossa kahden genren yhteennaittaminen ei tule kummankaan pelityypin syvyyden kustannuksella. Strategia-puoli vaatii ajattelua ja mikromanagerointia. Rytmipelipuoli on periaatteiltaan yksinkertainen, mutta sen strategiset ulottuvuudet sekä Fever-mode tuovat näppäinten rytmikkääseen naputteluun syvyyttä.

Minun kirjoissa Patapon on todellinen yllättäjä. Odotin siltä samanlaista laadukasta, mutta kuitenkin pidemmän päälle simppeliä ja suhteellisen helppoa kokemusta kuin LocoRoco oli aikanaan. Söpön kuoren alta paljastuikin syvällinen Strategiapeli isolla S:llä, jossa on haastetta enemmän kuin tarpeeksi. Jos omistat PSP:n, tämä peli kannattaa ostaa. Jos et omista PSP:tä mutta olet harkinnut sellaisen hankkimista, niin Patapon oikeuttaa kauppavierailun. Ja jos PSP ei kiinnostaisi pennin vertaa, kannattaa tätä käydä pelaamassa kaverilla.

Julkaisija: SCEE
Kehittäjä: Interlink
Saatavilla: PlayStation Portable
Testattu : PlayStation Portable
Pelaajia: 1
Pelin kotisivut: http://www.us.playstation.com/Patapon/
Petteri Kaakinen

Toinen mielipide

Lumoava ja viehättävä teos, jossa on oikeastaan vain yksi ainoa todella negatiivinen ongelma: PSP:n hallinnasta joutuu taistelemaan puolison kanssa. Omat pelitunnit jäävät turhankin vähiin, kun olohuoneesta kuuluu jatkuva pata pata pata pon -rummutus.

Jukka O. Kauppinen