Resistance 2 (PS3)

14.11.2008 17:25 Miikka Lehtonen

Insomniac Gamesin Resistance 2 ei ilmesty helpossa raossa. Ensinnäkin se julkaistaan syksynä, jona maailma on taas nähnyt pinon huipputason räiskintäpelejä ja vielä useampia on tulossa. Kilpailu on siis kovaa ja vertailu ankaraa.

Vielä merkittävämmin peli on valjastettu ikuiseen ja idioottimaiseen fanipoikien pippelinvenytyskisaan, jossa taistellaan siitä, kenen lelu on se paras lelu. Silloin kun Resistance 2 ei ole lyömäase nettitukkanuottasissa, se on myös räiskintäpeli.

Resistance: Fall of Man oli monille se PlayStation 3:n merkittävin julkaisupeli. Vaikka pelissä oli puutteensa, se näytti hyvältä, yksinpeli toimi riittävän hyvin ja moninpeli viehättää edelleen. Resistance 2 jatkaa melko samanlaisilla urilla, joskin joiltain osa-alueiltaan parantaen, toisiltaan heikentäen. Siinä on selvät puutteensa, yksinpeli on karvas pettymys ja moninpeli muistetaan vielä vuosien päästä PlayStation 3:n valiona.

Kohtalomme hetket

Ajallisesti Resistance 2 tapahtuu välittömästi Resistance: Fall of Manin perässä, kirjaimellisesti. Peli alkaa siitä, mihin edellispelin loppuanimaatio päättyi. Maapallo on yhä kamalien Chimera-olentojen hyökkäyksen alaisena ja ihmiskunta taistelee selviytymisestään.

Meidän viimeinen toivomme ei olekaan aivan viimeinen, sillä päähenkilöllemme tehdään jo alkusekunneilla selväksi, ettei hän ole yksin. Myös monet muut sotilaat ovat osoittautuneet vastustuskykyisiksi Chimera-virukselle ja mutatoituneet supersotilaiksi. Heidän muodostamansa Sentinel-yksikkö on myös luutnantti Nathan Halen uusi koti.

Tämän jälkeen hypätään pari vuotta eteenpäin. Sota on kulkenut painollaan ja nyt myös Yhdysvallat on jäämässä Chimeran limaisen kantapään alle. Eletään kirjaimellisesti ihmiskunnan kohtalon hetkiä, sillä jokainen taistelu voi olla se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selkärangan ja ratkaisee sodan Chimeran hyväksi.

Moisesta lähtöasetelmasta luulisi irtoavan jos jonkinlaista draamaa. Kun Insomniac Games mainosti ennakkoon pelin pröystäilevän nimenomaan skaalallaan, monet kuvittelivat kenties taistelua New Yorkissa pakenevien ihmismassojen keskellä tai vaikka epätoivoista puolustustaistelua lukematonta Chimera-armeijaa vastaan. Eivät ilmeisesti kuitenkaan Insomniacin pojat, sillä moista ei pelissä nähdä. Onkin melkoinen yllätys, että rytmitykseltään ja puitteiltaan peli on pääasiassa jopa alkuperäistä peliä pienimuotoisempi ja intiimimpi.

Tämän toki ymmärtää, sillä Insomniacin mukaan pelin pääasiallinen juoni kertoo Nathan Halen taistelusta hänen sisällään riehuvaa Chimera-virusta vastaan. Onko ihmiskunnan viimeinen toivo enää oikeasti ihminen? Säilyttääkö hän inhimillisyytensä loppuun saakka? Nämä ovat kysymyksiä, joihin peli ei vastaa ja joita se ei oikeastaan edes paria lyhyttä välianimaatiota lukuun ottamatta kysy.

Yksin ei ole kivaa

Kaikki eivät kuitenkaan piittaa tarinasta yhtä paljon kuin minä. Miten yksinpeli toimii? Vaihtelevasti. Peliltä odotettiin korkealentoisten lupausten jälkeen vaikka mitä, mutta paketista paljastui ennalta-arvattava, kliininen ja tylsä tunneliräiskintä.

Luvatusta skaalasta ei ole juuri tietoakaan, sillä pääasiassa pelaaja komppaa joko yksin tai parin kaverinsa kanssa niin tutun oloisissa tunneleissa ja kanjoneissa. Muutamassa kohtauksessa taustalla näkyy suurempaakin mättöä, mutta pelaaja ei voi vaikuttaa mitenkään mihinkään. Niinpä efekti on kuin katsoisi 10 vuotta vanhan räiskintäpelin taivastekstuureita: skaalaa on mutta sitä ei tunne.

Vielä ikävämmin tuntuu siltä, että Insomniac on ottanut takapakkia alkuperäiseen Resistanceen verrattuna. Peli on tiivistetty tiukkaan kaavaan, josta pidetään kiinni vaikka sitten maailmanloppuun asti. Pelaaja kohtaa katkaisupaikan – vaikka selän taakse sulkeutuvan oven tai hypyn alas kielekkeeltä – joka eristää hänet hirviöhuoneeseen. Vastakkaisesta päästä huoneeseen valuu suuri määrä muukalaisia, jotka tapetaan ja sitten tehdään sama uudestaan seuraavassa huoneessa.

Toki räiskintäpelit ovat toimineet suunnilleen samalla reseptillä alustaan saakka, mutta useimmat hämmentävät soppaa jollain lisämausteilla. Liikkumisen ja toiminnan vapaus, tuhoutuva maasto, ajoneuvot tai komennettavat tiimikaverit toisivat peliin lisähohtoa, mutta nyt valittavana ei ole kuin piilopaikka ja ase. Eikä niissäkään ole lopulta paljon valinnanvaraa.

Resistance 2 tekee nimittäin pari aika hölmöä temppua. Näistä ensimmäinen liittyy aseisiin. Kannettava asevalikoima on kutistunut kahteen. Valikoimaansa ei tarvitse myöskään arvailla, sillä peli jakaa pelaajalle aina taisteluiden välissä seuraavassa yhteenotossa tarvittavat aseet. Jos huoneen ovelta löytyy vaikka sinko, sitä tullaan myös tarvitsemaan. Jos taas laatikossa on tarkkuuskivääri, sen käyttöön kannattaa varautua.

Tämä on harmi, sillä asevalikoima on laajentunut entisestään ja olisi kiva, jos aseilla pääsisi leikkimään vapaammin. Esimerkiksi uusi, kakkostulituksella räjäytettäviä ammuksia laukova Magnum on hieno vehje, jolle ei kuitenkaan löydy tarpeeksi käyttöä – ainakaan yksinpelissä.

Kuole ja opi

Valinnan tai toteuttamisen vapautta ei juuri ole, sillä peli uskoo oppimiseen äkkikuolemien kautta. Suuri osa pelin taisteluista sisältää skriptattuja elementtejä, kuten vaikka pelaajan taakse ilmestyvän näkymättömän hirviön. Jos tähän ei osaa varautua oikealla sijoittumisella ja asevalinnalla, kuolee. Sitten yritetään hieman fiksumpana uudestaan ja pärjätään paremmin.

Asiaa ei auta se, että vähän väliä kaikki vastassa olevat viholliset keskittyvät puhtaasti pelaajaan. On uskomattoman turhauttavaa katsoa, miten 30 zombin lauma juoksee suoraan läpi puolustuslinjasta, kohti pelaajaa. Välillä tyhmäily menee niin pitkälle, että Chimera ja ihminen seisovat vieri vieressä. Ihminen tulittaa horisontissa olevaa tykkitornia, Chimera taas pelaajaa. Ei veljellisellä rakkaudella ihan tätä tarkoitettu!

Välissä taistellaan pomoja vastaan, jotka ovatkin välillä ainakin mittakaavaltaan vaikuttavia, joskin toteutukseltaan tajuttoman simppeleitä vääntöjä. Pelaaja saa taas käteensä sen ainoan oikean aseen, jonka jälkeen opitaan vaikkapa kuolemalla pomon hyökkäysrutiinit ja heikot kohdat ja pistetään örmy palasiksi.

Odotin Resistance 2:n yksinpeliltä paljon, minkä vuoksi pettymyskin on katkera. En rehellisesti sanoen muista, koska viimeksi olen pelannut suuren budjetin räiskintäpeliä, joka turhautti, masensi ja harmitti yhtä paljon. Viat ovat konkreettisia, mutta vaikka ne kestäisikin, palkintona on vain perustason peli, joka ei yritä, kurota tai yllätä. Lyhyesti sanottuna tämä on nähty ennenkin ja vieläpä paljon paremmin toteutettuna.

Jos Resistance 2:n alle kymmentuntinen yksinpeli olisi sen ainoa sisältö, peli rankattaisiin selvästi vuoden suurimpien pettymysten joukkoon. Onneksi mukana on myös moninpeli!

Syy ostaa Resistance 2

Jotta Resistance 2 olisi ostamisen arvoinen, tarvitaan pari asiaa: nettiyhteys ja pino kavereita. Pelin moninpelitilat ovat nimittäin paketin ja – uskaltaisin väittää – koko PlayStation 3:n hohtavia helmiä. Aloitetaan co-opista.

Toisin kuin ennakkoon mainostettiin, tarinatilaa ei voi pelata läpi co-opina. Koska se kuitenkin on laadultaan mitä on, tämä ei ole suurikaan harmi. Sen sijaan tilalla on moodi, joka tuntuu perinteisen nettiräiskinnän ja massiivimoninpelien raidin risteytykseltä. Jokainen maksimissaan kahdeksasta pelaajasta valitsee hahmoluokkansa. Tarjolla on sotilas, joka raskaine panssareineen ja aseineen on eräänlainen tankki. Hän pitää vihollisten huomion itsessään ja ottaa vastaan kuritusta.

Tässä auttaa lääkintämies, joka parantaa tiimikavereitaan. Räiskintäpelistä kun on kyse, tämä tapahtuu luonnollisesti ammuskelemalla vihollisia. Trion kruunaavat kommandot, jotka tekevät vahinkoa mutta eivät kestä sitä. Erikoisuutena kommandot pystyvät myös jakamaan kavereilleen ammuksia, joita ei tehtävistä muuten löydy. Yhdessä kova iskuryhmämme suorittaa puolittain skriptattuja, puolittain satunnaisgeneroituja tehtäviä.

Tavoitteena voi olla edetä vaikkapa Chicagon tulvan hukuttamilla kaduilla etsien sytyttimen palasia, joilla saadaan aktivoitua lähetin. Tämän jälkeen lähetintä pitää puolustaa, kunnes se saa hommansa hoidettua. Paperilla yksinkertaista, käytännössä kaoottista ja hienoa. Vastuksen taso skaalautuu nimittäin pelaajien lukumäärän mukaan. Siinä missä pari sotilasta voi saada vastaansa kolme Chimera-sotilasta ja pari zombia, täysi ryhmä voi kohdata vaikka kaksi jättimäistä titaania ja joukkueellisen sotilaita.

Kaikki pelaajien onnistumiset ja saavutukset kasvattavat pistepottia, jolla kerätään Call of Duty 4:n tapaan kokemustasoja ja parannellaan hahmoja, niin co-opissa kuin perinteisemmissä moninpelitiloissakin. Siinä on sitä jotain, kun painaa minigunin liipasimen pohjaan ja katsoo, miten luotien osumakohtien yläpuolella kilisee +xp-ilmoituksia, samalla kun kaverit organisoivat ympärillä omaa toimintaansa.

Menisin jopa niin pitkälle, että nostaisin Resistance 2:n co-opin Gears of War 2:n erinomaisen Horde-tilan yläpuolelle. Se on meikäläisen kirjoissa jo paljon. Tiimityöskentelystä pitäville Resistance 2 on miltei ostamisen arvoinen jo co-opin takia, mutta paketista löytyy myös perinteistä moninpeliä.

Tapa kaikki

Tässä kohdin arvostelu sukeltaa hieman sumeille vesille. Tunnustan nimittäin heti alkuun, että Resistance 2:n moninpeliä ei testattu niin paljon kuin olisin halunnut. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Sonyn testiverkosta ei juuri löytynyt peliseuraa, ainakaan suurissa määrin. Mieli olisi tehynt testata enemmänkin puhtaasti sen takia, että nettipeli on pahuksen hauskaa.

Maksimissaan 60 henkilön taistelut kuulostavat armottomalta kaaokselta, mutta Insomniac pyrkii hallitsemaan tätä kaaosta jakamalla pelaajat ryhmiin, jotka pääasiassa taistelevat muita ryhmiä vastaan. Niiden normaalien deathmatchien ja team deathmatchien ohella pelistä löytyy myös tavoitepohjaisia tiloja, joissa pitää vaikkapa vallata bunkkereita.

Tiimiajattelu on kaiken keskipisteessä, sillä jokaisella ryhmällä on oma vastaryhmänsä. Jos pelaajan ryhmän tehtävinä on vaikka puolustaa peräkkäin neljää bunkkeria, heillä on aina vastassaan sama vihollisryhmä. Tämä tuo peliin hienoa ”me vastaa ne” –tunnelmaa, joka voisi muuten kadota massiivisen meleen aiheuttamassa kaaoksessa. Tavoitteet myös muuttuvat lennossa ja bunkkerin kimpussa häärineet ryhmät voidaan vaikkapa kutsua tukemaan toista, vihollisten jalkoihin jäämässä olevaa ryhmää.

Moninpeli toimi testijakson aikana pääsääntöisesti hyvin. Pari kertaa verkkoviiveet ja muut tökkimiset aiheuttivat ongelmaa, mutta ei tavalla, joka poikkeaisi merkittävästi normaalista räiskintäkokemuksesta. Se varsinainen hienous piilee kuitenkin siinä, että moninpeli, samoin kuin co-op, on kiedottu yhteen yhteisökeskeiseen pakettiin.

Jokaiselle pelaajalle aukeaa oma Insomniacin saitille oma minisivusto, joka pitää kirjaa hahmon kehityksestä, saavutuksista ja taisteluista. Tuki klaaneille kruunaa komeuden ja tarkoittaa sitä, että Resistance 2:n moninpeli on PlayStation 3:n valioluokkaa.

Ei yksinpelaajille

Moninpelissä piileekin se pelin todellinen hienous. Pelasi sitten kaveriensa kanssa tekoälyä tai toisia ihmispelaajia vastaan, Resistance 2 saavuttaa potentiaalinsa linjoilla. Skaala toimii, erilaisille aseille löytyy käyttöä ja moninpeli on vain yksinkertaisesti pahuksen hauskaa. En malta odottaa, että peli ilmestyy Euroopassa ja pääsemme vääntämään sitä kunnolla lopullisen koodin myötä.

Näin paketista jääkin käteen selvästi kaksipuolinen pelikokemus. Tänä syksynä, kaikkien näiden pelien keskellä, en suosittelisi Resistance 2:sta kenellekään yksinpelinä. Vaikka erinomainen Call of Duty: World at War ei kiinnostaisi, Killzone 2 on jo tulossa kovaa vauhtia ja tarjoaa maistiaisten perusteella paljon paremman pelikokemuksen. Mutta se moninpeli, se moninpeli…

Jos tykkää pelata ihmisten kanssa, Resistance 2 on ehdottomasti ostamisen väärti. Insomniacilla on ollut tapana tukea pelejään huikean laajojen sisältöpäivitysten myötä, joten ei ole mitään syytä olettaa, etteikö entisestään alkuperäisen pelin mainiota moninpeliä parantava Resistance 2 tulisi olemaan PlayStation 3:n keskeinen nettiräiskintäpeli. Sen paikan se myös ansaitsee. Harmi, ettei yksinpeli ollut läheskään niin hyvä.

Tekijä: Insomniac Games
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-60
Pelin kotisivu: http://www.insomniacgames.com/games/r2.php