Resident Evil: Revelations (3DS)

11.02.2012 15:00 Juho Anttila

Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1, 2 (internetissä tai lähiverkossa)
Pelin kotisivu:http://www.residentevil.com/revelations/
Arvostelija: Juho Anttila

Resident Evil -sarja on yksi selviytymiskauhugenren klassikoista. Voidaan puhua jopa laadun takeesta, Paul W.S. Andersonin tahrimisyrityksistä huolimatta. Välityöksi jäänyt Mercenaries herätti kuitenkin huolen: vieläkö riittää virtaa?

Sarjan toinen tuleminen 3DS-konsoleille palauttaa kurssin takaisin tarinavetoiseen ruotuunsa. Samalla paluun tekee myös usko sarjan mielekkyyteen. Resident Evil: Revelations on nimittäin erinomainen peli.

Sarjan kaanonissa Revelations jysähtää neljännen ja viidennen osan välimaastoon. Terroristijärjestö Veltro on tuhonnut kelluvan Terragrigian kaubiologisten aseiden avulla. Vuosi tapahtuman jälkeen vanha tuttu Chris Redfield katoaa. Perään lähetetään toinen vanha sankari, Jill Valentine. Matka vie SS Queen Zenobialle, hylätylle risteilylaivalle, jossa kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää.

Jill Valentinen ja uuden parin, Parker Lucianin nousu Queen Zenobian kannelle käynnistää tapahtumasarjan, josta ei puutu käänteitä ja yllätyksiä. Tarinaa seurataan niin sankariparin kuin monen muunkin BSAA-järjestön agentin silmin. Välillä taustoja avataan myös takaumajaksojen avulla.

Kelluva ruumisarkku

Resident Evilit ovat olleet aina, hieman versiosta riippuen, joko toiminnallisia kauhupelejä tai kauhuvaikutteisia toimintapelejä. 3DS:n pieni ruutu ja Mikki Hiiri -kaiuttimet epäilyttävät. Näinköhän tunnelma pääsee kohoamaan, kun toimintaa joutuu seuraamaan suurennuslasilla?

Myönnettävähän se on, ettei Revelationsin parissa varsinaisesti pelota, mutta kaikkensa tekijät silti yrittävät. Äänimaailmaan on yritetty ujuttaa autiona kelluvan laivan natinaa, kolahduksia ja rapsahduksia. Kaikkea ei heitetä päin näköä kerralla, vaan tunnelman annetaan nousta rauhassa.

Kupletin tähti on tällä kertaa kuitenkin graafinen toteutus, joka on käsikonsolimittakaavassa suorastaan vaikuttava. Yksityiskohdissa ei olla säästelty, valon ja varjon leikki jännittää ja kaikki pyörii pääosan aikaa sujuvasti. Tarinaa kuljettavat välianimaatiotkin näyttävät hyvältä ja niitä jaellaan myös avokätisesti.

Kolmiulotteisuudella ei kikkailla turhaan. Tavaraa tai veriroiskeita ei heitellä päin ruutua, eikä kohtauksia olla rakennettu tilavaikutelmasta riippuvaisiksi. Sen sijaan efekti tukee hienolla tavalla muuta graafista ilmettä. Välillä jopa klaustrofobiseen maailmaan uppoaa ilman, että asiaan tulee edes kiinnittäneeksi huomiota.

Tarjolla hyvä tai vielä parempi

Kontrollit, Resident Evil -sarjan akilleen kantapää, laitettiin uusiksi jo Mercenaries-peliin. Revelations käyttää samaa ohjausmetodia, jossa ampuminen ja liikkuminen yhtä aikaa on sarjan perinteistä poiketen paitsi mahdollista, myös suotavaa.

Ohjaus myös toimii, niin hyvin kuin alusta antaa myöten. Kannettavan konsolin analoginen tatti ei ole ehkä tarkin mahdollinen ja mikä pahinta, niitä löytyy vain yksi. Liikkuminen ei siksi ole hyvästä yrityksestä huolimatta aivan niin sujuvaa kuin mihin isommilla konsoleilla on totuttu.

Ongelmaan on tarjolla myös ratkaisu. Resident Evil: Revelations tukee nimittäin toisen analogisen tatin tarjoavaa Circle Pad Pro -lisäohjainta. Tämän avustuksella pelaaminen muuttuu entistäkin sujuvammaksi. Tähän aiheeseen pureudumme tarkemmin mainitun lisälaitteen omassa arvostelussa.

Pääosa ajasta vietetään hiiviskelemällä ympäri Queen Zenobian sisätiloja. Välillä pysähdytään taistelemaan t-viruksen tartuttamia mutantteja vastaan. Harmillisesti viholliset ovat pääasiassa tylsänpuoleisia laahustajia. Parempaakin on nähty.

Toiminta tapahtuu yläruudulla, kosketusnäytöllä puolestaan hallitaan inventaariota ja seurataan karttanäkymää. Välillä kosketuskontrolleja käytetään esimerkiksi pienten pulmatehtävien ratkaisemiseen. Yksinkertaisia minipelejä viljellään maltillisesti, joten ne tuntuvat myös tuoreilta.

Aseistuksen etsimiselle ja kehittämiselle on annettu myös merkittävä rooli. Tutun oloista asevalikoimaa voi tehostaa ruuvaamalla torakoihin erilaisia bonuksia. Järjestelmä on valitettavasti hieman epäselvän oloinen. Osa joko sopii aseeseen tai sitten ei, mutta kummin päin asia on selviää vasta kokeilemalla.

Takataskussa temppu jos toinenkin

Vaan palataanpa hetkeksi takaisin tarinan pariin. Kokonaiskuva on monelta osin typerä, mutta juonen eri osa-alueet sen sijaan tukevat toimintaa mitä parhaiten. Mallia on haettu Alan Wakesta. Peli koostuu 12:sta episodista, uuden alkaessa peli avataan ”tapahtui viime jaksossa”-tyylisellä koosteella.

Pääasiallisena pelialueena toimiva laiva ei ole aivan mahdottoman suuri. Alueita kierrätetään, mutta harkiten. Usein samaan paikkaan palatessa jotain on muuttunut. Kertaalleen kierrätys toimii tehokeinona, joka luo aidon yllätyksen. Kyllästymään ei pääse, kun seuraava kohde painaa jo päälle. Salaisuuksia saisi löytyä silti enemmän.

Kokemuksella on pituutta taskupeliksi yllättävän paljon. Oma pelikelloni pysähtyi 13 tunnin kohdalle, vauhtipelaajat selvinnevät alle kymmenen tunnin. Kyllästymään ei silti ehdi, sillä juuri kun luulit nähneesi kaiken, pöytään lyödään uusi kikka, uusi ase tai muuten vain entistä jännittävämpi tilanne. Etenkin loppua kohden meno äityy jopa yöunia uhkaavaksi.

Hauskuus jatkuu myös tarinan läpäisemisen jälkeen. New Game+ -pelitila antaa mahdollisuuden uusintakierrokseen jo kerätyillä aseilla varustettuna. Vaikeustasoksi voi valita helvetin, jolloin haastettakin riittää.

Kiinnostavampi tuttavuus on kuitenkin yksin tai kahdestaan pelattava raid-tila. Siinä tavoitteena on tyhjentää tarinasta tuttuja alueita hirviöistä mahdollisimman tehokkaasti ja maalialue saavuttaen. Suorituksista palkitaan kokemuspisteillä, joilla voi puolestaan ostaa uusia aseita ja parannuksia.

Raid-tila osaa myös kikkailla. Vastaan asettuu tuttujen hirviöiden lisäksi myös muokattuja versioita samoista vihollisista. Tuplasti tuttua kookkaampi tartunnan saanut haastaa siinä missä kääpiökokoinen mutta tavallistakin ärhäkämpi vihollinen. Ensimmäiset tasot ovat vielä helppoja, mutta haaste kasvaa nopeasti. Pelaaminen onnistuu sekä lähiverkossa että myös internetissä, josta tuntuu löytyvän myös seuraa vaivattomasti.

Resident Evil: Revelationsia pelatessa mielessä kävi väkisin ajatus siitä, että tämä peli olisi aika pienellä hiomisella toiminut myös isoilla konsoleilla. Graafinen ulkoasu, mukavan mittainen ja hiottu tarina sekä sujuva pelattavuus kielivät laadusta, jota varjostavat ongelma tuntuvat sangen vähäisiltä.

Resident Evil: Revelations onkin paitsi toimiva osoitus 3DS-konsolin tarjoamista teknisistä mahdollisuuksista, myös hyvä ellei jopa erinomainen peli. Se nousee oitis Marioiden seuraksi konsolin kärkipelien viime aikoina mukavasti kasvaneeseen joukkoon. Toivottavasti Capcom muistaa 3DS:n omistajia myös jatkossa, vaikka seuraava Resident Evil -julkaisu nähdäänkin isommilla laitteilla.

Circle Pad Pro -ohjaimesta testi huomenna sunnuntaina, 12.2.2012.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet