Resident Evil: Operation Raccoon City (PC, PS3, Xbox 360)

11.04.2012 14:30 Juho Anttila

Tekijä: Slant Six Games
Julkaisija: Capcom
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-4 (co-op ja vastakkain internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.residentevil.com/reorc/
Arvostelija: Juho Anttila

Resident Evil -sarjan nimissä on pistetty jauhelihaksi tolkuton määrä zombeja ja mitä lie mutantteja. Veripalttua ei silti liene koskaan tarjoiltu niin suurissa määrin kuin nyt, kun Operation Raccoon City tekee sarjasta kertaheitolla taktista räiskintää.

Selviytymiskauhun ystävien ei kuitenkaan tarvitse ripotella tuhkaa päälleen, sillä kyse on spin-offista. Virallinen Resident Evil 6 ilmestyy vasta syksyllä, mutta sitä ennen palataan kakkos- ja kolmososien tunnelmiin, pahisten riveissä.

Paluu kaiken alkulähteille, Raccoon Cityyn, jossa lannoite ensi kerran tuiskahti tuulettimeen, tuo sarjan faneille takuulla mieleen lämpimiä muistoja. Niille siis, jotka eivät tukehdu kieleensä yrittäessään selvitä lajityypin rajoja venyttävästä pelityypin vaihdosta. Puristeilla on harvoin helppoa.

Neljän kimppa

Pelaaja, tai jos hyvin käy, pelaajat, asettuvat Umbrella-yrityksen leivissä toimivan Wolfpack-palkkasoturijoukkion saappaisiin. Suuryrityksen PR-osasto ei ole järin innoissaan zombiapokalypsin markkinavaikutuksista, joten jäljet olisi siivottava. Jäljiksi lasketaan myös kaikki henkiin jääneet silminnäkijät.

Moraalisesti harmaalle alueelle astuva idea ilkiöiden rooliin uppoutumisesta hylätään valitettavasti heti alkuunsa. Vaikka vääriä asioita nähneet olisi hiljennettävä, ei siviilejä, tiedemiehiä tai muita viattomia kaupungin kaduilla juuri nähdä. Zombivirus pyyhkii moraaliset kysymykset kätevästi maton alle ja ne vielä oikeasti elossa olevat viholliset edustavat joko hampaisiin asti aseistautuneita palkkasotureita tai muuten vain pahoja miehiä. Tästä ei tarvitse kukkahatun tutista, elleivät kappaleiksi räjähtävät elävät kuolleet aiheuta traumoja.

Tehtävät suoritetaan neljän taistelijan ryhmässä, mutta valittavia hahmoja riittää yhteensä kuusi. Hahmoluokka vaikuttaa sekä kokemuksen myötä avattaviin erikoiskykyihin että käytettävissä oleviin aloitusaseisiin. Jälkimmäisillä ei tosin ole juuri merkitystä, sillä torakko vaihtuu yleensä varsin pian matkan varrelta löytyviin, kulloiseenkin tilanteeseen paremmin sopiviin aseisiin.

Pahat palkkasoturit tarjoaisivat mahdollisuuden jos jonkinlaisten persoonallisuuksien esittelyyn. Operation Raccoon City tarjoaa sen sijaan nipun väsyneitä kliseitä. Eipä sillä, hahmot puhuvat muutenkin sangen harvoin, vielä harvemmin mitään mielenkiintoista. Tämä alleviivaa yhtä pelin suurista ongelmista: tarina on harvinaisen lattea ja se esitetään kovin innottomasti.

Seitsemään skenaarioon jakautuva seikkailu ei omaperäisyydellä tai käänteillä juuri hurmaa. Viittaukset sarjan klassisiin osiin kiinnostavat varmasti veteraaneja, mutta muuten asetelmasta ei saada irti mitään kovin yllättävää.

Pahempi ongelma on kuitenkin pelin kärsimä vakava tunnelmavaje. Okei, tämän ei ole tarkoituskaan olla niinkään kauhua kuin toimintaa, mutta olisihan sitä voinut edes yrittää. Kun jännite jää syntymättä, eivät ruudun tapahtumat jaksa kiinnostaa. Se etukäteen hehkutettu tuttujen hirviöiden käyttökin lähinnä kaivaa maata alta alun perin pelottavien ilmestysten vakuuttavuudelta.

Köyhän miehen Left 4 Dead

Kuten alussa mainittiinkin, Resident Evil: Operation Raccoon City on tarkoitettu moninpeliksi. Porukassa on mukana aina neljä palkkasoturia tekoälyn täyttäessä tyhjät paikat. Oman pelinsä voi jättää avoimeksi, jolloin seikkailuun saattaa saada kaveriksi tuntemattomia tai ryhmän voi kasata tutuistaan.

Ryhmänmuodostus ei valitettavasti toimi kovinkaan nohevasti. Osallistujia omaan peliin saa odottaa kuuluisaan maailman tappiin saakka, mutta muiden avoimia pelejä löytyy sentään vähän odottamalla. Näin läpäistyt kentät eivät kuitenkaan avaudu itselle vapaasti pelattavaksi, vaan tehtävät on tahkottava läpi oman kampanjan kautta.

Verkkokavereiden huono saatavuus on sääli, sillä pelin tekoäly ei luvalla sanoen vakuuta. Kaverukset pyörivät vähän missä sattuu ja tapattavat itsensä aivan liian helposti. Hyvin ei mene vastustajillakaan. Zombit käyttäytyvät zombimaisesti, mutta niin tekevät myös esimerkiksi erikoisjoukkojen sotilaat. Taktikointia ja pelaajien ahdistelemista suunnitellun oloisilla hyökkäyksillä on aivan turha odottaa.

Vähävaraista suojautumisräiskintää

Jos on tekoäly köyhänpuoleista, ei pelin toiminnallisillakaan ansioilla lennetä varsinaisesti kuuhun. Resident Evil -sarjan perinteiden vastaisesti hahmot osaavat toki liikkua ja ampua yhtä aikaa, mutta siihen se hyvä loppuukin.

Operation Raccoon City on kolmannen persoonan näkökulmasta esitetty suojautumisräiskintä. Toisin sanottuna iso osa toiminnasta perustuu aitojen, laatikoiden ja nurkkien takana kykkimiseen. Tämä on tällä kertaa toteutettu automaattisesti, mikä johtaa siihen, että hahmot päättävät painautua suojaan myös silloin, kun sitä ei tahtoisi. Useimmiten silloin, kun sitä ei tahtoisi.

Omalla tavallaan kovin rasittavaa on myös pudonneiden aseiden ja tarvikkeiden kerääminen mukaan. Ilmoitus kerättävästä esineestä vilahtaa ruudulla usein viiveellä ja aivan liian lyhyen aikaa. Sen jälkeen sahataan pikseleitä etsiessä sitä kohtaa ja katsesuuntaa, jossa tavaran saisi noukittua. Toki tähän toimintaan varatun napin taakse on upotettu muutama muukin toiminto, joten esimerkiksi haulikon mukaan nappaamisen sijaan sankari saattaa vaikkapa päättää tallata pontevasti maata.

Tunnottomalta tuntuu ampuminenkin. Välillä aseet silpovat vihollisia kappaleiksi aihepiirille sopivalla tavalla, välillä samat työkalut tuntuvat hernepyssyiltä. Epävakaa suojautumisjärjestelmä ei auta asiaa ja aivan oma ärsytyksensä on aggressiivinen automaattitähtäys, joka saattaa heittää tähtäimen lähimmän vihollisen päälle vaikka kuinka yrittäisi suojasta esiin noustessaan tiirata kauemmas.

Peliin on ympätty mukaan myös kilpailullisempia moninpelielementtejä. Erilaiset pelimuodot seurailevat moneen kertaan nähtyä kaavaa kuolonottelusta lipunryöstöön. Yhteistä kaikille on toiminnan yleinen sekavuus. Zombilaumojen keskellä huitelevia ihmispelaajia on usein vaikea erottaa, toisaalta taas aseet tuntuvat moninpelissä vielä yksinpeliäkin munattomammilta. Ei nappaa niskalenkkiä, ei.

Tekijät ovat luvanneet jatkoa, jos Operation Raccoon City löytää yleisönsä. Tällä suorituksella sitä tuskin tapahtuu. Peliä kuvaa parhaiten sana laiska. Visuaalinen ilme on väsähtänyt, toiminta kömpelöä ja tunnelma kateissa. Lisäksi yksinpelikampanja on vielä surkean lyhyt, vain noin neljän tunnin mittainen. Kyseessä on selkeä harha-askel, joka ei toivottavasti kerro mitään tulevasta Resident Evil 6:sta.

Toinen mielipide

Peliarvostelun yhteydessä on aina ikävää puhua kaupallisista faktoista, mutta nyt se lienee pakollista. Spin off ei ole pelimaailmassa uusi ilmiö. Vanhoja hahmoja ja pelaajien rakastamia miljöitä kierrätetään usein milloin minkäkin Facebook-pelin yhteydessä, samalla kun studio keskittyy seuraavaan päätuotteeseensa. Resident Evil: Operation Raccoon City on tässä mielessä malliesimerkki siitä kuinka pelin brändi pidetään kuluttajien mielessä. Se on kevythenkinen ja nopea karjaisu Capcomilta joka kuuluu näin: ”Hei kuulkaa, se menneen ajan mega-sarja Resident Evil on vieläkin olemassa!”

Karjaisu lienee paikallaan, sillä edellisestä Resident Evilista on jo aikaa. Lukuunottamatta mainiota Revelationsia, joka ilmestyi vastikään Nintendon kolmiulotteiselle käsikonsolille. Vaikka itselleni Resident Evil 5 on vielä tuoreena mielessä, monelle muulle se tuskin on. Ja aivan uusi pelaajakunta joka ei varttunut alkuperäisen PlayStationin kanssa, tuskin edes tietää koko pelisarjaa. Ja miksi pitäisi? Nykyajan standardeilla ja ilman nostalgisia laseja, Resident Evil on jäänyt pahasti jälkeen toimintapelien kehityksestä. Kankeat kontrollit ja melodramaattinen juoni eivät enää vetoa suureen yleisöön. Ei niinkuin suoraviivainen räiskintä.

Tämä lieneekin Operation Raccoon Cityn raison d’etre. Se on puhtaasti tiimipohjaista moninpeliä, eikä mitään muuta. Juonesta ei voida juuri puhua, eikä peli tuo oikeastaan mitään uutta pelisarjan kaanoniin. Hyvä näin, tämänkaltaiset spin-offit ovat aina paikallaan. Mutta toimintapainotteesta huolimatta, peli sisältää yllättävän paljon ominaisuuksia vanhoista pelisarjan osista.

Hunk ja Tofu tuskin sanovat mitään kenellekään. Paitsi minulle. Muistan edelleen parivaljakon Resident Evil 2 -pelistä. Jos muistini ei petä, heidän ruumiinsa löytyivät viemäreistä päiväkirjan kera. Muistan jo tuolloin miettineeni mikä heidän tarinansa on, ja nyt Operation Raccoon City vastaa kysymykseen. Siispä spoilerivaroitus: Kaikki menee pieleen.

Yksinpelikampanja on hyvin suoraviivainen kertomus Wolfpack -nimisestä laumasta palkkasotureita, jotka yrittävät saada haltuunsa G-viruksen. Muutamia jorinoita lukuunottamatta juonta ei juuri ole, ja yksinpeli on laihanlainen kokemus joka ei juuri avaa Resident Evil 2:n tarinaa, jonka lomaan se sijoittuu. Operation Raccoon Cityn yksinpeli ei ole muuta kuin tekosyy esitellä eri hahmoluokkia, ja oppia hallitsemaan erilaisia aseita. Hieman kuin Left4Deadissa, eivätkä samankaltaisuudet jää tähän.

Pohjimmiltaan Operation Raccoon City on tiimissä pelattavaa selviytymistaistelua valtavia zombie-laumoja vastaan. Pelaajia on maksimissaan neljä, joista jokainen voi valita mieleisensä hahmoluokan. Roolit jakaantuvat aina lääkintämiehestä demolitioniin, ja jokaisella on omat erikoistaitonsa. Nämä kuitenkin tasoittuvat vahvasti pelin aikana. Vivahde-eroja lukuunottamatta tuntuu varsin yhdentekevältä minkä hahmoluokan valitsee, kunhan aseet laulavat ja luoteja riittää.

Sekä peliseuraa. Yksinpelin tekoäly on niin jäätävän typerä etten voi suositella peliä kenellekään pelkäksi yksinpelihuviksi. Operation Raccoon City on selkeästi parhaimmillaan kavereiden kanssa. Vaikeusasteen noustessa kovimmalle pykälälle se vaatii selkeästi tiimityöskentelyä, perseily vain wipettää ryhmän nopeasti.

Siksi on kumma ettei pelissä ole paikallista co-opia. Kavereiden kanssa pelaaminen vaatii netin sekä live-tilin, muuten homman voi unohtaa. Mutta kunhan peliseuraa löytyy, homma toimii. Kenttäsuunnittelu on selkeästi tehty suurille kärhämille, eikä ahtaita käytäviä ole kuin siirtyessä paikasta toiseen. Ratkaisu sallii valtavien zombielaumojen sijoittamisen pelaajia vastaan, ja parhaimmillaan selviytymistaistelu saa pään sekä otsan hikoamaan. Pahimmillaan vastassa on niin sotilaita kuin zombejakin, jotka osaavat suojautua yllättävän hyvin esteiden taakse ja vyöryttää yksinäisen pelaajan. Kaikki vanhat tutut, kuten hunter ja licker ovat menossa mukana, ja satunnaiset pomotaistelut rytmittävät peliä mukavasti, tarjoten juuri oikeanlaisen haasteen tiimeille.

Sääli vain että tekniset ongelmat saattavat tehdä asioista ajoittain toivottomia. Näistä suurimpana on selkeät graafiset ongelmat, joista pahin on pelin pimeys. Pelkän tunnelmavalaistuksen turvin on ajoittain äärimmäisen hankalaa räiskiä, saati nähdä vihollisia. Useammin kuin kerran huomasin zombien vasta kun se oli vierelläni, ja silloin oli jo liian myöhäistä.

Toinen rasittava piirre on pelin ajoittainen lagi eri toiminnoissa. Aseen vaihtaminen on hidasta ja lataaminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Tämä ei ole toivottavaa kun viisikymmentä vihollista ympäröi tiimiä. Myös ammusten loppuminen tuntui olevan jatkuva ongelma, joka vaikuttaa pikemminkin suunnitteluvialta. Resident Evil oli aikanaan survival peli, se ei ole sitä enää. Jostain syystä kehittäjä on kuitenkin unohtanut tämän tosiasian, ja ammuksia saa metsästää jatkuvasti kaatuneilta vihollisita. Tai sitten mätkiä zombeja meleellä, joka ei toimi lainkaan.

Yksinpelikampanjan lisäksi mukaan on ympätty muutama versus-moodi, jotka ovat sitä perinteistä tappomatsia sekä lipunryöstöä zombikuorrutuksella. Nämä huvittavat varmasti aikansa, mutteivät vedä vertoja kampanjalle.

Kaiken kaikkiaan Operation Raccoon City jättää jokseenkin hutiloidun kuvan pelistä. Se varmasti kiinnostaa lajityypin ystäviä, sillä kunnon co-op pelejä harvemmin ilmestyy. Mutta se johdattaa itseni ajattelemaan myös pelisarjan kohtaloa.

Nyt kun Resident Evilin kelkka on kerran käännetty toimintavaihteelle, se on käännetty sinne kunnolla. Hyvä näin, minulle on aivan sama mihin suuntaan sarja menee, kunhan se ei yritä kosiskella survivalin ja toiminnan ystäviä yhtäaikaa. Mutta vaikka Operation Raccoon City onkin varmasti suunniteltu toimintasankareita varten, se sisältää silti jäämiä wanhasta kunnon reiskasta. Ohjaus on kankeaa, ammuksia on vähän, ja kaikki on pirun pimeää.

Pohjimmiltaan uusi Resident Evil tuntuu olevan vain kallis mainos pelihyllyissä siitä, että studio aikoo vieläkin ratsastaa maineikkaalla pelisarjalla loppuvuodesta. Ja jotain oli ilmeisesti pakko julkaista etteivät fanit unohtaisi koko pelisarjaa. Se on sitä brändinhallintaa, vaikkakin kallista sellaista. Toivon mukaan studio sai edes omansa takaisin julkaisusta.

Ongelma on kuitenkin se, ettei Operation Raccoon City tee mitään hyvin, vaan kaiken hieman keskinkertaisesti. Se yrittää vedota niin vanhoihin kuin uusiin faneihin, jolloin koko kakku lässähtää mitäänsanomattomaksi. Kyseessä ei ole huono peli, mutta pienellä viilaamisella se olisi voinut olla paljon enemmän kuin kolmannesta persoonasta kuvattu hidastempoinen Left4Dead. Capcomin tulisi pyrkiä asettamaan jälleen standardeja kuten se teki konsolipelaamisen aamunkoitossa, ei pelaamaan niin varman päälle ettei tuotoksesta nauti oikein kukaan.

Heikki Takala

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet